Tuomas Puranen on kolmannen polven puuseppä

17.3.2016 06:00 MInna Siilasvuo

Vanhempien keittiöstä Turtolassa tuli lopulta Tuomas Purasen opinnäytetyö, josta myös vaimo Heidi ja poika Niilo pääsevät välillä nauttimaan.

TURTOLA – ”Jos elää, kuolla aiotaan, puuseppää silloin tarvitaan. Jos katsees minne kääntänet, puusepän töitä aina näet...”, ikivihreässä iskelmässä väitetään. Samanlaisin ajatuksin lähti Purasen Tuomas lukion ja armeijan jälkeen opiskelemaan puusepän ammattiin, joskaan ei ihan suorinta tietä.
– Valinta oli loppujen lopuksi monen tekijän summa. Itse asiassa lähdin armeijan jälkeen alun perin opiskelemaan tietotekniikkaa Ouluun, mutta jo ensimmäisen puolen vuoden aikana selvisi, ettei se ole todellakaan minun alaani, Tuomas muistelee.
Hylättyään tietotekniikan opinnot ja atk-insinöörin uran Tuomas mietti uutta suuntaa elämälleen. Pienen pohdinnan jälkeen sopiva vaihtoehto löytyi melko näppärästi.
– Isäni Jaakko ja isoisäni Esko ovat puuseppiä, ja kun vielä serkkuni Askan Heikki opiskeli puusepäksi, miekin päätin seurata suvun viitoittamaa tietä. Heikki opiskeli Raahessa, Lybeckerin kotiteollisuuskoulussa, ja siellä miekin aloitin opiskelun seuraavana syksynä.
Opiskelu Raahessa jäi kuitenkin vain syyslukukauden mittaiseksi.
– Tuli niin ikävä tyttökaveria, että kun Rovaniemellä oli mahdollisuus jatkaa opiskelua, vaihdoin jo kevätlukukaudeksi sinne.

Itsenäiseksi yrittäjäksi...
Silloinen tyttökaveri, nykyinen vaimo Heidi oli epäilemättä tyytyväinen ratkaisuun. Opinnot sujuivat hyvin ja Tuomas valmistui puusepäksi keväällä 2012. Samaan aikaan Heidi valmistui restonomiksi.
– Suunnittelin jo kouluaikana yrityspuolen hommia, ja perustin valmistumisvuoden syksyllä yhteisen yrityksen opettajani kanssa. Kesä meni rahoituskuvioita järjestellessä, mutta syyskuun alussa pääsimme aloittamaan varsinaisen yritystoiminnan.
Yritys pyöri kahden miehen voimin ihan mukavasti, mutta kahden vuoden aherruksen jälkeen tapahtui muutos, joka mullisti koko yrityskuvion.

– Kumppanini vaimo sai töitä etelästä. Pohdimme ja pyörittelimme pitkään eri vaihtoehtoja: muuttaako yritys etelään, lopetetaanko se, ostanko mie sen, ostaako hän sen... Lopulta päädyimme siihen ratkaisuun, että mie ostin yrityksen itselleni.
Tuomas jatkoi yrityksen pyörittämistä yksin vuoden päivät, mutta sitten hän totesi tulleensa yhden tien päähän.
– Yrittäjyydessä on vapautta, mutta siihen sisältyy myös valtava vastuu. Vähitellen se kävi liian raskaaksi. Ei yksi mies ehdi hoitaa kaikkea markkinoinnista laskutukseen, kun pitäisi tehdä jossain välissä sitä tuottavaa työtäkin, Tuomas hymähtää.

… ja toisen palvelukseen
Kun Heidin ja Tuomaksen perheeseen syntyi vuosi ja neljä kuukautta sitten eläväinen Niilo-poika, Tuomas alkoi vähitellen lopetella yritystä. Lopettaminen on tosin vieläkin työn alla, sillä se osoittautui huomattavasti monimutkaisemmaksi kuin aloittaminen.
– Olin kesäkuusta joulukuuhun töissä muilla puusepillä, ja täytyy myöntää, että se oli huomattavasti mukavampaa ja stressittömämpää hommaa. Työpäivät olivat lyhyemmät ja palkka tuli säännöllisesti.
Tuomas vakuuttaa osaavansa nykyään arvostaa yrittäjiksi ryhtyneitä. Hän toteaa nostavansa hattua kaikille yrittäjille – ja korkealle!
– Yrittäjänä oleminen oli tosi kasvattava kokemus. Työntekijälle palkka tulee palkkapäivänä, mutta yrittäjälle se tulee silloin, kun kulut on hoidettu ja itse hankittu asiakas maksaa laskunsa.
Joulun jälkeen puusepäntöitä ei ole ollut tarjolla, mutta Tuomas opettaa puutöitä kansalaisopistossa. Lisäksi hän työskentelee osa-aikaisesti henkilökohtaisena avustajana tuttavalle.
– Jotkut sanovat, että hulluhan mie olen kun opetan taitojani muille, jotka vievät sitten ne vähäisetkin työt. Siihen mie en kyllä usko. Paremminkin siinä käy niin, että kun kurssilaiset näkevät, miten paljon työvaiheita ja huolellisuutta pienenkin työn tekeminen vaatii, he osaavat arvostaa paremmin käsityötä, Tuomas arvelee.

