Vetovastuu siirtymässä nuoremmalle polvelle

12.11.2015 06:01 Kaisu Määttä

Rauhallinen hetki kotosalla kahvipöydän ääressä. ”Yrittäjäpalkinto on isännälle iso asia”, Ismo Riekkola sanoo.

YLITORNIO – ”Aloin ajaa traktoria 12-vuotiaana, vuonna 1959, kun isä osti traktorin. Mie olin jo isokokonen poika silloin”, Seppo Riekkola kertoo hymyillen.
Hän on pari päivää aikaisemmin vastaanottanut poikansa Ismon kanssa vuoden 2015 Ylitornion yrittäjäpalkinnon.
Yrityksensä Kiinteistöpalvelu Seppo Riekkola Ky:n Seppo perusti vuonna 1991. Yritys toimi maataloustilan liitännäiselinkeinona, kunnes Seppo vuonna 2000 lopetti maatalouden ja siirtyi kokonaan konepuolen yrittäjäksi. Lapsista Ismo oli jo silloin mukana yrityksen toiminnassa.

Yrittäjäksi vähitellen
Seppo kertoo kasvaneensa yrittäjäksi pikkuhiljaa lapsesta lähtien.
– Olen ollu aina yrittäjähenkinen, enkä ole työtä pelänny koskaan, hän sanoo.
Yritys on hänen mielestään elämänmuoto. Siitä joko tykkää tai ei tykkää, ja sen mukaan sitä on myös elettävä.
– Siihen täytyy panostaa, jos meinaa että yritys pyörii.
Vieressä istuva Ismo vahvistaa, että yrityksen menestyksen avaimet ovat olleet juuri siinä asenteessa, ettei työtä ole pelätty.
– Ko lähtee herkästi matkaan, niin tekijälle löytyy aina töitä.
Aivan niin herkästi eivät Seppo ja Ismo sentään lähde töihin, että tärkeä juhlahetki olisi jäänyt kokematta. Lauantaina ennen yrittäjäjuhlaa Ismon puhelin nimittäin soi ja asiakas pyysi aukaisemaan tukkeutunutta viemäriä. Ismo ilmoitti, että he ovat menossa juhliin, mutta hän järjestää kyllä työntekijän paikalle. Niin hän myös teki.

Reissutöissä ympäri Lappia
Jo ennen yrityksensä perustamista Seppo Riekkola teki paljolti reissuhommia ympäri Lapin lääniä. Vaimo Oili hoiti maatalouden ja kolme lasta. Tyttäret syntyivät 1970-luvun alussa, Minna 1970 ja Riitta 1972, ja Ismo vuonna 1980.
– Ko lanttia saathiin, niin ostettiin konheita ja siittä se pikkuhiljaa lähti…
Yrityksensä Seppo perusti sillä ajatuksella, että toiminta pyörisi lähiseudulla, mutta jo parin vuoden kuluessa yrityksen toiminta laajeni.
– Ruotsiin perustettiin yhtiö 1994 ja Norjaan vuonna 2013. Tosin Pohjois-Norjassa on tehty töitä jo ainakin vuodesta 2010 saakka, Ismo kertoo.

Alkkulanraittia remontoimassa
Kun alkuvuosina yrityksen töihin kuuluivat lähinnä traktorityöt – lumityöt ja hiekanpoisto – on toiminta laajentunut sittemmin käsittämään lähes kaikenlaiset konehommat: tienvarsien niitot ja raivaukset, tienrakennukset ja kunnossapidot, viemäreiden pesut, imut ja kuvaukset, jopa haudankaivuut Ylitornion seurakunnalle.
– Ja yhessä välissä tuli ajetuksi paljon muuttokuormia Tukholmaan saakka, Seppo muistelee.
Nyt työn alla on iso vesijohtoverkoston rakentaminen Ylitornion kunnalle kirkonkylän keskustassa. Lisäksi alkamassa on viemäriurakka Nuotiorannalla, joten kulunut kesä ja syksy on töitä urakoitu omassa kunnassa.
– Hyvä siittä tullee, ko valmistuu, Seppo toteaa Alkkulanraitin remontista, ja Ismo vahvistaa, että raitilla ajaminen selkiytyy talven tultua, kun auraustikutuksetkin saadaan laitetuksi.

