”Työ lasten parissa on arvokasta”

24.8.2017 06:01 Kaisu Määttä

”Onko se vanhuuden merkki vai mitä, mutta kukkien ja kasvien kasvatus ja itse tekeminen tuntuu nyt hyvältä ja innostavalta. Kauhea halu olis alkaa leipomaankin”, Susanne Mäkikyrö hymyilee.

YLITORNIO – Susanne Mäkikyrö istuu rennosti vaaleassa nojatuolissa ja rapsuttelee sylissään istuvaa 14-vuotiasta Bellaa. Pian koira haluaa pois sylistä ja asettuu nukkumaan sohvalle.

Susanne kertoo olevansa tyttönimeltään Tirroniemi ja lähtöisin Ylitornion Raanujärveltä, Jolangin kylästä. Miehensä Kim Mäkikyrön hän tapasi jo teini-ikäisenä Ylitornion kirkonkylällä, jonne hän oli tullut opiskelemaan.

– Muutin silloin 1991 asumaan Niuroon, jossa oli niitä oppilasasuntoja. Me oli Kimin kanssa nähty kylällä joku kerta ja mie olin tyttökaverilleni hänestä jotakin sanonut. Tämä kaveri sitten vähän avitti, toimi Amorina, ja sai Kimin tulemaan yks ilta kylään minun luokse. Mie olin kuuventoista silloin, ja me alettiin seurustelheen.

– Me on niinko kasvettu yhessä, 26 yhteistä vuotta tullee marraskuussa täyteen. Naimisissa ollaan oltu 21 vuotta ja ihan semmonen perushyvä elämä on ollut, Susanne kertoo.

Jenna ja Dani

Perheessä on kuusi lasta, joista vanhin on 22-vuotias Jenna, joka asuu Helsingissä. Hän oli mukana viimeksi kuvatulla BB-kaudella, BB-talossa, josta sekä Jenna itse että Susanne ja koko perhe on saanut kuulla paljon kielteisiäkin kommentteja. Ohjelmaan osallistumisesta koitui kuitenkin Jennalle suuri onni, sillä hän tapasi talossa nuoren miehen, joka vei hänen sydämensä.

– Oltiinhan mekin ensin vähän kauhuissamme, kun Jenna ilmoitti rakastuneensa siellä talossa, mutta sitten kun tapasimme Danin, niin sehän on tosi ihana poika. Samoin hänen koko perheensä, Danin äidinkin kanssa olemme oikein hyviä ystäviä, Susanne kertoo.

Viime kesäkuussa Jenna ja Dani vihittiin ja Dani otti sukunimekseen Jennan sukunimen.

Häät pidettiin ilman iltalehtiä tai Seiskaa, joista kyllä oli yritetty udella, milloin ja missä pari menisi naimisiin.

– Jenna oli vastannut niille, että kaikki ne tietävät, joiden tarvitsee tietää.

Muut lapset ovat 21-vuotias Miia, 20-vuotias Petteri, 19-vuotias Heidi, 17-vuotias Aleksi ja 13-vuotias Sofia. Aleksi on lukiossa toisella luokalla ja Sofia yläasteella, muut lapset ovatkin sitten jo opiskelemassa muualla.

Monenlaisissa töissä

– Mie valmistuin laitoshuoltajaksi 2004. Olen ollut Levillä siivoamassa Sokos-hotellia ja Outokummullakin olen kerinnyt käydä siivoilemassa. Sitten 2007–2008 kävin hoito- ja sosiaalialan linjan, josta sain kotiavustajan pätevyyden. Vuonna 2010 pääsin Ainiovaaran yläkouluun oppisopimuksella koulunkäynninohjaajaksi, valmistuin 2012 ja jatkoin töitä koululla. Olin siellä töissä kaikkiaan neljä vuotta, Susanne kertoo.

Aikaisemmin Susanne on ollut myös iltapäiväkerhon ohjaajana Ylitornion kunnalla.