Muotia vai kestävyyttä?
Tuomas kertoo seuranneensa alan kehitystä viime vuosina jokseenkin tarkkaan. Työ puusepänliikkeissä on vähentynyt koko ajan ja yhä suurempi osa tuotteista tehdään lastulevystä.
– Minulla ei ole sinänsä mitään lastulevyä vastaan, mutta se ei vain ole erityisen haastava materiaali. Siihen ei voi esimerkiksi tehdä kovin monenlaisia liitoksia. Lastulevy on halpaa ja se tietysti mahdollistaa monta eri asiaa, mutta sen käyttömahdollisuudet ovat aika rajalliset.
Tuomaksen mielestä käsityöläinenkin saa käyttää järkeään. Sama yksinkertainen tosiasia koskee asiakasta, tuotteen tilaajaa.
– Sitä kaikkein kalleinta, hienointa ja vaativinta käsityötä ei tietenkään kannata laittaa ihan joka paikkaan. Käsityön hienous ja arvokkuus ovat ylipäätään aika vaikea yhtälö suhteessa sen taloudelliseen kannattavuuteen, Tuomas pohtii.
Käsityöläisen näkökulmasta katsottuna vahva kertakäyttökulttuuri tuo omat haasteensa elannon hankkimiseen. Mitä iloa on lähes ikuiseksi tehdystä huonekalusta, jos se täytyy vaihtaa viiden vuoden kuluttua uuteen muodin vaatimusten mukaisesti?
– Moni ymmärtää kyllä käsityön arvon, mutta ehkä markkinat ovat kuitenkin täällä pohjoisessa liian pienet. Pitäisi onnistua kehittelemään joku omintakeinen malli, jonka voisi tehdä kohtuullisella hinnalla. Silloin voisi pärjätä.

Kaikki on opiksi
Kun omalta alalta ei näytä löytyvän työtä, täytyy olla valmis vaihtamaan suuntaa. Sellaiseenkin vaihtoehtoon löytyy malli kotoa. Ulla-äiti kouluttautui työttömäksi jäätyään kokonaan uudelle alalle, toimistotyöntekijästä lähihoitajaksi. Hänen mielestään kaikesta, mitä elämässään on tehnyt, on jossakin vaiheessa hyötyä. Sen Tuomas tietää omasta kokemuksestaan.
– Kun olen ollut yrittäjänä, olen saanut myös työntekijänä enemmän vastuuta. Ymmärrän tietyt realiteetit, kuten sen, kuinka kauan aikaa johonkin työhön saa mennä. Joustavuuttakin täytyy olla: jos on kiire, voi tehdä välillä vähän pitempää päivää.
Yhteiskuntasopimuksesta noussut meteli huvittaa ja vähän arveluttaakin Tuomasta.
– Onko se nyt ihan todellinen katastrofi, jos työaika pitenee vaikka kuudella minuutilla päivässä? Itseäni sellainen ajatus suorastaan naurattaa. Ei minusta tunnu kovin kauhealta ajatukselta joutua tekemään vähän enemmän töitä, jos kerran on töitä mitä tehdä. Kaikilla ei ole.

Uudelle alalle
”Puusepän rouva voipi olla onnellinen, vapaana huolistaan, nauttia onnestaan. Häll’ lastuja ja roskia on aina kotonaan, ei kahvipuita tarvis mennä kaukaa hakemaan.” Näin on, mikäli laulun sanoihin on uskominen – ja miksi ei olisi?
Heidi ja Tuomas ovat ostaneet pari vuotta sitten Rovaniemeltä talon, jota remontoidaan yhdessä, ajan kanssa ja rakkaudella. Kahvipuita varmaan syntyy kotitarpeiksi, vaikka lattiat eivät olisikaan aina lastujen peitossa.
Tällä hetkellä Tuomas haaveilee uudesta ammatista liikunnan parissa.
– Unelmani on päästä tekemään töitä jääkiekon parissa. Valmentaminen kiinnostaa minua aika tavalla, ja luulisi liikunta- ja terveyspuolella olevan myös töitä tarjolla, Tuomas aprikoi.
Ennen kuin nämä unelmat toteutuvat, on edessä pääsykokeita, opintoja ja uutteraa työnhakua. Jonakin päivänä unelmat toteutuvat taas, kuten ne ovat ennenkin toteutuneet.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net