Susanne ja Olli Aska palasivat juurilleen

28.8.2015 06:01 Minna Siilasvuo

Harvinainen hetki kotisohvalla: Susannen vuorotyö ja Ollin monet liikuntaharrastukset pitävät Askan pariskunnan kiireisenä.

NIVANPÄÄ – Kun ihmiset palaavat juurilleen – erityisesti Pohjois-Suomessa ja Lapissa – he saapuvat yleensä synnyinseudulleen viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä. Pellolaiset Susanne (o.s. Ruutikainen) ja Olli Aska ovat siinä joukossa virkistävä poikkeus.
Sussu ja Olli ovat alle kolmekymppisiä, syntyperäisiä pellolaisia, jotka ovat palanneet ammattiin valmistuttuaan takaisin kotipaikkakunnalle. Olihan siinä tietysti mukana myös aimo annos tuuria...
– Lähdin vuonna 2004 Kemiin opiskelemaan lähihoitajaksi, mutta olin kesät aina täällä. Valmistuin vuonna 2007 ja uudelleen 2008, sillä valitsin kaksi suuntautumisvaihtoehtoa: sairaanhoito ja huolenpito sekä lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, Sussu kertoo.
Viiden päivän työttömyysputki
Olli puolestaan muutti Kemiin syksyllä 2007 opiskelemaan liiketalouden ammattikorkeakoulutukintoa. Yhden lukuvuoden ajan molemmat opiskelivat yhtä aikaa. Joulukuussa 2008 Sussu sai työpaikan Kemistä. Olli jatkoi opiskelua ja ahkeroi kesä- ja viikonlopputöissä Kemin Mustassa Pörssissä, kunnes valmistui tradenomiksi keväällä 2011.

