Yhden roska voi olla toiselle aarre

29.11.2012 06:00 Taina Laitinen

 

Astiahyllyistä voi löytää aarteita.

TORNIONLAAKSO – Näin joulun alla monet meistä hankkiutuvat eroon turhasta tavarasta joulusiivouksen yhteydessä. Ehyille ja käyttökelpoisille tavaroille on monia paikkoja, joihin ne voi viedä roskiksen sijasta.

Sohvasta kahvikuppiin
Övertorneån kunta ylläpitää kierrätyskeskusta Kuivakankaalla. Sinne voi jättää ehjät huonekalut, urheilutarvikkeet, lamput, kirjat, lelut, astiat ja polkupyörät. Oikeastaan kaikenlainen ehyt ja käyttökelpoinen tavara kelpaa vaatteita lukuunottamatta. Kuitenkaan esimerkiksi jääkaappeja, pakastimia tai vanhoja putkitelevisioita ei oteta Kuivakankaalla vastaan. Ne voi toimittaa Orjasjärvelle tai Ylitornion puolella ekoasemalle sen aukioloaikoina.

Kuivakankaan kierrätyksestä löytyy paljon käyttökelpoista tavaraa eivätkä hinnat ole lähellekään samaa tasoa kuin esimerkiksi tavallisilla kirpputoreilla. Sieltä voit löytää ihan hyvän sohvan tai pöytäryhmän parilla kympillä. Huonekalujen vaihtuvuus onkin suuri verrattuna muuhun tavaraan. Joskus saattaa tehdä löytöjäkin, etenkin astiahyllyistä. Siellä saattaa odottaa se mummon vanhasta astiastosta puuttuva kuppi, jota ei ole saanut kaupasta enää viiteenkymmeneen vuoteen.

Urheilutarvikettakin löytyy laidasta laitaan: suksia, liukureita, luistimia, monoja ja erilaisia kypäriä. Kierrätyksestä löytyy myös lastentarvikkeita kuten vaunuja, autonistuimia ja leluja. Kirjoja on useita hyllymetrejä, mutta niistä suurin osa on ruotsinkielisiä. Suomenkielistä kirjallisuutta tuodaan Kuivakankaan kierrätykseen harvoin.

Lue lisää Torkkarin sivulta 16

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net