Vilppu Lakkapää vaihtoi maatalouden leipomiseen

13.7.2017 06:01 Kari Kaulanen

YLITORNIO – Pitäjäkätilö Ida Lappalainen avusti Vilppu Lakkapään maailmaan 29. toukokuuta vuonna 1937. Synnytys tapahtui kotona, talossa, joka purettiin Alkkulanraitin varrelta vain jokin aika sitten.

Vilpun lapsuutta, kuten kaikkien hänen ikätovereidensa, varjostivat sotavuodet evakkoreissuineen.

Ylitorniolla oli saksalaisia, jotka asuivat kylän taloissa. Pikkupojat tekivät tietenkin heidän kanssaan tuttavuutta. Vilpun kohdalla se johti siihen, että hän pääsi saksalaissotilaan kuorma-auton kyydissä käymään puominhuoltoreissulla Raanujärvellä asti. Siitä riitti kavereille kertomista.

Kun Vilppu oli viisivuotias, hän sai saksalaisten heinäpaalista rautalangan silmäänsä. Paikallinen lääkäri passitti hänet Ouluun, minne Vilppu matkasi Helena-tätinsä kanssa, koska isä ei ollut kotona. Oulussa lääkäri teki kaikkensa, mutta ruoste oli vaurioittanut silmään niin pahoin, että sitä ei voitu pelastaa.

– Siitä saakka mie olen ajanu puolila valoila, Vilppu naurahtaa.

Kohti rauhan aikaa

Vilpun isä oli haavoittunut jo vuoden 1918 sodassa. Hän oli mukana myös talvi- ja jatkosodissa, mutta ei sentään joutunut karkottamaan saksalaisia. Sen sijaan hän meni perheineen evakkoon Ruotsin Koivukylään, missä asui hänen sukulaisiaan.

Ylitorniota saksalaiset eivät polttaneet, joten Lakkapäät palasivat kotiin jo kahden viikon jälkeen. Isä sai nuhteet siitä, että toi perheensä Suomeen liian aikaisin. Kodin pirtti toimi Suomen armeijan sidontapaikkana, ja Vilppukin joutui näkemään ja kuulemaan, mitä sota voi saada aikaan.

Hän kertoo löytäneensä pihasta myös käsikranaatin, mutta onnekseen antaneensa sen isälleen sen sijaan, että olisi alkanut sitä itse näpläämään.

Kun Lakkapäiden talo vuokrattiin Kemiyhtiölle, perhe siirtyi äidin kotitaloon Pekanpäähän. Vilppu oli aloittanut koulunkäynnin Kauman talossa. Muutto tiesi myös koulun ja opettajan vaihtumista.

Myöhemmin koulunkäynti jatkui Alkkulan koulussa ja jatko- eli kansalaiskoulussa. Ylitorniolla aloittaneeseen yhteiskouluun Vilpun vanhemmat eivät halunneet poikaa laittaa.

– Mulla oli niin paljon maanviljelystöitä, että en mie oikein halunukhaan.

Kahden talon työt

Vilpun isä oli maanviljelijä. Niinpä Vilppukin joutui töihin pienestä pitäen. Lylymaassa oli kymmenkunta hehtaaria peltoa. Sen lisäksi oli tehtävä heinä myös äidin kotitilalla.

Vilppu muistelee, kuinka hän ajoi talvisin kahdella hevosella heinää Pekanpäästä.

– Jos mulla ei ollu ajokaveria, niin toinen hevonen oli takana häkin perässä kiini. Mulla on ollu jo silloin rekkakortti.

Varhaiset herätykset pakkasaamuina eivät olleet aina mieluisia, mutta lähdettävä oli.

– Isä neuvo vain, että ota tiestä lämmin, Vilppu muistelee.

Rippikoulusta traktorin rattiin

Talossa oli kolme hevosta, joilla tehtiin maatyöt. Tammat varsotettiin itse, ja eläimet teurastettiin omassa pihapiirissä. Osa lihasta käytettiin Ruotsin puolella palvaamossa, osa umpisuolattiin ja osa käytettiin keittolihoina. Tietenkin teurastusaikaan kuului myös makkaroiden tekeminen.

Koneet olivat alkaneet houkuttaa Vilppua jo pikkupoikana. Hän arvelee sen johtuneen saksalaisten autoista, joita heidänkin pihassaan oli sota-aikana.