– Olin valmistuttuani viisi päivää työttömänä – ensimmäistä kertaa elämässäni. En varmaan juuri liioittele, jos sanon olleeni kesätöissä kymmenvuotiaasta saakka. Ostin ensimmäisen kännykkänikin, Nokian 3210:n 13-vuotiaana itse tienaamillani rahoilla, Olli kertoo.
Olli aloitti työnhaun soittamalla Viihdeväylään ja kysymällä töitä.
– Ensin sieltä vastattiin, ettei ole, mutta viikon päästä tuli soitto takaisin ja työtä oli sittenkin tarjolla. Olen nyt ollut neljä vuotta siellä töissä, tällä hetkellä myyntipäällikkönä.
Väliaikaisesti Pelloon
Susanne puolestaan teki sijaisuuksia vuodeosastolla kesäkuusta 2011 helmikuuhun 2014. Sitten hän sai puolikkaan toimen Kyllinkeitaalla, jossa hän viipyi saman vuoden kesäkuuhun saakka. Kesäkuussa 2014 hän sai kokoaikaisen toimen kotihoidon puolelta.
– Kuulun Pellon tiimiin, jonka alue vaihtelee tällä hetkellä Mämmilästä Orajärveen.
Hoitoala oli Susannelle itsestäänselvä valinta.
– Joskus nuorempana haaveilin lastenhoitajan ammatista, mutta kyllä vanhukset taitavat olla enemmän minun juttuni, hän tuumii.
Kun molemmat onnistuivat saamaan työpaikan paikkakunnalta, nuoripari päätti muuttaa Pelloon. Tosin vain väliaikaisesti.
– Meillä oli ajatuksena tulla tänne vain vähäksi aikaa miettimään, mihin lähdemme. Nyt Pellossa on vierähtänyt jo neljä vuotta ja meillä molemmilla on työpaikat. Ehkä me emme olekaan lähdössä minnekään, Olli arvelee.
Pelloon jäämistä puoltaa se tosiseikka, että Sussu ja Olli onnistuivat vastikään ostamaan seurakunnalta tavoitellun kanttorilan tontin Jokitieltä Nivanpäästä.
– Olemme haaveilleet joenrantatontista, mutta eihän semmoisia tahdo saada mistään, varsinkaan läheltä kylää. Se oli ainoa, joka oli saatavilla. Rakentaminen alkaa ensi keväänä, kun tämä kesä pääsi vähän karkaamaan alta.
Kiveä vai puuta?
Tulevan unelmatalon piirustukset ovat jo valmiina, mutta monta asiaa on vielä auki. Jopa se, rakennetaanko talo puusta vai kivestä. Molemmissa kun on puolensa. Kivitalo tulisi hieman kalliimmaksi kuin puutalo, mutta siinä ei taas näy ikä kovin helposti.
– Tontin ilmansuunnat ovat aika haastavat: joki on eri suunnassa kuin etelä. Käytimme suunnitteluun ammattilaista, torniolaista arkkitehtiä Pentti Laitista. Hän otti huomioon meidän toiveemme, mutta osasi huomioida sellaisiakin asioita, joita emme itse tulleet ajatelleeksi, Olli toteaa.
Sekään ei ole vielä selvillä, kuinka suuri osa rakentamisesta tehdään itse. Se on kuitenkin varmaa, että keittö ei tule olemaan pelkkä koriste.
– Mie olen vaatinut sen, että siellä pitää olla laskutilaa ja tilaa tehdä kaikenlaista. Hella ja uuni tulevat saarekkeeseen keskelle lattiaa, Susanne kertoo.
Olli arvelee, että suurin osa nuorista kodinhankkijoista ostaa vanhan talon ja remontoi sitä joka kesä. Harrastushan se on sekin.
– Me olemme kumpikin ajatelleet alusta saakka, että talon pitää olla uusi, Susanne kertoo.
Metsästystä ja villasukkia
Ollin mielestä Kemi on mainettaan parempi asuinpaikka, mutta ei Pellossakaan ole moittimista. Ei varsinkaan silloin, jos harrastaa perinteiseen tornionlaaksolaistapaan metsästystä.
– Metsästysharrastusta on vähän vaikea viedä kaupunkiin. Mie sorsastan – tai käyn ainakin jahdin aloituksessa – ja metsästän syksymmällä kanalintuja. Kalastus on vähän jäänyt kun ei ole enää venettä rannassa, ja on minulla muitakin hyviä tekosyitä. Saatan mie vielä innostua uudelleen kun on talo rannassa.
Tällä hetkellä tarvittavat kalat kaivetaan Ollin isän Kalervon ja veljen Antin pakastimista...
Susanne palauttaa syksyisin ja talvisin mieleensä kouluaikaisia käsityötaitoja.
– Kudon villasukkia ja muuta pientä. Opettelen niitä juttuja uudelleen.
Kukkia omalla vastuulla
Talon piirustukset ovat valmiit, mutta tulevalle talolle on suunniteltu myös arvoisensa piha. Susanne on pyöritellyt viherpeukaloitaan pienessä rivitalopihassakin niin ansiokkaasti, että naapuritkin neuvovat kysyjän ”sinne, missä on paljon kukkia”. Niinpä kukille ja kasvimaalle on varattu tilaa myös tulevaan kotiin.
Ollin toivomuksesta pihaan tulee myös pelialue, joka on täysin kukaton. Siellä kukat saavat kasvaa vain omalla vastuullaan, luonnonvalinnan ankarien sääntöjen mukaan.
– Metsästystä voi harrastaa vain pari kuukautta vuodesta, muun ajan mie harrastan liikuntaa. Mitä se milloinkin on, riippuu vähän siitä, minkä lajin pariin saadaan porukkaa. Menneenä talvena se oli kaukalopalloa ja kesällä jalkapalloa. Olen myös vetänyt Ponnella lasten jalkapalloa.
Olli tunnustautuu ylipäätään joukkuelajien ystäväksi. Niiden parissa liikkuu huomaamatta, eikä tarvitse puurtaa yksin hampaat irvessä.
– Nuorena mie hiihdin paljon, myös kilpaa, mutta en osaa hiihtää rauhallisesti. Veri maistuu aina suussa kun lähden. Porukassa on paljon helpompi harrastaa liikuntaa rennosti.
Lapsuuden kotipihassa oli jalkapallo- ja sulkapallokenttä, pituushyppy-, korkeushyppy- ja keihäänheittopaikka sekä tietysti palkintopallit: ykkönen, kakkonen ja kolmonen.
Olli ei ole tavannut harrastaa juoksua, sillä siinä joutuu juoksemaan yksin. Pari viikkoa sitten hän joutui kuitenkin tekemään poikkeuksen, kun äiti Raili haastoi kaikki kolme poikaansa juoksemaan puolimaratonin.
– Sitähän traumatisoituisi täysin, jos häviäisi äidille!
Susanne osallistui haastekisaan hoitajan ominaisuudessa, joskaan varsinaista sairaanhoitoa ei onneksi tarvittu.
– Mie vain lenkkeilen ja kesäisin pelaan kavereitten kanssa lentopalloa. En tosin ole kovin hyvä siinä, sillä pelkään palloa, hän myöntää.
Molemmat aikovat käydä keilaamassa kun Pellon keilahalli valmistuu. Susannelle laji on tuttu jo opiskeluajoilta, ja Ollikin lupaa ainakin kokeilla.
Arkoja asioita
Askan perheessä on yksi jokseenkin arka puheenaihe, jonka mainitseminen saa Susannen nauramaan ja Ollin kiemurtelemaan: golf.
– Mie hävisin nolosti Sussulle ulkomailla minigolfissa, Olli tunnustaa.
– Olimme kesäkuussa lomalla Turkissa. Olli halusi pelaamaan ja mie sen voitin. Hän ei vain malttanut keskittyä siihen tarpeeksi hyvin, Susanne lieventää.
Susanne on kokeillut pari kertaa myös frisbeegolfia ja pitää sitä aivan mukavana ajanvietteenä. Olli ei ole edes kokeillut – ainakaan vielä.
– Kyllä mie Sussun voitan koska tahansa, Olli vakuuttaa.
Sehän kuulostaa aivan haasteelta.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net