Ulla Vettenranta katsoo maailmaa taiteilijan silmin

29.4.2015 06:01 Minna Siilasvuo

 

LIINANKIVAARA – Ulla Vettenranta syntyi runsaat 83 vuotta sitten Suoniemellä, Kuloveden rannalla. Vanhemmat muuttivat työn perässä Tampereelle, missä Ulla aloitti koulunsa. Kun sota alkoi, kaikki muuttui.
– Isä joutui talvisodan rintamalle ja äiti lähetti meidät Suoniemelle mummolaan turvaan pommituksilta. Äiti sairastui ja kuoli vuonna 1941, kun olin yhdeksänvuotias. Pikkuveljeni oli vain kahden ja puolen ikäinen, isoveli kahdentoista.
Isä kaatui vuonna 1942 jatkosodan aikana Rukajärvellä, ja isän sisko Rauha otti sisarukset hoiviinsa Suoniemelle. Isän äiti, Tilda-mummokin eli vielä.
– Isoveli lähti Tampereelle töihin heti kun täytti 16 vuotta. Minä olin aloittanut kansakoulun Tampereella, mutta kävin sen loppuun Suoniemellä. Rauha-täti oli tomera, ja laittoi minut oppikouluun Nokialle, minne oli puolen tunnin junamatka. Sen pitemmälle hän ei kuitenkaan luvannut minun jatkaa opiskelua.

Sotakummit Tanskasta
Sotaorvoiksi jääneillä sisaruksilla oli tanskalaiset sotakummit, jotka lahjoittivat lapsille vuosittain tietyn summan rahaa. Se jaettiin kuukausierinä lasten huoltajalle käytettäväksi lasten tarpeisiin.
– Täti oli niin säästäväinen, että kaikki rahat eivät tulleet käytetyiksi. Sain oman osuuteni sitten itselleni, kun lähdin koulun jälkeen Tampereelle töihin. Sotakummit lähettivät myös ihania ruokapaketteja, Ulla muistelee.
Ruokapaketit olivat arvossaan, sillä ruoka oli kortilla ja vähän kaikesta oli pulaa.


– Sota-aikana jokaiseen multalänttiin kylvettiin porkkanoita ja vihanneksia. Täti piti myös kahta lammasta villan takia, ja syksyllä toinen lampaista teurastettiin talveksi. Kotipihassa kasvoi kirsikkapuu, joka tuotti parhaimmillaan jopa 20 litraa kirsikoita. Eräänä sotatalvena se paleltui, eikä kirsikkapuun kasvattaminen onnistunut sen koommin.

Haaveena libristin ura
Kun Ulla pääsi oppikoulusta, hän sai harjoittelijan paikan tamperelaisesta kirjakaupasta.
– Haaveilin silloin libristin eli kirjallisuuteen perehtyneen kirjakaupan myyjän urasta, mutta kompastuin Vettenrantaan ja menin naimisiin vuonna 1951.
Perheen ensimmäinen tytär syntyi vuonna 1952 ja toinen 1958. Siinä välissä syntyi kaksi poikaa.
– Vettenranta oli hyvässä ammatissa, kirjanpainaja, mutta kun kuopuksemme täytti viisi vuotta, minä halusin palata ansiotyöhön. Se ei Vettenrannalle oikein passannut, ja muutaman vuoden kuluttua liittomme päättyi eroon.

Puolustusvoimien palvelukseen
Ulla sai töitä puhelunvälittäjänä Valtionpuhelimessa, mutta ei tarvitse olla historiantuntija tietääkseen, kuinka siinä kävi. Muutaman vuoden kuluttua puhelunvälitys automatisoitiin ja työntekijät saivat miettiä uransa uusiksi.
– Pääsin Puolustusvoimille toimistosihteeriksi, ja jäin siitä hommasta eläkkeelle vuonna 1991. Tampereella oli kuljetusvälinevarikko ja sinne tuli myös panssarivarikko. Aluksi työ oli kustannuslaskentaa, mutta loppuvaiheessa mukaan tuli myös työsuhteisten palkanlaskenta.
Ihan viimeisenä työvuotena työpaikalle tulivat myös tietokoneet. Pullikointi ei auttanut, vaikka uusi urakka hirvitti.
– Sain kaksi päivää koulutusta. Siltä pohjalta jouduin sitten valitsemaan käytettävät ohjelmat ja siirtämään koko laskutuksen ja palkanlaskennan tietokoneelle. Urakkapalkkojen siirtäminen oli aika monimutkaista.

Kohti pohjoista
Ulla olisi ehkä jäänyt loppuiäkseen Tampereelle, ellei kohtalo olisi puuttunut peliin. Ullan poika Esa Vettenranta oli pohjoisessa tekemässä kelokämppää, tapasi siellä meltosjärveläisen Tuula Hinkkaisen ja rakastui päätä pahkaa.
– Sitten siihen tulivat vielä nuo porot! Esa oli myyty mies, sillä hän on aina pitänyt eläimistä.
Yksi asia johtaa helposti toiseen, ja niin kävi tässäkin tapauksessa.
– On ehdottomasti Esan syytä, että minä päädyin tänne. Hän soitti eräänä päivänä ja sanoi, että naapurin mökki on myynnissä, osta sinä se. Niin minä sitten teinkin.
Mökkikaupat solmittiin vuonna 1987. Mökki oli alkuun vapaa-ajanasuntona, mutta pääsiäisenä 1993 Ulla muutti Liinankivaaraan lopullisesti. Sitä päätöstä hän ei ole katunut.
– Tässä on luonto niin lähellä. Teeriparvi lentelee ympärillä, sepelkyyhkyt käyvät syömässä ja oravat tulevat portaille vaatimaan evästä, ellei palvelu pelaa tarpeeksi nopeasti.

