Sisukas Merja Lehkonen-Tolppi opiskeli aikuisiällä ammattiin

21.6.2012 06:01 Minna Siilasvuo

 

Merja Lehkonen-Tolppi harrastaa myös hyötyliikuntaa marjastaen ja sienestäen.

VAARANPERÄ – Pellon Vaaranperässä asuva Merja Lehkonen-Tolppi on tehnyt pitkänlaisen kierroksen maailmalla, mutta osunut palatessaan muutaman kymmenen metrin tarkkuudella takaisin lähtöpisteeseensä. Syntymäkoti on Merjan lähin naapuri.
– Olen seitsenlapsisen perheen kuopus. Kaksi vanhinta lasta ovat sisaruspuolia, heän isänsä kuoli heti soan jälkheen. Minun isä oli Pellossa hakkuuvalvojana ja vanhemmilla oli pienviljelystila. Elämä ei ollut laveaa, mutta sitäki turvallisempaa, Merja muistelee.
 Merjan isä oli oikea luontoihminen, joka liikkui paljon metsässä, teki pahkatöitä ja piti silmänsä avoimina luonnon ihmeille, kalasti, marjasti ja opetti Merjankin sienestämään. Hän tuli Pelloon Pohjanmaalta, Nivalasta.

– Olin kirjeenvaihossa mummoni kans ja kävinki Nivalassa muutaman kerran isän kaverina. Vietin sielä jopa yhen joulun. Joulukuusiki käythiin hakemassa hevoskyytilä.

Kallis koulu

Merja sai aikanaan vanhemmiltaan luvan pyrkiä keskikouluun, vaikka se ei ollut suinkaan itsestään selvää.
– Ei minua ensin meinattu päästää, sillä koulunkäyminen makso. Lopulta pääsin kouhluun ja kävin lukionki mutta ei minua silloin oikein osattu kannustaa jatko-opintoihin. Ouluki tuntu olevan kauhean kaukana, Merja muistelee.
Ihan niin kauas Merja ei siinä vaiheessa uskaltautunut lähtemään, vaan hän pyrki – ja pääsi – ylioppilaskirjoitusten jälkeen Rovaniemen urheiluopistoon kursseille ja sen jälkeen Haaparantaan opiskelemaan vapaa-ajanohjaajaksi.
 Urheiluharrastuksen parista Merja löysi rinnalleen Lasse Tolpin, jonka kanssa hän katseli maailmaa hiukan Haaparantaakin kauempana.
– Sisareni oli töissä Tukholmassa, ja sinne mieki lähin kesätöihin. Olin Lassenki kans sielä melkein vuoen.

Lapsi tuo leivän?

Lasse oli syntynyt Boråsissa, mutta palannut kotiväkensä kanssa ennen kouluikää Suomeen, isänsä kotipaikalle Kivilakeen.
– Lassen isä oli töissä nykysellä Tielaitoksella ja ajo kesäsin lossia, ja myöhemmin net rakensit talon melkein naapurhiin. Met kohtasimma toisema, ko harrastimma molemmat urheilua Pellon Tovereissa.
Nuoret perustivat yhteisen kodin Ylitorniolle, mistä Lasse sai työpaikan Aavasaksan tullista.
– Meilä oli jo tontti varattuna Tolpinmäestä ja rakennussuunnitelmat tehtyinä, ko isä kuoli vuonna 1983 ja äiti jäi yksin. Silloin aloima miettimhään mahollisuutta muuttaa takaisin Pelloon. Samana vuonna synty ensimmäinen lapsemme Tatu Pellon sairaalan synnytysosastolla.
 Muutama vuosi ehti vierähtää ennen kuin ajatus muuttui todeksi, mutta vuonna 1986 Merja ja Lasse rakensivat talon Vaaranperään. Siinä vaiheessa oli syntynyt myös Tuomas.
– Kaksi ensimmäistä lasta synty Pellossa, vaikka met asuima Ylitorniolla. Oikeastaan minun olisi kuulunu synnyttää Kemissä, mutta sen verran ittepäinen ko olin... Tapio synty jo Rovaniemelä.
 Siellä näkivät päivänvalon myös Aapo, Antti, Aleksi, Elina ja Timo.
– Emmä met ajatelheet, että lapsia tulis niin monta, mutta met tykkäämä molemmat lapsista – siis miksipä ei?
– Ko ootin Elinaa, kävin lapsivesitutkimuksessa Rovaniemelä. Virolainen lääkäri hoki monta kertaa, että ”onpa hassua, onpa hassua”, mutta emmä met kysyhneet, mikä oli niin hassua: seitsemäs veljes vai ensimmäinen tyttö. Emmä haluhneet tietää sitä etukätheen.
Kahdeksas lapsi, Timo, jäi katraan viimeiseksi.
– Ikä alko tulla vastaan ja selkäki reistaili. Lapset ovat onneksi olheet terhveitä. Raskauet on menheet hyvin. Met olema aina myös uskonheet, että selviämmä, vaikka lapsi ei ennää nykyaikana tuokhaan leipää tullessaan.

