Näin son

Yle-verosta ja lotostakin

23.5.2013 06:00 Kari Kaulanen

Vuoden alusta lähtien lähes kaikki suomalaiset ovat maksaneet Yle-veroa. Vain niiden, joiden ansio- ja pääomatulot alittavat 7350 euroa, ei tarvitse osallistua Ylen toiminnan rahoittamiseen.
Sen sijaan ne, joiden tulot tuon rajan ylittävät, ovat maksuvelvollisisa, vaikka eivät pystyisi käyttämään Ylen palveluita lainkaan hyväkseen, esimerkiksi vaikeasti vammaiset henkilöt. Sellaista on vaikea ymmärtää ja hyväksyä.
Myös yrityksiltä perittävää veroa voi pitää hieman kyseenalaisena, koska yrityksissäkin Ylen palveluita käyttävät vain ihmiset ja heiltähän vero jo peritään. Tuskin yksikään yritys kuitenkaan Yle-veron takia nurin menee.
Sen sijaan verosta valittaminen esimerkiksi sillä perusteella, että ohjelmat ovat huonoja, on mielestäni turhaa.
Ensinnäkin ohjemien hyvyys tai huonous riippuvat täysin kuulijasta ja katselijasta. Sitä, mikä toista miellyttää, toinen ei halua nähdä tai kuulla suurin surminkaan.
Puhun koko ajan sekä katsomisesta että kuuntelemisesta, koska Yle ei lähetä pelkästään televisio-ohjelmia, kuten monien mielipiteiden perusteella voisi luulla.
Radio-ohjelmia tulee monelta kanavalta ympäri vuorokauden enkä usko Suomessa olevan kovinkaan paljon niitä, jotka eivät joskus kuuntele myös Ylen ohjelmia.
Nykyisin Ylen tv-kanavia voi katsoa myös Areenan kautta netistä, eikä vain silloin, kun ne lähetetään, vaan vielä viikkojen, jopa kuukausien päästä. Kyllä sellaisesta palvelusta voi sen 140 euroa maksaa, mitä Yle-vero enimmillään on.
Jotkut eivät halua maksaa veroa, koska katsovat vain kaupallisten kanavien ohjelmia. Ne rahoitetaan mainoksilla, jotka puolestaan peritään asiakkailta tuotteiden hinnoissa. Samalla logiikalla vain Ylen kanavia katsovien pitäisi saada kaupoissa alennusta.
Kaupallisten media-yhtiöiden närkästys kilpailijan rahoittamisesta verovaroin on toki ymmärrettävää. Ylen olisikin syytä keskittyä entistä enemmän laatuun ja jättää kilpailu katsojista hömppäkanaville.
Onneksi loton tulokset voi nykyään tarkistaa saman tien monestakin paikasta, joten arvontaa ei ole enää pakko katsoa, jos se siirtyy pois Ylen kanavalta.
Saapa nähdä, jääkö äskettäin 30 vuotta täyttänyt kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen historiaan 42 vuotta kestäneen perinteen katkaiseminesta.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net