Kaikki porosta
Lappi ei ollut aiemminkaan Ullalle suinkaan vieras paikka. Hänellä oli tapana reissata poikaystävänsä kanssa Inarissa vuosien ajan ennen tukikohdan siirtymistä Liinankivaaraan. Yhdellä sellaisella retkellä hän kohtasi elämänsä rakkauden.
– Olimme patikoineet hyvän tovin ja olin aivan kuumissani. Nojasin keloon levätäkseni hiukan – ja se kelon mokoma kaatui nurin! Raahasin sen kotiin ja tein siitä kehykset peiliin. Siitä syttyi päättymätön rakkaus keloon.
Kelo ei jäänyt Ullan ainoaksi rakkaudeksi. Vanhin tytär ja eräs ystävä harrastivat korukivien hiontaa ja Ulla innostui siitä itsekin, mutta vielä suurempi innostus syntyi poronluuta kohtaan.
– Poro on niin kallis eläin, että siitä pitää käyttää kaikki. Ostan joka syksy vasanruhon ja paloittelen sen pakkaseen. Poro on ainoa punainen liha, jota käytän. Ei tulisi mieleenkään ostaa naudanlihaa.
Liha on hyvä olemassa, mutta se on vasta alkua. Poron luut, sarvet ja kiirat muotoutuvat Ullan käsissä koruiksi yhdessä hopean ja korukivien kanssa. Kahta samanlaista korua ei synny, sillä niin kivet kuin luutkin ovat yksilöitä. Kuinka ne voisi muka ahtaa samaan muottiin?

Yllytyshullun harrastuksia
Hopea- ja luutöitä Ulla tekee kotonaan, samoin korukivenhiontaa, tosin vain ulkona kesällä. Lisäksi hän maalaa, valokuvaa ja tekee keramiikkatöitä.
– En osaa olla näpertämättä jotakin. Aika kuluu, ajatus lentää ja luonto inspiroi. Liinankivaara on todellinen aarteitten paikka. Täällä voi poimia korukiviä omasta pihasta, on keloja ja kallioita, poronsarvia ja pahkoja. Tänne lähelle sattuivat vielä nuo Tuomisen Marja ja Lasse, jotka yllyttävät kaikkeen. He ovat siitä niin ihania, että heillä on aina jokin juoni menossa, Ulla toteaa.
Se on tosin vähän epävarmaa, tarvitseeko Ullaa isommin yllyttää juuri mihinkään. Hän on kokeillut tamperelaisen ystävänsä innostamana kivitaulujen tekemistä ja Meltosjärven taidepajalla maalausta ja digikuvausta. Työnsä hän kehystää itse, yleensä kelolla.
– Aloitin akvarellien ja öljymaalausten tekemisen Meän Opiston kursseilla. Nyt niitä ei enää järjestetä, kun väkeä on liian vähän. Sen sijaan meillä toimii oma, virkeä taidepiiri, joka kokoontuu joka viikko. Se on tärkeä, sillä siellä tapaa ihmisiä.

Luontoa linssin läpi
Digikuvausharrastus alkoi puolittain vahingossa, kun taidepiirissä järjestettiin digikuvauskurssi.
– Tulin sanoneeksi Tuomisen Lasselle, että onpa kerrankin sellainen kurssi, mille minun ei tarvitse osallistua, kun ei ole kameraa. ”Kaupastahan niitä saa”, tuumasi Lasse ja tartuin taas vihjeeseen. Ostin kameran ja siitä pitäen olen tuhlannut väriä ja paperia kuvaamalla luontoa lähiympäristössä.
Ulla on katsonut aina ympärilleen taiteilijan silmin ja nähnyt luonnon kauneuden. Sitä on pitänyt kuvata tai nostaa näkyville monin eri tavoin.
– Ennen piirsin ja poltin kuvia laudanpaloille. Aina niitä kuvia on pitänyt jostain syystä tehdä, Ulla naurahtaa.
Ullan kätten töitä on päätynyt eri puolille maailmaa: Wienissä on pahkasta tehty hedelmäkori, Japanissa ja USA:ssa myös pahkatöitä, Pariisissa huovutustyö...

Pakosta liikkeellä?
Ullan pikkuruisessa mökissä ei ole tilaa millekään ylimääräiselle. Kaikki tärkeä sen sijaan mahtuu sinne hyvin, kuten vaikkapa vierailulle tulevat lapsenlapset – eivät tosin kaikki kymmenen kerralla – tai lapsenlapsenlapset, joita heitäkin on jo seitsemän.
Mökissä ei ole kovin viljalti mukavuuksia, mutta sähkö sentään on ja vesikin tulee sisään putkea pitkin. Ulos se pitää viedä kantamalla.
– Ihminen on luonnostaan laiska. Olen varmaan näinkin hyvissä voimissa osittain siksi, että pakollinen liikunta pitää minut kunnossa. Kun nukun vintissä, on pakko myös kiipeillä portaissa. Ellei minun olisi pakko liikkua, voisin todeta kuin lavialaiset: on ihanaa olla tekemättä mitään ja sitten levätä päälle.
Uskokoon, ken tahtoo.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net