Yrittäjyyskasvatusta kolmen lukion yhteistyönä

22.1.2015 06:00 Kari Kaulanen

Tapani Melaluoto kertoi lukiolaisille Ylitorniosta.

YLITORNIO – Noin vuosi sitten Hilla Helasaari Vantaalla sijaitsevasta Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Mercuriasta otti yhteyttä Tapani Melaluotoon. Hän kysyi, olisiko Ylitorniolla kiinnostusta olla mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena olisi edistää yrittäjyyttä pohjoismaisessa yhteistyössä. Tietenkin oli.
Hankkeeseen lähtivät Mercurian ja Ylitornion kunnan lisäksi mukaan Övertorneån kunta, Ylitornion ja Matarengin lukiot sekä Utbildning Nord. Hankkeen nimeksi tuli Innostutaan yrittäjyydestä!
Kevään 2014 aikana asiaa valmisteltiin niin Vantaalla, Ylitorniolla kuin Matarengissa, yhdessä ja erikseen. Valmisteluun kuului verkkokurssin rakentaminen ja kääntäminen ruotsiksi. Käännöstyön teki Matarengin lukiossa opettava Janne Juopperi.
Hilla Helasaari ja Tarja Saarinen Mercuriasta kertoivat, että hankkeen ideana on yhteistyö etelän ja pohjoisen välillä ja myös rajan yli. Mercurian opiskelijat suorittavat kaksoistutkintoa eli opiskelevat merkonomiksi ja ylioppilaaksi. Hankkeen kautta he suorittavat opiskeluihinsa kuuluvan pakollisen yrittäjyysosan.

lue lisää Tornionlaakson sivulta 8.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net