Näin son

Vihan hedelmät

19.11.2015 06:00 Kari Kaulanen


Pariisin terrori-isku on herättänyt ihmisissä suuria tunteita eri puolilla maailmaa. Suurta surua, suurta pelkoa, suurta vihaa.
Erään lehden keskustelupalstalla joku kirjoitti, että se, joka ei nyt tunne vihaa, ei ole ihminen.
Jokainen voi olla varma vain omista tunteistaan. Etsimälläkään en löydä itsestäni vihaa. Sen sijaan tunnen surua, ahdistusta, jopa lievää toivottomuutta.
Olen pohtinut, että mitä jos joku uhreista olisi ollut minulle läheinen ihminen tai teko olisi tapahtunut omassa lähiympäristössäni. Olisiko viha silloin päällimmäinen tunteeni? Siihen en pysty vastaamaan ja toivon, että minun ei koskaan tarvitse saada sitä selville.
Olen miettinyt myös sitä, keneen tai mihin mahdollinen viha pitäisi kohdistaa. Niihin suhteelliseen nuoriin miehiinkö, jotka räjäyttivät itsensä ja uhrasivat ainutkertaisen elämänsä vain aiheuttaakseen surua, pelkoa – ja vihaa – kanssaihmisissä?
Yhden hyökkäyksessä kuolleen terroristin lapsuudenystävä sanoi, että nuoren ihmisen vie tuollaisiin tekoihin väärien henkilöiden kohtaaminen. Pitäisikö siis vihata niitä, jotka ovat aivopesseet vaikutuksille alttiit nuoret saarnoillaan ja saaneet nämä toteuttamaan heidän tarkoitusperiään?
Vai olisiko sittenkin vihattava jumalaa tai jumalia, joiden nimissä hirmutekoja tehdään, näiden fanaatikkojen uskoa siihen, että heidän oma jumalansa on ainoa oikea?
Joka tapauksessa keskustelupalstat ovat täynnä vihaa. Vihaa terroristeja kohtaan, vihaa muslimeja kohtaan, vihaa maahanmuuttajia kohtaan, vihaa hallituksia kohtaan, vihaa niin sanottuja suvakkeja kohtaan – ja vihaa myös rasisteja kohtaan.
Viha on kielteinen tunne, joka synnyttää lisää kielteisiä tunteita, myös pelkoa. ”Emme saa antaa pelolle valtaa”, on toistunut lukemattomia kertoja eri valtionjohtajien puheissa, myös Suomessa. Pelko on inhimillistä – kuten vihakin – mutta on oikeasti vaarallista antaa sille valta. Jälleen kerran on lainattava Juice Leskistä: ”Istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee. Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu, vaikka huomenna aurinko kuolee.” Lohduton kuva, mutta se sisältää toivonkipinän.
Pelolle ei pidä antaa valtaa. Ei myöskään vihalle. Siinä, missä pelko lietsoo pelkoa, viha lietsoo vihaa. Sen tien päässä ei ole mitään hyvää.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net