Terttu maalaa tunteen voimalla

5.11.2015 06:00 Heidi Rannisto-Jolma


KITTILÄ – PELLO – YLITORNIO – ”Lupaathan, ettet koskaan lopeta maalaamista…” pyysi Tertulta isä Einari Junttila kuolinvuoteellaan. Ja Terttu lupasi. Eikä hän ole lopettanut. Kuolevalle annettu lupaus on pyhä. Mutta vaikka lupausta ei olisi annettukaan, niin Terttu maalaisi, sillä maalaaminen on hänelle voima, joka pitää kiinni elämässä. Maalaaminen on sydämen ilo ja hengen voima, jota ilman Terttu ei osaa olla.

Ensimmäinen elämä
Terttu on maalannut kaiken ikänsä, lapsen piirustuksista se alkoi. Malli löytyi kodista, olihan isä Lapin kuulu akvarellisti, Einari Junttila. Kun Terttu pienenä sairasti keuhkotuberkuloosia, hän ei saanut leikkiä toisten kanssa, vaan vietti aikaansa pinnasängyssä isä-Einarin ateljeen vieressä. Sitten myöhemmin koululaisena hän oli innokas piirtämään ja kirjoittamaan.
Terttu oli isän tyttö. Pienestä saakka hän sai seurata isän päivittäistä työskentelyä maalausten parissa, harjoitella vesiväreillä ja piirtää. Varsinainen taideopetus isän kanssa alkoi vuonna 1972, jolloin Terttu maalasi ensimmäisen öljyvärityönsä. Tämä työ on nyt esillä näyttelyssä. Se on nimeltään Kehdon lapsi, äsken syntynyt. – Isä tykkäsi tästä esikoistaulustani niin, että kehysti tämän itse ja kutsui minua taiteilijaksi.

Toinen elämä
Terttu meni nuorena naimisiin. Ikää ei ollut kuin 20 vuotta, isän ja äidin piti allekirjoittaa vihkilupa. Sellaista oli elämä siihen aikaan, 1950-luvun loppupuolella, kaikki avioituivat nuorina. Elämä nuorena vaimona ja miniänä Ylimuoniossa ja myöhemmin Muoniossa, kirkonkylällä, ei ollut aina helppoa. Appivanhemmat olivat uskovaisia, lestadiolaisia. Seuroissa sai Terttukin palvella. Terttu hoiti lapset ja kodin, oli apuna myös appivanhemmille. Välillä löytyi siivoustöitä. Siinä sivussa hän maalasi, aina kun tilaisuus tarjoutui. Voi kai sanoa, että veri ja syntymälahjat vetivät siihen.
Isä-Einari ymmärsi herkkää tytärtään ja halusi välittää taitonsa tyttärelle. Sisimmässään Einari ehkä toivoi, että Tertusta tulisi elämäntyön jatkaja. Junttilan perhettä oli kohdannut kipeä tragedia vuonna 1972, kun Tertun veli Esko katosi. Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä, mitä Eskolle tapahtui. Isä-Einarin sydän oli särkynyt, koko perhe suri. Äiti soitti Tertun usein kotiin, sanoi, että Einari on iloisempi, kun Terttu käy.

Isän opit ovat Tertulla hyvässä muistissa, mutta Tertun taiteilijanlaatu on erilainen. Tertun tauluihin tuppaa tulemaan ihmisiä. Einari-isä oli maiseman mestari, hän koki tehtäväkseen näyttää luonnon kauneuden ja ihanuuden kaikille. Einari Junttila kuoli 1975. Kuoleman jälkeen Terttu näki isästä usein unta. Ja jollain tavalla isän varjo seurasi vielä pitkään, ennen kuin Terttu uskalsi lähteä ihan omalle maalarin tielleen. Ehkä siksi Tertun ilmaisun välineeksi on kehittynyt vahvasti öljyvärimaalaus. Olihan isä tunnettu nimenomaan lyyrisenä akvarellistina. Jokaisen taiteilijan on löydettävä oma välineensä, oma tapansa ilmaista.