Työtä oman kylän miehille
Kiinteistöpalvelu Seppo Riekkola ky toimii Ylitornion lisäksi 14 muun kunnan alueella, mutta kaikkialla työntekijät koneitten ohjaimissa ovat ylitorniolaisia miehiä. Kalustovahvuuteen kuuluu viisi pyöräkonetta, neljä kaivinkonetta, kaksi traktoria, kaksi vaihtolava-autoa sekä viemäreiden pesu- ja imuautoja. Viimeksi yritys on hankkinut kuivaimuauton, jolla imetään kuivamateriaalit.
– Sillä imethään esimerkiksi muhat kosteusvauriotalosta. Ei tarvita enää lapiointia eikä säkitystä. Me tehhään semmosia töitä mitä muut ei tehe. Siksi met olema myös kalustopuolela herkkiä investoihmaan ja tehemä nopeita ostoja, Ismo sanoo.
Kalustoa investoidaan asiakkaiden tarpeen mukaan ja huollot ja remontit tehdään Riekkoloiden omassa hallissa. Koneet ja niiden ”sielunelämä” tunnetaan vähintäänkin yhtä hyvin kuin omat taskut.

Ensimmäisenä ylhäällä
Seppo on jo virallisesti vanhuuseläkkeellä, mutta osallistuu silti edelleen yrityksen töihin hallilla. Ajotyöt ovat sentään nuorempien työntekijöitten hallussa, heitäkin kun yrityksellä on 10–20 henkeä sesongista riippuen.
– Puoli viieltä mie ruukaan aina herätä, Seppo toteaa.
Varhaisiin ylösnousuihin ja lähtöihin on vuosien mittaan niin tottunut, että siitä on muodostunut elämäntapa. Kyselen muistoja varhaisista ja yllättävistä herätyksistä ja työtilauksista, jolloin miehet katsovat toisiaan. Heillä on ollut yhteisenä harrastuksena kalastus, ja sellaiselta reissulta on yksi muisto.
– Olima kalassa jossaki Karungin tienoila ja kello oli puolen yön maissa, ko soitethiin, että Pajalan lentokentäle tarvittas aamuksi kone. Että kuuvelta pitäs olla sielä. No mikäs siinä, mie lähin ajahmaan, Ismo kertoo.
Pajalan keikan piti olla parin päivän reissu, mutta loppujen lopuksi siitä kertyi työmaata puoleksitoista kuukaudeksi.

Olympialaisten kävijä
Kalastuksen lisäksi Seppo on keskittynyt penkkiurheiluun. Hän on mukana ylitorniolaisporukassa, joka on reissannut MM- ja olympiakisat jo monen vuoden aikana ympäri maailmaa. Yleensä porukka on saanut aina katsomopaikat etusuoralta. Kannustushuuto suomalaisille on ollut valtaisaa.
Musti kävi jälkheenpäin kiittämässä ja sano, ettei hän ennää maalisuorala tienny, missä maassa hän oli ko kuuli vain suomeksi että ”paina, paina”, Seppo kertoo naureskellen.
Ismo harrastaa kalastuksen ohessa myös jokkista, joten jos ei saa työreissuillaan tarpeeksi ajamisesta ja reissaamisesta, niin harrastusten myötä sitä tulee lisää.
– Ympäri Suomea tulee niitä kisoja käytyä, Ismo myöntää.

Kursseja ja kilpailua
Isän ja pojan perheyrityksessä on tapahtumassa sukupolvenvaihdos, joka viedään loppuun ensi vuoden aikana. Ismo on ollut töissä yrityksessä pikkupojasta lähtien ja tuli päätoimisesti yritykseen heti armeijan jälkeen 2000-luvun alussa. Hän on hankkinut maanrakennuspuolen ammattikoulutuksen töiden ohessa, mutta byrokratian kasvu hieman hiertää mieltä.
– Kun on monta kymmentä kurssitusta alalle käytynä, niin aina tulee uusia mitä pitää käydä ja aina on joku jo vanhentumassakin, Ismo tuumaa.
Kilpailua koneurakoinnin ja kiinteistönhuollon alalla on paikkakunnalla ollut aina, mutta menestyksen salaisuus on Riekkoloiden mukaan ollut juuri se, että heiltä on oltu nopeita ja valmiita lähtemään ja että he ovat investoineet kalustoon asiakkaiden tarpeen mukaan.
Yrittäjäjuhlassa juhlan juontajana toiminut Pekka Lovikka kertoikin, miten nopeasti palvelun voi Riekkolalta saada – jopa noin kuudessa minuutissa! Kun pihalla ollessa soittaa ja tilaa hiekkakuorman, niin ei ehdi kahviakaan hörppimään ennen kuin tilausta jo tuodaan. Ainakin parhaimmassa tapauksessa voi toimitus tapahtua näinkin nopeaan.
Isän ja pojan lisäksi perheyrityksen töissä on Sepon kumppani Merja Mörtberg, joka laskee palkat ja huolehtii yrityksen kirjanpidosta.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net