Toivo Niva on kiitollinen elämälle

31.8.2017 06:01 Kari Kaulanen

Toivon vanhemmat tapasivat hänen isänsä ollessa hevosen kanssa savotoimassa Kemijärven kairassa. Isossa kuvassa äidin kotitilta Vuostimojärvellä. Taustalla Pyhätunturi. Oikealla olevissa pienissä kuvissa kotitalo Konttajärvellä.

VITTIKKOVUOMA – Oikealla leviää laaja peltoaukea, jonka vihreyttä sateisen harmaa sää korostaa. Sen takana kohoaa pitkänomainen Olosvaara.

Samalla puolella tietä on iso maatila ja heti sen jälkeen vasemmalla keltainen omakotitalo, jonka pääty on tiehen päin. Tienhaarassa on iso kyltti, jossa lukee ”MUMMOLA”. Pihassa on pitkä navettarakennus. Se ei selvästikään ole enää käytössä.
Ulko-oven vieressä olevalla tuolilla makaileva, vaaleanruskea kissa huomaa tulijan ja hyppää oven eteen. Se yrittää tassullaan jouduttaa oven avautumista ja luikahtaa sisään heti, kun mahtuu ovenraosta.

Toivo Niva ja hänen vaimonsa Anja toivottavat vieraan tervetulleeksi. Kissa hyppää tyhjälle tuolille ja kääriytyy kerälle.
Nivat saapuivat Vittikkovuomalle vuonna 1973 eli 44 vuotta sitten, kun Väinö ja Irja Piippola luopuivat tilan hallintaoikeudesta.

Sota-ajan lapsena
Toivo Niva syntyi Konttajärvellä perheensä esikoisena elokuussa 1937. Hänen jälkeensä syntyi vielä neljä poikaa ja yksi tyttö.
Kylän lähes jokaisessa talossa oli karjaa, mutta tienestit tulivat pääasiassa metsätöistä.

Toivon lapsuus sijoittuu sota-aikaan. Nivan perhe oli kuitenkin sikäli hyvässä asemassa, että isä ei astmansa vuoksi joutunut rintamalle.

Toivo kertoo olleensa jo seitsemänvuotiaana isänsä kanssa heinänteossa kymmenen kilometrin takaisella jänkäniityllä. Matka tehtiin jalkaisin ja yöt vietettiin isoisän tekemässä kämpässä.

– Kyllä äiti näytti komealta, ko viikon päästä tuli kotia, Toivo muistelee hymyillen.

Saman vuoden syksyllä oli lähdettävä muiden tapaan evakkoon.

Toivon muistot Mäntymaassa ja Orjasvaarassa vietetystä evakkoajasta ovat hajanaisia, mutta yksi tapahtuma on ylitse muiden.

– Paavo-veli synty Ruottissa ja sai toisiksi nimikseen Kustaa Aadolf.

Konttajärveläiset saivat kuitenkin palata koteihinsa, sillä kylä jäi polttamatta.

– Isä kanto Paavoa rinnala jonku vaatheen mukassa ja Rötkösen Iikka pukkasi nelivuotiasta Veliä pyöräntarakalla, Toivo kuvaa evakosta paluuta.

Koulusta savotoille

Siihen aikaan ei puhuttu synnytystalkoista, mutta lapsia riitti joka taloon. Koulunkäynti jatkui sodan jälkeen Konttajärven omalla koululla, joka sai toimia myös koko pitäjän rippikouluna.

Toivon oma ikäluokka, toistasataa nuorta, sen sijaan kävi rippikoulun kevätlukukauden Pellon uudessa kirkossa. Koska kirkkoa ei ollut vielä vihitty, ehtoollista vietettiin kivikoululla.

Kun koulut oli käyty, oli riennettävä leivän perään, joka näissä kairoissa irtosi edelleen pääasiassa savotoilta.

Joskus oli lähdettävä kauaskin. Niinpä Toivokin matkusti Iisakki-setänsä kanssa pöllintekoon Mustajärvelle Muonion Kihlankiin. Siihen aikaan puut kaadettiin pokasahalla, mutta myös ensimmäiset moottorisahat ilmestyivät metsiin.

