Sinikka Pörhölä elää päivän kerrallaan

16.1.2014 06:01 Minna Siilasvuo

Sinikka Pörhölä ja ihmisrakas tappelupukari Viltsu huokaavat helpotuksesta koettelemusten jälkeen.

TURTOLA – Kuusilapsisen perheen kuopuksena varttunut Sinikka Pörhölä on tottunut siihen, että mennään eikä meinata. Sinikka ei aikaile sen paremmin työssä kuin kotiaskareissa, mutta kun hommat on hoidettu, hänellä on loputtomasti aikaa lähimmäisilleen.
Sinikan lapsuuskoti oli Etelä-Portimojärvellä. Neljä veljeä ja sisar pitivät Sinikan ohella huolen siitä, että äidillä riitti puuhaa kotona. Ei ilmeisesti kuitenkaan tarpeeksi, sillä äidillä oli Ylitorniolla myös oma yritys, Ylitornion Lelu ja Muovi.
– Mie soitin aina keskukseen ja sanoin, että ”saanko meän äitille”. Aika äkkiä siellä opittiin tietämään, kuka se ”meän äiti” on, Sinikkaa naurattaa.
Isä ajoi työkseen Lahden Aatoksen myymäläautoa, mutta meni myöhemmin töihin Kiirunaan.
– Äiti ja isä olivat yllätysten ihmisiä. Muistan kun isä oli kerran käymässä Nergin Einon pajalla, ja sieltä tullessaan kysäisi, lähdettäisiinkö käymään Hammerfestissa. Äidillä jäi luutuusvesi ämpäriin kun hän kaapaisi tarpeelliset tavarat kokoon, teltta pakattiin peräkonttiin, kuumeinen isosisko pistettiin nukkumaan etupenkkiin ja sitten mentiin!

Katastrofi perheessä
Ison perheen pahnanpohjimmaisena Sinikka on omien sanojensa mukaan oppinut elämään lauman mukana. Niinpä hän valitsi – käytyään ensin emäntäkoulun Ivalossa – lastenohjaajan ja leikinohjaajan koulutusvaihtoehdon Ylitornion kristillisessä kansanopistossa. Siinä vaiheessa hän oli nuori rouva, joka odotti esikoistaan.

– Antti oli niin helppo vauva... Vai unohtaako ihminen vain yöheräämiset ja muut? Isä ja äiti katsoivat paljon Anttia ja reilua vuotta nuorempaa pikkusiskoa Jaanaa. Isä sanoi aina, että ellei Antti viihdy päiväkodissa, vie hänet vanhainkotiin. Siellä poika kyllä pärjää.
Antti täytti lokakuussa 25 vuotta ja huhtikuussa tulee 20 vuotta  siitä, kun Jaana kuoli allergiakohtaukseen. Hän täyttäisi tässä kuussa 24.
Oman lapsen kuolema on ehkä pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua. Jotkut pariskunnat se hitsaa yhteen, toiset se ajaa suremaan yksin omaa murhettaan. Sinikan avioliitto päättyi eroon.

Muutosten aikaa
Edessä oli muutosten aika. Antti jäi asumaan isänsä luo, ja kun Sinikan äiti kuoli vuonna 1998, Sinikka oli valmis aloittamaan alusta. Seuraavana vuonna hän muutti Turtolaan ja asettui asumaan yhteen uuden elämänkumppanin, Jouko Könösen kanssa.
– Marraskuussa 2001 meille syntyi tytär Johanna, ja lokakuussa 2003 poika Joel. Lisäksi olen ollut Joukon tyttären lasten höpömummo jo kohta yhdeksän vuoden ajan. Kesäkuussa minusta tuli ihan virallinen mummo kun Antti ja hänen vaimonsa Annika saivat lapsen.
Vuonna 2004 Sinikka aloitti laitoshuoltajakurssin, jolta hän valmistui seuraavan vuoden syksyllä.
– Sain lottovoiton: vakituisen työpaikan Pellon kunnalta jo siinä vaiheessa, kun kurssia oli vielä kaksi viikkoa jäljellä.
Sinikka ahkeroi aamupäivät Turtolan koululla ja iltapäivät alkuun Kotitien palvelukodissa, sittemmin kunnan koulukeskuksessa.

Puhelin soi...
Asiat sujuivat mukavasti ja elämä oli mallillaan, kunnes koitti perjantai, 13. lokakuuta vuonna 2012. Lapset olivat menneet ennalta sovitusti yökylään kavereittensa luo ja Jouko lähti omien kavereittensa kanssa istumaan iltaa paikalliseen ravintolaan. Sinikka teki sen, minkä perheenäidit vapaailtoinaan tekevät: meni nukkumaan.
Nukkumisesta ei tosin tahtonut tulla mitään, kun puhelin soi tauotta.
– Kolme kertaa mie sammutin sen ja vedin tyynyä korville, mutta se vain soi ja soi. Sitten tajusin, ettei se olekaan puhelin joka soi, vaan palohälytin.
Siinä vaiheessa melkein kaikki oli myöhäistä. Sinikka yritti ensin sammuttaa paloa matolla, mutta näki sen hyvin nopeasti turhaksi. Liekit löivät jo niin korkeina, ettei hän ehtinyt saada edes kenkiä jalkaansa, ennen kuin hänen oli pakko pelastautua paitasillaan lokakuiseen yöhön.
– En ole varmaan ikinä juossut niin nopeasti! En saanut puhelinta mukaani, joten juoksin kolistelemaan naapurin ikkunaa. En kuitenkaan ehtinyt jäädä odottamaan hänen heräämistään, vaan juoksin seuraavaan naapuriin, missä oltiin vielä hereillä. Kun sieltä soitettiin hälytyskeskukseen, oli lähinkin naapuri jo herännyt ja tehnyt hälytyksen.