Ylitorniolla pidetyssä maatalousnäyttelyssä esiteltiin kyntämistä kumipyöräisellä traktorilla. Se sai Vilpun puhumaan isälleen, että myös heille olisi hankittava sellainen. Samana vuonna kuin Vilppu pääsi ripille, pihaan ilmestyi harmaa Ferguson.

– Ensimäisenä vuona perässä oli vain hevosvetonen kahen hevosen niittokone.

Niinpä niittäessä piti olla kaveri, joka käytteli konetta. Tietenkin töitä tehtiin myös muille niin paljon kuin mahdollista.

Avioon ennen armeijaa

Vilppu kertoo olleensa myös ensimmäinen, joka joutui katsastamaan tarktorin ja 6,5-metrisen peräkärryn. Se tapahtui TVH:n varikolla Kaulirannalla.

– Kuorma-automiehet aloit vaatimaan minulta liikenneluppaa.

Tämä johtui siitä, että Vilppu ajoi pylväitä Tornionlaakson Sähkö Oy:lle, joka rakensi syöttöjohtoa Haapakosken voimalaitokselta järvikyliin. Pylväiden lisäksi hän ajoi paikalle niiden pystytyksessä tarvittavat kivet.

Vilppu korostaa, että autoilijoiden vaatimukset eivät olleet pahansuopia, he olivat vain huolissaan omasta työtilanteestaan.

Sähköyhtiön työt ajoittuivat talveen, sillä maatyöt työllistivät edelleen kesäisin niin Ylitorniolla kuin Pekanpäässä. Kun Vilppu oli traktoreineen siellä, häntä pyydettiin niittämään myös muihin taloihin.

Sellaisella reissulla hän tapasi Kaisa Kaski -nimisen neitosen, josta tuli hänen vaimonsa vuonna 1957.

Tuoreena aviomiehenä hän astui asepalvelukseen Ouluun. Vilppu määrättiin tykkikomppaniaan, mutta kun hänen yksisilmäisyytensä selvisi, hänet siirrettiin esikuntakomppaniaan. Siellä hänet siirrettiin Kemin sotilaspiiriin lähetiksi. Se tiesi litteraa Ylitorniolle viikonlopuiksi, ja maanantainakin riitti, että hän saapui palvelukseen kymmeneen mennessä.

– Se oli mulle iso etu, Vilppu myhäilee.

Yritäjäntaipaleelle

Vilppu ja Kaisa alkoivat asua toista päätä Lakkapään talosta ja hoitaa talon töitä. Kiinnostus koneisiin ei kuitenkaan hellittänyt, pikemminkin päinvastoin. Vilppu osti Ruotsista Volvo-merkkisen kauhakuormaajan yhdessä Koiviston Jorman ja Alatulkkilan Paavon kanssa.

– Alko tunthuun siltä, että mie jätän maanviljelyn ja lähen pikku hiljaa kokohnaan konepuolele. Isä kyllä varotteli ja muistutti, että maa on vakasin, mutta konheitten kans joutuu reissun pääle.

Isä oli oikeassa, sillä työt veivät parhaimmillaan – tai pahimmillaan – aina Kemijoen latvoille, Nuorttijoelle asti. Siellä koneella laitettiin tukkeja ja pinotavaraa jokeen uittoa varten. Kyse oli kaksivuorotyöstä, jota teki kaksi miestä kerrallaan.

Myös Tuntsan 1960-luvun alussa riehunut metsäpalo ja sen jälkien raivaus työllistivät Ylitornion miehiä. Työmaa oli niin lähellä Neuvostoliiton rajaa, että kaukovalojen käyttö koneissa kiellettiin.

Leipomon omistajaksi

– Olin vähälä luiskahtaa kokonaan konemieheksi, Vilppu myöntää.

– Mutta sitte tuli leipomo.

Helena-tädin matkustajakodissa leivottiin päivittäin. Toiminta kasvoi ja yrityksestä tuli hotelli. Se tarvitsi myös leipomotilat muuhun käyttöön. Siinä vaiheessa Helena tarjosi leipomoa Vilpulle ja Kaisalle, Kaisa kun tykkäsi leipomisesta.

– Varmaan Helena halusi myös, että leipomo pysyisi suvussa, Vilppu arvelee.