– Sitten, kun ei töitä ollut tarjolla, mie ilmottauduin lukioon ja suoritin vuodessa sen ylioppilastutkinnon. Kirjoitettiin yhdessä Miian kanssa ylioppilaiksi keväällä 2015, Susanne hymyilee.

Tele-Kalusteessakin Susanne on ehtinyt olla hetken aikaa myyjänä, minkä jälkeen hän kokeili SOL-palveluissa koulusiivousta.

– Mulla ei vain kertakaikkiaan paikat kestäny, siellä oli niin raju tahti. Selkä ja kädet menivät aivan surkeaan kuntoon, Susanne sanoo.

Hän oli onnekseen koeajalla siinä työssä, ja se koeaika myös riitti hänelle.

Seurakunnan työntekijänä

Tammikuussa 2016 hän pääsi työkokeiluun Ylitornion seurakunnalle. Parin kuukauden työkokeilun jälkeen hän jäi sijaistamaan Hille-Stina Huhtasta tämän virkavapaan ajaksi. Kesä kului taas työttömänä, mutta lokakuussa hän pääsi jälleen seurakunnalle kerhoavustajaksi.

– Sitten marraskuussa pääsin taas sijaistamaan Hilleä ja olin siinä toukokuun loppuun. Kesän olin taas työttömänä, ja nyt elokuun puolivälissä aloin töihin seurakunnalle lapsi- ja nuorisotyönohjaajana. Näillä näkymin olen joulukuun loppuun, mutta sitähän ei tiedä, mitä sitten tapahtuu.

Susanne sanoo olevansa todella onnellinen siitä, että saa nyt olla töissä ja nimenomaan työskennellä lasten ja perheiden parissa.

– Se on kyllä se minun sydämen asia, hän tuumaa ja kertoo tehneensä viime keväänä paljon sijaisuuksia päiväkodin puolella.
Susanne kertoo tekevänsä yhteistyötä kunnan perhetyöntekijöiden kanssa. Heidän kanssaan yhdessä vedetään Tenavatupaa ja

Tenavaparkkia sekä Raanujärvellä pidettävää perhekerhoa. Seurakunnan päiväkerhon vetäminen on sitten Susannella yksinään.
Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä SOS-lapsikylä ovat seurakunnan lapsi- ja nuorisotyönohjaajan yhteistyökumppaneita kunnan perhetyöntekijöiden ohella.

Perhekahvilat toimivat

Susanne kertoo, että seurakunnalla on toiminut Tyttöjen tila, joka nyt on laitettu tauolle.

– Se harmittaa vähän, mutta kun ei sinne saatu oikein kävijöitä. Jos on kaksi työntekijää ja kolme tyttöä, niin ei se ole oikein sitä mihin pyritään.

Muutoin seurakunnalla ovat esimerkiksi perhekahvilat toimineet hyvin ja kävijöitä niissä on ollut.

– Mie tykkään olla niissä mukana. Hoitelen pienimpiä, että äidit saavat juoda kahvia rauhassa tai että he saavat touhuta isompien lastensa kanssa, kun mie hyssyttelen pienintä.

Perheen omat lapset ovat syntyneet melkein vuoden, kahden välein, ja Susanne sanookin, että olisipa silloin ollut samanlaista perhekahvilatoimintaa kuin nyt on.

– Seurakunnan päiväkerhoissa kuljetin kaikkia lapsia, mutta perhekahviloitahan ei ollut, ne on ihan huippupaikkoja vanhemmille. Toivottavasti ne pysyvätkin.

– Mummut ja papatkin olisivat sinne tervetulleita ja joskus heitä piipahtaakin. Eri sukupolvien kohtaaminen tuo uutta näkökulmaa kaikille.

