Viidellä vuosikymmenellä kuntalaisten liikuttaja Markku Montell vapaaherraksi

3.10.2013 06:00 Timo Kunnari

Tapani Melaluoto saatteli Markku Montellin aktiiviselle eläkkeelle! (Kuva Juha Mäki)

YLITORNIO – Markku on osannut olla ajamiensa asioiden takana eikä ilman sitoutumista ja ajoittain jääräpäistäkin asetta mitään saisikaan aikaiseksi, muotoili Ylitornion kunnanjohtaja Tapani Melaluoto Markku Montellin työtapaa viikko sitten kunnantalon kahviossa pidetyssä liikuntasihteerin eläkekahvitilaisuudessa.
Lähes neljäkymmentä vuotta saman työnantajan palveluksessa jättää väistämättä jälkensä tulevillekin sukupolville.

Mittava ura
Puheessaan Melaluoto korosti Markun sitkeää ja ansiokasta työtä ylitorniolaisten liikuttajana ja monenlaisten hankkeiden puuhamiehenä alkaen kelkkareiteistä ja patikkapoluista jatkuen hiihtoreitistöön ja kuntotaloon.
Liikuntasihteerin panos on ollut merkittävä myös Ainiovaaran jäähallin sekä muiden kunnan seurojen omistamien kiinteistöjen rakentamisessa. Juuri ennen vapaaherraksi siirtymistä pitkäaikainen haave uudesta yleisurheilukentästä toteutui kuin pisteeksi iin päälle.

Lue lisää Tornionlaakson sivula 13.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net