Noilta vuosilta riittää myös monia tarinoita. Eräälle savotalle tuli nuoria miehiä Ähtäristä asti.

– Net ei olheet tottunheet tämmössiin olosuhteissiin. Yks niistä sano, että ”Ei tääl mitään nakkii saa, vittuu ei laisinkaan. Jos Pohjola pukee, se riisuu ja”.

– Sen verran tehit töitä, että sait kyyttirahat ja silloin net lähit.

Pellonraivausta ja tietöitä

– Joka pennin, mitä tienasin, annoin kotia. Eikä ole tarvinu katua. Sen tietää, ko käypi isän ja äitin hauala, Toivo herkistyy.
Vanhimpana lapsena hän joutui osallistumaan myös nuorempien hoitamiseen ja jopa kasvattamiseen, jos joku ei meinannut totella vanhempiaan.

Kesäisin töitä riitti kotonakin. Peltoa raivattiin lisää, ja vaikka jänkäniityille ei tarvinnut enää lähteä, heinänteko vaati osansa. Savottatöitä ei riittänyt ympäri vuoden, joten oli löydettävä muuta ansiota. Maantietyömaat olivat yksi mahdollisuus.

Pello–Kolari-tietyömaalla Toivo oli penkkamiehenä. Sieppijärven Ylisessävaarassa olivat asuinparakit, joissa Toivon mukaan oli paljon luteita. Myös Sinetässä hän oli viikkoreissuissa tietä tekemässä. Tietyövuosinaan hän oli jo perheellinen mies.
Vaimo rippikoulusta

Rippikoulussa samaan aikaan Toivon kanssa oli tyttö, jolla oli pitkät, vahvat letit. Jostain syystä Toivoa kiinnosti tarttua niihin ja ”ajaa hevosella”. Koulun jälkeen lettipää katosi omille teilleen, kuten monet muutkin.

Vuosia myöhemmin Toivo oli Ponnella tansseissa ja huomasi tytön, jolla oli tutut silmät. Vaikka leteistä ei ollut enää tietoakaan, Toivo tunnisti Anja Marjetan, josta tuli hänen vaimonsa vuonna 1960.

Seuraavana vuonna syntyi heidän esikoisensa Tuija. Hänen jälkeensä syntyivät Urpo 1964, Virpi 1966 ja Outi 1975.
Kolarin rautatien rakentamiseen 1960-luvun alkupuolelle ajoittuu Toivon pisin, yhtenäinen työpaikka, kun hän työskenteli Havelanpäässä murskaamolla.

Perhe asui Konttajärvellä 13 vuotta.

Lehmistä kaneihin

– Joskus, ko menin Vittikkovuoman risteyksen ohi, aattelin, että tuolaki assuu tuttuja, mutta tuskinpa sielä tullee koskaan käytyä, Toivo muistelee.

Myöhemmin, kun hän istui Pellon maatalouslautakunnassa, hän sai tietoonsa, että Vittikkovuomalla on vapautumassa metsineen 175-hehtaarinen tila. Hän teki kirjallisen hakemuksen ja poistui huoneesta, kun lautakunta käsitteli asiaa. Samoin poistui hänen appiukkonsa, joka oli lautakunnan puheenjohtaja.

– Kauon net pohit sitä, mutta päätös oli myönteinen, ja maatalouspiiri vahvisti sen.

Vittikkovuomalla oli siihen aikaan kahdeksan asuttua taloa. Lapsia oli niin paljon, että koulukyyteihin tarvittiin kaksi taksia. Linja-auto poikkesi kylässä päivittäin. Lisäksi siellä kävivät kolmen eri liikkeen kauppa-autot.

Nivojen navetassa oli toistakymmentä lehmää, mutta viljelysmaata oli sen verran vähän, että heinää piti tehdä eri puolilla pitäjää ja kuljettaa kotiin talven aikana.

– Se oli töisevää hommaa, Toivo kuittaa.

Maatalous ei yksin elättänyt, joten Toivo kulki edelleen niin metsä- kuin muissa töissä, mitä milloinkin löytyi.
Kun allergia alkoi vaivata Anjaa, karjanpito oli lopetettava vuonna 1978.

