Svea Lahtea ei ikä hidasta

17.10.2013 06:01 Linda Kauvasaari

Ruotsin Pellossa asuva Svea jaksaa puuhailla korkeasta iästä huolimatta.

RUOTSIN PELLO – Viikko sitten keskiviikona 89-vuotissyntymäpäiviään juhlistaneessa Svea Lahdessa ikä ei näy eikä tunnu. Nimittäin tekemisen vauhti ei ole iän myötä hidastunut.
Ensi vuonna pyöreitä täyttävä Svea asuu edesmenneen miehensä rakentamassa talossa, kauniina virtaavan Tornionjoen rannassa. Vastarantaa koristaa Pellon kylä.
Korkeasta iästä huolimatta kotonaan Ruotsin Pellossa asuvan Svean terveys on pysynyt yleisesti ottaen hyvänä, eikä lääkkeille ole tarvetta.
Hän käy edelleen aika ajoin kokkaamassa ikätovereilleen ja saattaapas hän illan iloksi piipahtaa vaikka Suomen puolella ystävän luona pullakahveella.
– Eihän elämä sen tahon lopu ko vanhaksi tullee, kuten Svea ruukaa sanoa.
Vuosia on kertynyt ja niiden varrella on syntynyt syviäkin ystävyyssuhteita ympäri Pohjolaa, niin Ruotsin kuin Suomenkin puolella. Eikä rakkaustarinaltakaan ole vältytty.
Elämän varrelle on Svean mukaan mahtunut todellinen tunteiden kirjo ja niin ilon, surun kuin todellisen onnenkin hetkiä.


Elämään pohjolassa
Svean lapsuudenkoti sijaitsee Aapuassa, Ruotsin Pellosta pohjoiseen.
Koska Svean vanhemmat pitivät maatilaa, oli lastenkin tehtävä jo pienestä pitäen ahkerasti töitä.
Navettahommat oli aamuisin hoidettava mutisematta ennen koulutielle lähtemistä.
– Jo viidennellä luokalla lypsin lehmät joka aamu ennen kouluun lähtöä. Myöhemmällä iällä olen miettinyt ja naureskellut, että olen varmaan haissut aivan navetalta koulussa, Svea naurahtaa muistellessaan menneitä.
– Silloin vannoin, että ikänä en ota miestä, jolla on navetta. Kyllästyin lehmien hoitoon täysin, Svea jatkaa hymyssä suin.
Hänen edesmenneiden vanhempiensa maatilalla asustaa tänä päivänä Svean neljästä sisaruksesta ainoa elossa oleva, hänen 80-vuotias pikkusiskonsa Eila miehineen.
Aapuassa Svea aloitti opinpolkunsa vuonna 1932. Hän muistelee luokan olleen erityisen pieni, kuuden oppilaan muodostama ryhmä.
– Meitä oli silloin vain neljä tyärtä ja kaksi poikaa. Muila luokka-asteila oppilaita oli mielestäni enämpi.
Kansanopistoon Svea haki täytettyään kuusitoista, mutta koulupaikkaa ei irronnut. Opintojen sijaan Svea aloitti työt ja muutti pois kotoa.
 Työnteko oli tullut Svealle jo tutuksi, sillä hommaa oli riittänyt kotitilalla nuoresta saakka.
Kansanopiston Svea kävi myöhemmällä iällä, sillä täytettyään kahdeksantoista ajatus opintojen jatkamisesta unohtui hetkellisesti, ja hän päätti lähteä piikaksi Ruotsin Pelloon. Niissä hommissa hän lopulta tapasi tulevan miehensä, Börje Lahden.
– Oli tietekki siinä iässä vielä kaipuu maailmalle, mutta sekin loppui lyhyeen kaverin löydyttyä kotiseudulta, Svea kertoo.

Musiikkimiehiä ja muistoja matkan varrelta
Kahdeksantoistakesäinen Svea toimi piikana vuoden 1942 ajan, elokuusta kesäkuuhun. Työnantaja oli hänen edesmenneen aviomiehensä eno.
Eikä aikaakaan, kun rakkaus alkoi kipinöidä kahden nuoren välillä. Kävi niin, että seitsemäntoistavuotias Börje alkoi vierailla enonsa luona useammin ja useammin, riiaamassa nuorta Sveaa.
– Kait se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Eipä siinä ennää mahtanu mittään, se oli menoa silloin, Svea muistelee rakkaustarinansa alkutaipaletta.
Yhteisen sävelen löydyttyä pariskunta solmi avioliiton vuonna 1946.
Seisemän vuotta myöhemmin he rakensivat nykyisen talonsa Tornionjoen rannalle. Samalla paikalla sijaitsi vuosia aiemmin Börjen isovanhempien talo.
Eikä kulunut aikaakaan, kun talossa tepasteli jo neljä lasta.
Svea muistelee, että musiikki oli paljon läsnä pariskunnan elämässä. Vaikka häneltä itseltään ei soittaminen luonnistu, hän kertoo aina mielellään kuunnelleensa miehensä soittoa.
– Mieheni oli kova soittamaan haitaria. Hänella oli jopa oma yhtye, Björnes trio. Net oli aika suosittujaki täälä aikahnaan. Lapset on perineet musikaalisuuden häneltä, Svea toteaa.
– Ykski toimii Stokholmissa musiikkiteknologina, hän jatkaa.
Nykyään talossa riittää säpinää, kun Svean neljä lasta, neljän lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta tulevat vierailulle.
– Kesälä ruukaa olla koko porukka koolla täälä Ruottin Pellossa. Kyllä net kylästelleeki aina välistä.