Maahanmuuttajaperheistä

– Kohta meille saattaa tulla niitä maahanmuuttajaperheitä lapsineen. Luulisin ainakin, että heitä ohjataan myös sinne, Susanne sanoo toiveikkaasti.

Hän kertoo olevansa kiinnostunut matkustamisesta ja erilaisista paikoista ja kulttuureista, joten tutustuminen eri kulttuureista tuleviin ihmisiin tulee olemaan mielenkiintoista.

– He tulevat kuitenkin sotaa käyvästä maasta, joten heidän taustansa ja tarinansa voivat olla todella rankkoja. Toivon, että heidät kohdataan täällä tasavertaisesti ja lämpimästi, jotta he tuntisivat olonsa hyväksytyksi ja että he saavat lämpimän vastaanoton.

– Se on heille tärkeää…

Puhumme hetken aikaa Turussa ja Espanjan Barcelonassa tapahtuneista terrori-iskuista ja niiden vaikutuksista ihmisten asenteisiin. Pelolle ei saisi antaa valtaa, mutta on ymmärrettävää, että pelkoa tunnetaan ainakin kaupungeissa. Suomikaan ei enää ole lintukoto.

– Ei kuitenkaan saisi syyllistää kaikkia maahanmuuttajia, pakolaisia, eivät he kaikki ole terroristeja. Varsinkin ne tänne tulevat lapsiperheet, eivät he ole terroristeja eikä heitä tarvitse pelätä, Susanne sanoo.

Viherpeukalo puhkeamassa?

Susanne selittää, että hän on käynyt joskus tanssikurssilla ja pelannut sählyäkin. Lukemista hän harrastaa edelleen ja joskus myös kutomista. Bella on tietysti yksi harrastus – vaikka se ei enää paljoa jaksa lenkkeillä, antaa se muuten touhua ja työtä emännälleen.

– Bellan turkkia pitää olla leikkaamassa ja trimmaamassa ja muutenkin se tarvitsee huomiota. Kyllä se on koti ja perhe ja koira, jotka vievät etupäässä minun ajan töitten jälkeen.

– Kun töissä on yleensä aika aktiivista toimintaa, niin kotona ei enää hirveesti jaksa lähteä minnekään. Toisaalta työ ei aina edes tunnu työltä. Se on jotenkin niin arvokasta, Susanne sanoo.

Tänä kesänä hän on kuitenkin innostunut käymään mustikassa, itse asiassa ensimmäisen kerran kahteenkymmeneen vuoteen.

– Olen kyykkiny siellä nyt pari viikkoa ja sormet on ihan mustat vieläkin. Mulle on tullut myös joku puutarhainnostus, haluaisin kasvattaa kaikkia ihania kukkia ihan siemenestä alkaen. Pieni viherpeukalo nostaa päätään, Susanne nauraa.

– Mulla on aina kauheasti ideoita, mutta en jaksa useinkaan toteuttaa niitä. Nyt olen haaveillu, että ryhtyisin käymään vyöhyketerapiakoulutusta, jota järjestetään Vantaalla.

Jos työt seurakunnalla loppuvat eikä muuta löytyisi, voisi vyöhyketerapiaa tekemällä saada vaikka vähän työnsyrjästä kiinni. Itse hän kokee saaneensa apua vyöhyketerapiasta ja uskoo, että se voi kokonaisvaltaisena hoitona auttaa moneen vaivaan.

– Omaa perhettä ainakin voisi hyödyttää, kun osaisi, Susanne sanoo.
Palataan vielä sen päätään nostavan viherpeukalon haaveisiin.

– Tänä kesänä olen kasvattanut ensimmäiset ikiomat mansikat, tuossa terassilla kukkapenkissä, ja ensi vuonna ajattelin laittaa pienen hyötypuutarhan. Sipulia ja muutama porkkana, uudet potut… Susanne kertoo.

Äänestä kuuluu, että ensi kesä on jo mielessä ja talven toivotaan kuluvan nopeasti.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net