Toini Korkeaniemi taitaa käsityöt ja hevoshommat

16.5.2012 06:01 Satu Piispanen

SIRKKAKOSKI – Kapean Lankojärven alavalla rantakaistaleella asuu omassa punaisessa tuvassaan hyvin hoidetun pihapiirin ympäröimänä Toini Korkeaniemi. Talo rakennettiin paikalle käsipelillä vuonna 1949. Takana olivat sotavuodet, jotka vaativat raskaan veron. Toinin ensimmäinen mies kaatui 28.12.1939. Silloin tuntui, että elämä loppui siihen.

– Vieläkin muistan sen puhelun. Kylmät väreet menee selkää pitkin, Toini huokaisee.

Surun keskellä oman kotitilan arki jäi iäkkäitten vanhempien, Toinin ja hänen sisarensa kontolle veljien lähdettyä rintamalle. Toinikin joutui hevosmieheksi.

Peltotyöt tulivat tutuiksi

– Meillä oli silloin aika vikurinluotoinen hevonen. Isä oli jo sen verran huonokuntoinen, ettei alkanut teutaroivan eläimen kanssa kisaamaan, Toini muistaa.

Kerran sitten olisi pitänyt aurata perunamaa. Isä oli tuumannut, ettei Toini siitä hommasta tule selviämään, ja pyysi naapurin vanhaa isäntää apuun. Miehet menivät talliin, mutta hevonen oli niin hyökkäävä, etteivät miehet uskaltaneet alkaa sen kanssa millekään.

Toini meni hetken päästä hevosen tykö, komensi ensin heittämään tyhjän höpötyksen, ja puheli samalla rauhoittavasti. Hän oli aina tuonut hevoselle leivänpaloja ennen töihin lähtöä, ja sillä keinolla hän sai silläkin kertaa pollen asettumaan, ja valjastettua. Naapurin isäntä sitten pääsi pellon auraamaan, ja Toinin isä saattoi huokaista helpotuksesta. Ruokaa saataisiin seuraavanakin talvena!

Järvikylän tytär

Toini on syntynyt Raanujärvellä, joten veden äärellä eläminen on tuttua, ja komeat järvimaisemat ihastuttavat. Jäällä tepastelee kaksi joutsenta, ja rantaruovikossa vilistää pienempiä lintuja. Veden liikettä saa vielä hetken odottaa, kunnes jäinen kansi katoaa.

– Mutta vaarallinenkin voi vesi olla. Mie meinasin hukkua jäihin ollessani vain 19-vuotias. Mie olin oikaisemassa tuttua reittiä polkupyörän kanssa, kun yhtäkkiä putosin. Onneksi mulla oli semmoinen iso reppu selässä. Se kellutti, ja pysyin pinnalla. Pystyin pitämään käsillä jään reunasta kiinni.

Läheisellä mökillä olleet kaksi tyttöä onneksi huomasivat Toinin, vaikka luulivatkin häntä ensin naapurissa käymässä olleeksi äidikseen. He juoksivat naapuriin, ja lopulta pelastuskin tuli.

– Pari miestä kulki vetäen venettä, ja siihen he saivat minut, jo aivan kangistuneen ressukan, kammettua. Minut vietiin lämpimään mökkiin, ja sitten meni taju. Kävin silloin tosi lähellä kuolemaa, Toini muistelee vakavana.

Toinille jäi tapauksesta paleltumavammat molempiin käsivarsiin. Muutamana vuonna onnettomuuden jälkeen myös munuaiset reistailivat, mutta onneksi niiden toiminta kuitenkin palautui.

Oma koti kullan kallis

Sodan jälkeen Toinille tuli aivan hätä. Kotitalon olivat saksalaiset polttaneet lähtiessään, eivätkä iäkkäät vanhemmat halunneet rakentaa sitä uudelleen. Toinin veljet rakensivat omat talonsa, mutta Toinilla ei ollut mihin päänsä kallistaa.

Hän uskaltautui perustamaan uuden perheen, toivoen, että sitten hänelläkin olisi koti. Lankojärven itärannalta kotoisin olleen miehen kanssa rakennettiin yhdessä talo, ja lapsia siunaantui perheeseen seitsemän. Ensimmäinen lapsi kuitenkin kuoli pienenä, Toinin syliin. Hän oli jo viemässä vauvaa Pelloon sairaalaan, mutta he eivät ehtineet sinne saakka.

