Näin son

Uusin siivin eteenpäin

31.7.2014 06:00 Pia Loman

Parisen vuotta toiminut lentoyhtiö Air100 lensi Porin ja Helsingin väliä. Vielä keväällä lentoyhtiö mainosti Helsingin reittiä aktiivisesti. Kesän alussa sai kuitenkin lukea kyseisen lentoreitin lopettamisesta. Syy tälle oli alhainen matkustusmäärä.
Maakuntakentälle harmillisen takapakin aiheuttanut reitin lopettaminen sai ainakin minut miettimään etenkin Pohjois-Suomen matkailun tulevaisuutta. Toivottavasti täältä eivät lentoreitit vähene, vaan pikemminkin lisääntyvät.
Viime viikolla lentomatkustamisesta kuului sitten jo positiivisia kaikuja. Nimittäin vuonna 2013 perustettu kotimainen liikelentoyhtiö Snowbird Airlines on käynyt neuvotteluja uusien lentoreittien avaamisesta. Snowbird Airlines aloittaa marraskuussa lennot Enontekiöltä Lontooseen. Seinäjoelle suunnitellaan aloitettavaksi uusia reittimäisiä lomalentoja.
Vielä positiivisemmaksi uutisen tekee se, että yhtiö on käynyt jo pitkään neuvotteluja myös Kemin kanssa. Mikäli lentoreitit Kemiin ja Kemistä toteutuvat, tarkoittaa se matkailupotentiaalin lisääntymistä myös koko Tornionlaaksoon. Kemistä voisi jonain päivänä olla mahdollista lentää Keski-Eurooppaan.
 Lentoyhtiö on aloittanut lisäksi maakunnallisen roadshow-kiertueen, jonka tarkoituksena on tutustua myös muihin maakuntalentokenttiin ja niissä oleviin mahdollisuuksiin. Kemiin on tarkoitus järjestää keskustelutilaisuus yhteistyökumppaneille.
Positiivisista uutisista innostuneena voinen myös tuoda esille toiveen, josta olen pitkään haaveillut. Nimittäin lentoreittien lisääntymisen lisäksi toivon, että Suomen sisällä reitit kulkisivat maakuntakentiltä toisille
En usko olevani ainoa, joka on jo pitkään harmitellut sitä, että lentääkseni esimerkiksi Rovaniemeltä Turkuun, joudun kulkemaan Helsingin kautta. Norjassa Bergenin rannikkokaupungista voi lentää suoraan niin pääkaupunki Osloon kuin myös maakuntakentille Trondheimiin tai Stavangeriin. Olisivatko säännölliset itä–länsi- tai länsi–pohjoinen-lennot mahdollisia myös Suomessa?
Nähtäväksi jää millaiseksi Lumilinnun toiminta kehittyy ja minkälaiset mahdollisuudet sillä on laajentaa toimintaa koko maahan. Henkilökohtaisesti toivotan uudelle lentoyhtiölle mitä parhainta menestystä ja toivon, että tässä on matkailualalle yksi uusi piristysruiske, joka vie sitä lennokkaasti eteenpäin.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net