Pilkheitä

Telefooni

12.12.2013 06:00 Kari Kaulanen

Jokin aika sitten Hesarissa oli juttu siitä, kuinka nykyaika aiheuttaa ihmisille erilaisia riippuvuuksia. Jutun yhteydessä ollut gallup paljasti, että yleisin riippuvuuden aiheuttaja niin nuorilla kuin aikuisilla on matkapuhelin.
Ehkä puhelin on kuitenkin väärä sana kuvaamaan kyseistä laitetta, sillä puhelintoiminto on laitteessa sivuseikka. Etenkin nuoriso käyttää sitä vähenevässä määrin. Tekstiviestitkin, ainakin vanhemmille suunnatut, rajoittuvat yleensä sanoihin joo ja ei.
Sen sijaan tuolla älypuhelimeksikin kutsutulla vehkeellä luetaan uutisia, kuunnellaan musiikkia, pelataan pelejä, surffataan netissä, katsotaan telkkaria ja elokuvia ja ennen kaikkea pidetään yhteyttä kavereihin facebookilla, twitterillä, instagramilla ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan.
Ja auta armias, jos nuorisolainen hukkaa tuon ihmevempeleen! Meillä nimittäin kävi äsken niin, ja tuntui siltä, että yksi elämä on ohi.
Onneksi hyllystä löytyi rokulissa oleva nokialainen, jolla sitten yritettiin saada toimimaan noita tärkeitä ohjelmia. Voi sitä toivottomuutta kuvaavien ärähdysten ja murahdusten määrää, kun iPhoneen tottunut yritti selvitä windows-viidakossa. Sim-korttia laitteessa ei ollut, mutta pääasia olikin päästä takaisin elävien kirjoihin eli sosiaaliseen mediaan.
Ja kuten aina, sitä touhua seuratessa tuli taas muistelleeksi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
Meille tuli puhelin vuonna 1963. Muistan vieläkin, kuinka sitä odotettiin, melkein kuin joulupukkia tai televisiota muutamaa vuotta myöhemmin, kun kylä sai sähköt.
Muistan elävästi sen päivän, kun tulin koulusta ja näin, että musta puhelin oli ilmestynyt seinään. Riemulla ei ollut rajaa, piti melkein istua sen vieressä ja odottaa sen soivan, jotta pääsisi vastaamaan: neljätoista. Se oli meidän numeromme.
Jännittävää oli myös soittaa itse ensimmäisen kerran. Nostaa luuri, vääntää veivistä ja odottaa, että toisesta päästä kuului: keskus. Sen jälkeen sai sanoa jännityksen kuristamalla äänellä esimerkiksi: saanko yksi?
Entä sitten kaukopuhelut. Ensin ne tilattiin, sitten odotettiin puhelimen pirahdusta sen merkiksi, että vastaanottaja jossain kaukana on langanpäässä. Tietenkin saattoi sattua myös niin, että keskus ilmoitti: ei vastaa.
Joka tapauksessa puhelin oli vain puhelin. Enkä muista kenenkään tulleen siitä riippuvaiseksi.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net