Navetta ei jäänyt tyhjäksi, sillä lehmien tilalle hankittiin ensin lampaita ja sittemmin kaneja. Niiden lukumäärästä ei koskaan ollut varmuutta, niin nopeasti ne lisääntyivät. Eläviä kaneja myytiin Rovaniemeä ja Ranuaa myöten.

Metsästyksestä kirkkokuoroon

Toivo on harrastanut pienestä pitäen niin metsästystä kuin kalastusta. Hän kertoo ampuneensa parhaana syksynä yli 300 oravaa.

– Ko mie yheltäki reisulta tulin, mulla oli 36 oravaa ja kaks koppeloa.

Hän myi oravannahat Akseli Matelalle, jolla oli nimismieheltä saatu ostolupa. Hintana oli 60 penniä kappaleelta.

Myöhemmin Toivo siirtyi hirvenpyyntiin Konttajärven Erä-Kairan porukassa. Vittikkovuomalla hän kuuluu Rita-Erään.

Kaatamiensa hirvien määrää hän ei ole laskenut. Metsästysharrastuksesta kertovat myös kirjahyllyssä olevat täytetyt näädät.

Hirvimetsälle Toivo aikoo vielä lähteä, mutta kalastuksesta hän on joutunut luopumaan. Hänen polvensa ovat niin huonossa kunnossa, että liikkuminen on vaikeaa.

Myös musiikki on ollut Toivon perheessä tärkeässä roolissa. Isä ja äiti lauloivat, Paavo soittaa ja laulaa ja myös edesmennyt Unto-veli oli muusikko. Toivo itse on laulanut pitkään kirkkokuorossa.

Musiikki on pitänyt suvussa pintansa, sillä tyttärenpoika Joni Saukkoriipi on valmistunut muusikoksi.

Erämaahiihdon isä

Toivo tunnustaa tunteneensa alkuvuosina lievää koti-ikävää. Sitä lievittääkseen hän nousi suksilla vaaran päälle, minne Konttajärven kylä näkyy. Sitten hän sai päähänsä hiihtää 20 kilometrin matkan kotikylään.

– Sielä mie kuttuin naapurin pojan perheineen matkaan ja lupasin, että mie tuon autola takasin.

Näin syntyi Vittikkovuoman ja Konttajärven välinen Erämaahiihto-tapahtuma, joka hiihdettiin 1980-luvusta lähtien lähtien 30 talvena.

Hiihto oli pitkälti yhteistyötä. Kolme vittikkovuomalaista taloa, Nivat, Huuskot ja Lintulahdet, vastasivat vuorovuosina huollosta yhdessä Konttajärven Erän kanssa. Matkan varrella oli kolme kahvi- ja makkarapistettä.

Parhaimmillaan Erämaahiihtoon osallistui lähes 50 henkeä.

– Nikun Yrjö hiihti matkan vielä kaheksankymppisenä, Toivo kertoo.

Elämälle kiitos

Toivo istui maatalouslautakunnassa kahdeksan vuotta. Sen lisäksi hän on ollut terveyslautakunnan jäsen. Viime vuosina hän on osallistunut Kylli-Nivan sukuseuran toimintaan hallituksen jäsenenä.

– Olen kiitolinen Luojale siitä, että olen saanu näinki pitkän elämän ellää, Toivo sanoo ja kiittää myös ystäviään näiltä tarvitessaan saamastaan avusta.

– Elämä on lahja, hän toteaa.

Isona asiana hän pitää sitä, että on pysynyt erossa viinasta.

– Armeijasta tullessa kaverit tarjosit viinaa, ja mie join sitä ko maitoa. Kotona mie lupasin, että toista kertaa ei tule, eikä ole tullu.

Vittikkovuoma on hiljentynyt. Enää neljässä talossa on asukkaat.

Toivo sanoo, että he asuvat siellä päivän kerrallaan. Iloa tuovat lapsenlapset, joita on kolmetoista, sekä kaksi lapsenlapsenlasta.

Viime torstaina Toivo Niva täytti 80 vuotta. Sen kunniaksi pannu oli kuumana koko päivän, ja kävijöitä riitti.
Sankari on kiitollinen saamistaan onnitteluista, kukista ja adresseista.

Onnittelut vielä näin jälkikäteenkin.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net