Kotiäidistä opiskelijaksi

Lasten ollessa pieniä Merja oli pääasiassa kotona, mutta odottaessaan vuonna 1988 Aapoa hän tuurasi syyslukukauden ajan luokanopettajaa Rattosjärvellä. Opettajan työ ei tuntunut hullummalta.
– Vuosituhannen vaihe oli mulle semmonen miettimisen paikka. Olin ollu aina vain pätkätöissä, joitten jatko oli vähinthäänki epävarmaa. Päätin kokkeila opiskelua avoimessa yliopistossa ja alotinki kasvatustietheen opinnot Peräpohjolan opistossa Torniossa. Opinnot suju pääosin kotoa käsin.
Vuosina 2002–04 Merja opiskeli koulunkäyntiavustajaksi oppisopimuksella Pellon kunnassa. Avoimen yliopiston opinnot rullasivat siinä sivussa.
– Meilä oli silloin opiskeleva naisporukka, ja autoima toinen toistamme. Kansalaisopiston sillonen rehtori Ritva Holster järjesti kansalaisopiston kautta Pelhoon hyviä opintokokonaisuuksia, joten opiskelu oli helpompaa. Englanninkielisiä kirjoja opiskelima porukalla: jokanen käänsi osan ja kerto toisile. Osa opinnoista suoritethiin Rovaniemelä.
Vuonna 2007 Merja sai kasvatustieteen maisterin paperit. Sitäkin arvokkaammat, kun kaikki opinnot oli tehty työn ohessa.
– Työttömyysturvala ei saanu silloin opiskella. Yhtenä kesänä kävin töissä Pajalassa, ja kuljin siellä sitten koko vuoen, mutta työ oli ohjaus- ja hoitotyötä ja halusin jo päästä töihin omale alale. Olin töissä kaks kessää Pellon ryhmiksellä.
Uurastus kannatti, sillä Merja saavutti tavoitteensa ja valmistui ennen 50-vuotispäiväänsä. Itse asiassa kovastikin hyvissä ajoin.

Työtä ja opiskelua

Gradua tehdessään Merja oli vuoden esikoulun opettajana, mutta valmistuttuaan hän oli aluksi vähän aikaa työttömänä.
– Tuntu, että opiskelu jäi pääle. Suoritin työttömänä ollessa verkossa Jyväskylän yliopistoon sosiaalityön perusopinnot ja Lapin yliopistoon hallintotieteen perusopinnot.
 Merja haki nuorten työpajan kehittäjän paikkaa Pellosta ja esikoulun opettajan paikkaa Kaulirannan koululta, mutta ei tullut valituksi. Sen sijaan hänet soitettiin töihin Ylitornion päiväkotiin esikoulun opettajaksi. Pajalassakin vierähti vielä yksi kesä hoitotyössä.
Suuren perheen äitinä Merja on oppinut siihen, että töihin täytyy tarttua heti, mikäli haluaa saada ne tehdyiksi. Kun tekee yhden asian kerrallaan valmiiksi, on jonkin ajan kuluttua saanut hyvinkin suurelta näyttäneen urakan pois käsistään.
Vuonna 2009 Merja sai suoritetuksi opettajan pedagogiset opinnot ja pääsi opettajaksi Ylitornion kristilliseen kansanopistoon. Pesti ei ole vakinainen, mutta sen jatkuminen on kuitenkin todennäköistä. Opiskelukin jatkuu.
– Olen parhaillaan Jyväskylän ammattikorkeakoulun järjestämässä näyttötutkintomestarikoulutuksessa Torniossa. Näyttötutkinnot ovat lisääntyneet myös lastenohjaajakoulutuksessa ja on hyvä, että opistollakin on useampia näyttötutkintomestareita arvioijina ja opettajina.

Kotona ja reissutyössä

Kun pohjoisen raja-asemia suljettiin ja Pellon ja Aavasaksan tullit poistuivat käytöstä, siirtyi Lassen työpaikka Tornioon, missä hän kulki vuoden päivät. Hän ei kuitenkaan oikein viihtynyt siellä, vaan anoi siirtoa.
Uusi paikka tarjoutui Kuusamosta, missä Lasse työskenteli kolme vuotta. Sitten hän vaihtoi paikkaa Enontekiöllä työskentelevän tullimiehen kanssa.
– Lasse saattaa olla viikonki kerralhaan poissa, mutta on sitte taas pitemphään kotona. Käytännön asiat on kaikesta huolimatta sujuhneet: lasten ollessa pieniä heitä ei juuri tarvinu kuljettaa hoijossa. Jompikumpi meistä on ollu ylheensä kotona. Hoijon tarve on ollut niin tilapäistä, että sukulaiset on voihneet auttaa tarvittaessa. Onneksi lapset on jo isompia, ko kumpiki meistä kulkee nyt muuala töissä.
Merjan mielestä alle kolmivuotiasta lasta ei pitäisi viedä lainkaan hoitoon, mutta aina asiaa ei voi auttaa.
– Monesti hoithoon vieminen on pakko. Jos on esimerkiksi velkaa, ei kotihoijontuela yksinkertasesti pärjää.

Koko perheen harrastus

Urheiluharrastus saattoi Merjan ja Lassen aikanaan yhteen. Nykyään urheilu on koko perheen yhteinen harrastus.
– Kävimä juuri osallistumassa Tukholman maratonile. Mie olen juossu kaksi maratonia ja Lasse toistakymmentä. Pojista kaksi on juossu kokomaratonin ja neljä puolikhaan.
 Muutama pojista on pelannut kouluaikana jääkiekkoa, Tatu jatkaa vielä PeKi RedStars:ssa. Vaeltaminen on myös mieluinen yhteinen harrastus, varsinkin Ruotsin tuntureilla.
– Hiihtoon emmä ole lapsia voihneet ees kannustaa – se olis tullu liian kalhiiksi.
Vaaranperän koti on suuren lapsiperheen asuinpaikaksi kerrassaan ihanteellinen. Ympärillä on tilaa ja hyvät ulkoilumaastot pururatoineen.
– Talvela pururaale tehjään latu, joten met poljema lumikengillä methään oman koiranulkoilutusreitin, joka on ahkerassa käytössä.
Ellei liikunta muuten maistu, sanovat perheen kolme koiraa asiasta painavan sanansa.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net