Elämä voittaa
Svea kertoo aina olleensa kova harrastamaan ja kokeilemaan uutta. Intoa riittää edelleen, vaikka ikää onkin päässyt kertymään. Puutarhanhoito ja ristisanat pitävät mielen virkeänä.
Rakkaita harrastuksia löytyy useita, mukaan lukien nikkarointi, josta tuli suuri voimavara Svean miehen menehdyttyä vaikean sairauden seurauksena vuonna 1992.
Näihin aikoihin Svea jäi eläkkeelle silloisesta työstään kotipalvelussa, ja päivät kuluivat lähes poikkeuksetta puutöitä tehdessä yhdessä silloisten nikkarointikurssilaisten kanssa. Heistä tuli läheisiä ystäviä, he olivat tukena tarpeen vaatiessa.
– Se oli vaikeaa aikaa. Nikkarointi toimi ikään kuin terapiana. Siihen sai purettua surun ja pahan olon.
Svea kertoo touhunneensa vajassa aamusta iltaan ja illasta aamuun, jotta aikaa murehtimiseen jäisi mahdollisimman vähän.
 Ajan myötä suru kuitenkin hälveni, mutta harrastaminen jatkui.
– Jatkoin kurssilla käyntiä viisi vuotta. Se oli loppujen lopuksi todella hauskaa aikaa. Minun lisäkseni kurssilla oli yksitoista miestä, mutta minut otettiin hyvin osaksi porukkaa, hän kertoo.
– Nikkarointikurssi kuitekki loppui, kun kurssia aikanaan vetänyt Lasse Koivumaa muutti Haaparannalle, Svea muistelee.
Pihaa ja asuntoa koristavat kuitenkin vielä tänäkin päivänä Svean kätten työt, itsetehdyt kirstut ja toinen toistaan hienommat kellot. Myös pihalla könöttävä vene on omin kätösin tehty.

Ikä on luku muiden joukossa
Vaikka Svean lapset ja lapsenlapset asuvat ajomatkan päässä, kuluu hänellä hyvin aika kotonaan.
Muutamista leikkauksista huolimatta, kunto on hyvä eikä Svea tarvitse apua arjessa pärjäämiseen.
– Mulla assuu paljon tuttuja ympärilä, met piämä toisistamme huolen, hän kertoo.
Vastauksen kysymykseen korkean iän salaisuudesta Svea Lahti sanoo löytyvän uskosta ja omasta asenteesta.
– Usko on kantanut minut näinki pitkälle. Usko ja kirkko on olheet tuki ja turva läpi vaikeitten aikojen, Svea kertoo.
Hän toimii edelleen aktiivisesti paikallisen seurakunnan tapahtumissa, käy kirkossa ja on mukana järjestämässä toimintaa seurakuntatalolle.
– Aina häätyy jotaki uutta keksiä, että pyssyy virkeänä ja jaksaa etteenpäin. Mieki ruukaan joka viikko kulkea kattomassa niitä, jokka eivät välttämättä pääse kotoansa poies. Ruukaan mie käyä Suomen puolelaki ajelemassa ja kylästelemässä aina välilä, selittää 50-vuotiaana ajokortin hankkinut Svea.
Paljon on ehtinyt tapahtua vuosien saatossa, ja Svea tuumaa, ettei hän tunne että jotain olisi jäänyt tekemättä.
– Olen ehtiny tehä kaikennäköstä elämän aikana, eikä mithään ole ikävä. Kaikki on ollu mukavaa niin kauan, ko on kestäny.
Tekevän aika ei käy pitkäksi on sanonta, joka sopisi kuvaamaan Svea Lahtea.
Iän myötä hän on alkanut kiinnostua politiikasta ja hyvän kirjan parissa päivä kuluu leikiten. Saattaapa hän myös napata puhelimen kouraan ja kysäistä kuulumiset naapurikylässä asuvalta ystävältään.
– Ei sitä elläis, jos vain kotona istuis ja murehtis. Kaikki on asentheesta kiini, se häätyy ottaa ja lähteä tai muuten se innostus loppuu. Ei elämä sen tahon lopu ko vanhaksi tullee, kuten Svea ruukaa sanoa.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net