Uutta kohden
Suru isän kuoleman johdosta oli vielä aivan tuore, kun Tertun elämä mullistui uudelleen. Tuli avioero ja pian sen jälkeen muutto Kittilään, lapsuuskotiin. Akvarelli vuodelta 1977 Muonion Mäntyvaarasta kertoo tästä surujen ajasta. Nöyränä ja kuritettuna, mutta valo silti jo kajastaa. Terttu on kuvannut itsensä tauluun suurena risukkona, joka ympäröi neljää lumeen taipunutta oksaa. Ne oksat symboloivat Tertun lapsia.
Terttu muutti Ylitornion Alkkulanraitille silloisen sydänystävän Pentin houkuttelemana. Mukana muutti nuorin poika, Jouko. He asuivat Liisa ja Veli Torikan kiinteistössä lähemmäs kymmenen vuotta. Terttu hoiti lapsia perhepäivähoitajana kotonaan.
– Olen todella kiitollinen elämälle ja ylitorniolaisille, että sain työn, jossa sain tuntea itseni tarpeelliseksi ja jossa viihdyin niin hyvin. Niin omat kuin vieraidenkin lapset ovat olleet minulle tärkeitä.
Muutenkin Terttu muistelee Ylitornion aikaa lämmöllä. Hän on kokenut Länsirajan ihmiset ystävällisinä ja lämminsydämisinä. Ylitornion aikana syntyneet ystävyyssuhteet ovat olleet pitkäaikaisia ja kantavia. Yksi lähimpiä ystäviä oli ja on edelleen Marja-Liisa Huhtanen. Tänä päivänä ystävyyttä pidetään yllä puhelimen välityksellä.
Kun perhepäivähoitajan ovi perjantai-iltana viimeisimpänä haetun hoitolapsen jälkeen sulkeutui, niin Terttu maalasi. Kuumeisesti. Sivellin pysyi kädessä koko viikonlopun. Ei olisi millään malttanut lopettaa. Mutta maanantaiaamut toivat arjen taas lähelle. Ja hyvä niin, sillä joskus on tarpeen antaa luovan työn vähän seistä, ennen kuin jatkaa. Näin isä-Einarikin Tertulle neuvoi, kun näki, kuinka valtavalla innolla Terttu maalasi.
Maalaamiseen Terttua kannusti myös miesystävä Pentti. Monet maalaukset ovat syntyneet yhteisten harrastusten innoittamana – kuten esimerkiksi maalaus Ystävän kanssa maalausmatkalla Raanujärvellä, öljy 1992. Pentti soutaa veneessä ja Terttu maalaa. Lämmin, rakas muisto. Moni Raanujärven ja Tornionjoen maisema on ikuistettuna Tertun öljyväritöissä. Näitä maisemia on myös juuri alkaneissa näyttelyissä Tornionlaakson kirjaston Ylitornion ja Pellon toimipisteissä.

Museonrakentaja
Einari Junttilan taidemuseo avattiin Einarin syntymäpäivänä 28.12.1991. Terttu oli palannut juurilleen. Uusi tehtävä oli alkanut. Taidemuseo esittelee Einari Junttilan koti- ja työympäristöä sellaisena, kun se oli Einarin eläessä. Taidemuseo oli unelman toteutuminen ja samalla elämäntehtävä. Taidemuseo on ollut toiminnassa nyt jo lähes 24 vuotta.
– On ollut suuri ilo nähdä se, että Einarin elämä ja taide kiinnostaa vielä, vaikka isän kuolemasta on jo 40 vuotta ja vielä pidempi aika hänen uransa alusta. Eihän siihen aikaan, kun isä aloitti maalaamisen, sitä pidetty minään. Vaan taiteellaan isä kuitenkin meidät elätti, suuren perheen.
Terttu on myös elämänkerturi. Muutama vuosi sitten hän julkaisi yhdessä Mediapaino Oy:n kanssa muistelmateoksen Muistelmia taiteilijaisästäni Einari Junttilasta. Kirja myytiin loppuun alta aikayksikön. Tertun muisteluun voi kuitenkin tänä päivänä tutustua myös netissä, missä kirja on luettavissa. Terttu on muistellut ja kirjoittanut lisää vuosien varrella, mutta nämä tekstit eivät ole vielä tulleet julkisuuteen. Ehkä niidenkin aika vielä koittaa.

Ihminen ja tunteet
– Sitä on tietenkin kuvannut ja elänyt omaa elämäänsä, mutta katsonut myös muiden elämää kuvien kautta. Se on tunteen voima, joka liikuttaa minun sivellintäni. Minulla on muutama suosikkiaihe, joita maalaan uudestaan ja uudestaan. Yksi näistä aiheista on Pyykkärit, joista tuorein, tänä vuonna maalattu teos on esillä tässä näyttelyssä. Hyvä, kun on kerennyt kuivua! Ja sitten suuri ilo, nimittäin tämä aivan kaikkein tuorein työ, nimeltä Pakolaiset, öljy 2015, jossa kuvaan on tullut toinen ihminen ja valoa! Vielä hetki sitten maalasin yhä uudestaan ja uudestaan sitä yksinäistä tyttöriepua, joka taisteli tuulta vastaan yksin ja yksinäisessä maisemassa. Tässä työssä koen, että olen päässyt eteenpäin. Ajattelin minä myös näitä tämän päivän pakolaisiakin tätä tehdessäni, sillä tämän näköisiä olivat pakolaiset eli evakot 1944, ja ilman taakkoja näyttävät nämä tämänkin päivän pakolaiset tulevan.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net