– Se on ollut yksi elämäni järkyttävimmistä tapahtumista. Muistan sen vieläkin niin elävästi, että kyyneleet tulevat väkisinkin sitä ajatellessa, tunteiden mukana elävä Toini kertoo elämän ikävimmästä mahdollisesta puolesta.

– Sitten vielä poika menehtyi kymmenvuotiaana jäätyään auton töytäisemäksi. Sekin tuntuu kamalan pahalta, vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Välillä sitä miettii, mitä heistä olisi tullut, ja miten mukava olisi nyt heitäkin tavata, hän puhelee äitienpäivän korvalla.

Elossa on viisi lasta, joista kaksi tyttöä asuu Pellossa, kaksi Rovaniemellä ja yksi poika Ylitorniolla. Perhe huolehtii toinen toisistaan, lapset soittelevat ja käyvät, mutta Toini tuntee itsensä ikänsä puolesta jo hieman ulkopuoliseksi kyläyhteisössä. Leskenä on vierähtänyt pitkälti kolmatta kymmentä vuotta.

– Mie täytän tällä viikolla 90 vuotta. Mulla ei ole täälä enää ikäistäni seuraa, mie oon jo kylän vanhin, hän nauraa.

Liike pitää kunnossa

Monet Toinia paljon nuoremmatkin ovat häntä huonommassa kunnossa. Toini on pysynyt siksikin hyvässä kunnossa, sillä hän on liikkunut ja touhunnut aina paljon. Vielä viime kesänä hän yritti polkaista pyörällä naapuriin, mutta se ei enää onnistunutkaan.

– Se harmittaa, hän tuhahtaa. Pyörällä pääsee niin kätevästi kulkemaan!

Onneksi Toinilla on ystäviä, joiden kyydissä voi lähteä vaikka Pellossa käymään, ja taksillakin pääsee. Kunnan järjestämää yhteiskuljetustakin hän hyödyntää joskus.

Kotipalveluapua Toini ei ole ainakaan vielä tarvinnut. Vaikka hänellä on lääkitystä vaativia sairauksia, hän pärjää omillaan, kun muistaa ottaa lääkkeensä säännöllisesti.

– Mie olen sitä mieltä, että niin kauan ko maholista, oon kotona. Täälä sitä on aina tekemistä, hän sanoo, ja vakuudeksi esittelee upeita virkkaamiaan sänkypeittoja ja tyynynpäällisiä sekä taidokkaita raanuja.

– Näitä mie olen tehnyt jo kaikille lapsille ja lapsenlapsillekin, ahkera käsityöläinen kertoo.
Työ ei ainakaan vähene, kun sukua on jo neljännessä polvessa, ja kaikki ihailevat Toinin tekemiä tekstiilejä. Hänellä onkin lankapussi ja koukku aina lähettyvillä. Siinä sitä valmista syntyy, pikkuhiljaa, muun toimen ohessa.

Pihahommat odottavat

Pihamaa odottaa vielä vihreyttä, mutta perunat ovat Toinillakin itämässä, ja kasvimaalla hän ruukaa kasvattaa monenlaista syötävää.

– Lapset joskus hätäilevät tuon potunoton kanssa. Mie olen sanonut, että se on niin hauskaa hommaa, että sitä iloa ette kyllä multa vie!

Viime talvena pihalla pitivät seuraa harakat, joille hän silloin tällöin heitteli kuivettuneet leivät evääksi.

– Minun ei tarttenut ko huutaa, että ”harakat!” ja kohta ne lennähtivät paikale. Kovaa son niiläkin talvela, ei ruokaa juuri missään, ja pakkasen kourissa, huolehtii Toini.

Reissulla juhlitaan

Syntymäpäivää Toini viettää reissun päällä. Hänet on luvattu viedä matkalle, eikä Toini itsekään vielä tiedä, millä kyydillä loppujen lopuksi mennään. Syntymäpäivien järjestäminen olisi vaatinut kovasti työtä ja isot tilat, eikä Toini halunnut ylenmääräistä vaivaa ja touhotusta.

– Mie olisin mieluummin mennyt jollekin mettätorpale virkkuutöitten kanssa, hän tirskahtaa.

– Lapset ei aina ymmärrä ko mie tämmösiä ehottelen. Mutta ko mie olen tämmönen nuori tyär vielä, niin miksei!

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net