Vilppu ja Kaisa ostivat leipomon vuonna 1968. Pellot pantiin pakettiin ja navetta hävitettiin leipomorakennuksen tieltä. Eläimet myytiin muille talollisille. Konehommat jäivät ja leipomoyrittämisestä tuli kokopäiväistä työtä. Jo vuoden päästä toiminta siirtyi uusiin tiloihin.

Vilppu ajoi itse leipäautoa ja markkinoi samalla tuotteitaan laajentaen asiakaskuntaa. Leipien ohella yrityksen valikoimaan kuuluivat alusta lähtien muut leipomotuotteet, joita myytiin myös omassa kahvila-konditoriassa.

Ostoja ja myynti

Vilppu oli hyvissä väleissä muiden leipomoyrittäjien kanssa. Pikku hiljaa hän alkoi laajentaa markkinoita yritysostoilla. Lakkapään Leipomon omistukseen siirtyivät niin Suupala Pellosta, Lankinen Torniosta, Joukon Leipä Keminmaasta sekä Torkkolan Leipomo ja Lapin Pakari Rovaniemeltä. Parhaina päivinä Lakkapään auto kävi viemässä leipää Enontekiölle asti.

Vilppu Lakkapää valittiin myös Leipuriliiton hallitukseen. Suomen liityttyä EU:hun suomalaisille jauhontuottajille tuli hätä, kun leipurit uhkasivat alkaa ostaa ulkomailta halvempia jauhoja. Tämä sai yritykset havittelemaan leipomoita itselleen.

Vilppu käytti tilaisuutta hyväkseen ja ilmoitti olevansa valmis myymään ketjunsa. Kauppa Vaasan Leipomot Oy:n kanssa syntyi vuonna 1989.

Ylläkseltä Calahondaan

Äkäslompolon Pipari-mökin Vilppu rakensi 1970-luvun alkupuolella. Mökki on tullut vuosien varrella tutuksi hänen yrityksensä yhteistyökumppaneille. Koska tontti on iso, sille on rakennettu myöhemmin vielä kaksi mökkiä.

Lakkapäät käyvät edelleen Ylläksellä, yleensa tammi-helmikuussa eli kovimpien pakkasten aikaan.

Pakkasen nipistelemiä poskia Lakkapäät sulattelevat muutaman talvikuukauden ajan Espanjan Calahondassa, mistä he hankkivat asunnon lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Siellä olosuhteet yhteiselle harrastukselle, golfille, ovat tietenkin toista luokkaa kuin Tornionlaaksossa.

Vilppu on toiminut Ylitornion Museo- ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja vuodesta 1989, mistä hän sai juuri kultaisen ansiomerkin.

Oman värinsä Vilppu ja Kaisa Lakkapään elämään tuovat neljä lasta, yhdeksän lapsenlasta ja viisi lapsenlapsenlasta.

Melkein meijeristi

Vilpun ja Kaisan poika Erkki Lakkapää jatkaa leipomotoimintaa Ylitorniolla. Hänen tuotteensa ovat kelvanneet presidentinlinnan itsenäisyyspäivänjuhliin, ja sen jälkeen niitä on alkanut näkyä myös paikallisissa liikkeissä.

Vilppu Lakkapää myöntää, että myytyään yrityksensä hän tunsi hetken olevansa tyhjän päällä. Pyytäjiä erilaisiin projekteihin riitti.

Hän ja Lauri Haavikko neuvottelivat Valion kanssa Ylitornion meijerin ostamisesta. Kauppakirjat oli tehty perustettavan yhtiön nimiin. Kunnanhallitus siirsi päätöksen valtuustolle, joka päätyi perustamaan Tornionlaakson Maito Oy:n yhdessä Ingmanin kanssa. Yritys toimi vuodesta 1993 vuoteen 2002. Sen jälkeen meijerissä tehtiin juustoa, kunnes ovet sulkeutuivat 2008.

Vilppu on vieläkin hieman katkera asiasta.

– Ylitornio on ollut teollisuuspitäjä, mutta kaikki kolme pitkää piippua ovat kadonneet.

– Olisin halunnut vielä jatkaa yrittäjänä kotikunnassa ja kotikunnan hyväksi. Mutta hyvä näinkin.

 

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net