Koti tuhkaksi
Palokunta tuli nopeasti paikalle, mutta sille ei jäänyt enää muuta tehtävää kuin varjella piharakennuksia ja naapuritaloja tulelta. Talo paloi perustuksiaan myöten.
– Kodin kivijalasta on vain 17 metriä lähimmän naapurin kivijalkaan, mutta sinä iltana oli niin kova pohjoistuuli, ettei sinne tullut edes savun hajua, Sinikka muistelee.
Talosta ei onnistuttu pelastamaan mitään. Joukolle ja lapsille jäivät ne vaatteet, jotka heillä oli yllään, mutta Sinikalla oli ainoastaan yöasu. Puhelinkin oli jäänyt liekkien saaliiksi.
– En voi kyllin kiittää niitä ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, jotka auttoivat meitä alkuun monin eri tavoin. Kummasti ihminen vain jaksaa: elämä jatkuu ja kaikki ovat hengissä kissaa myöten. Muita vaihtoehtoja en tohdi ajatellakaan.
Alkuun perhe muutti Ritavaarassa omistamaansa pieneen taloon, mutta pääsi sitten muuttamaan takaisin Turtolaan
– Olemme muuttaneet viimeisen vuoden aikana neljä kertaa, mutta ihmeesti on aina löytynyt asuinpaikka omalta kylältä. Meillä on tarkoitus rakentaa uusi talo palaneen paikalle, mutta asiat vakuutusyhtiön kanssa ovat edelleen kesken. Nyt meidän ei kuitenkaan tarvitse enää muuttaa, sillä saimme lokakuussa ostaa naapuritalon.

Kolarista leikkauspöydälle
Perheen vastoinkäymiset eivät jääneet tulipaloon. Helmikuussa 2013 Joukon isä kuoli ja maaliskuussa koko perhe joutui auto-onnettomuuteen.
– Ritavaaran taloon tuli hiihtäjäpariskunta perheineen ja me kävimme avaamassa heille ovet. Yleensä lapset eivät lähde mukaan, mutta nyt he änkesivät matkaan puoliväkisin. Kun pääsimme paluumatkalla Ylirannan kaupan kohdalle, päällemme ajoi rattijuoppo, joka tuli hurjaa vauhtia meidän kaistallamme ilman valoja.
Jälki oli sen mukaista. Vastaantulevan auton kuljettaja kuoli ja Sinikan perhe loukkaantui. Takapenkillä istuneet lapset selvisivät lievin vammoin. Johanna sai ruhjeita ja Joelin sääriluu murtui. Sinikan ja Joukon laita oli hullummin.
– Joukolla paineet romahtivat ja hänellä epäiltiin olevan sisäistä verenvuotoa. Hänet kiidätettiin helikopterilla Rovaniemelle. Minulta murtuivat sääri, rintalasta ja selkäranka. Lisäksi sain kymmeniä murtumia kylkiluihin ja pernani repeytyi.
Sinikan selkää on leikattu ja osittain jäykistetty. Leikkaavan lääkärin mukaan oli kahdesta millimetristä kiinni, ettei Sinikka halvaantunut. Ainakin yksi selkäleikkaus on vielä edessä, mutta hätä ei ole tämän näköinen:
– Vakuutuslääkärin mielestä olin täysin työkuntoinen jo toukokuun puolivälissä, mutta sairauslomani kestää näillä näkymin ainakin helmikuun loppuun. Hoitava lääkäri epäilee, etten kykene enää palaamaan nykyiseen työhöni, joten nyt olisi hakusessa sellainen työ, jossa voi vuoroin maata, kävellä ja istua, Sinikka hymähtää.

Hengähdystauon paikka
Nyt kun epävarmuus asunnon suhteen on takana ja perhe on päässyt oman katon alle, Sinikka tunnustaa, että takki on tyhjä. Tähän saakka hän on toiminut kuin kone, mutta nyt täytyy hengähtää ja huokaista vähän.
– Taivaan isä suojeli meitä. Joel meni lähtiessä taakse keskelle istumaan lannevyöhön, mutta vaihtoi paikkaa ennen kolaria. Jälkikäteen hän sanoi minulle, ettei voinut olla keskellä kun hänet työnnettiin pois. Meillä oli matkassamme erittäin suuret suojelusenkelit.
Vaikka vastoinkäymisiä on riittänyt isommankin porukan tarpeisiin, Sinikka on selvinnyt niistä kohtuullisen hyvin.
– Kun Jaana kuoli, minulle tyrkytettiin rauhoittavia, mutta en halunnut otaa niitä. Sehän olisi vain lykännyt asian käsittelyä. Puhe on paras lääke. Ei niin huonoa asiaa ole, etteikö siitä puhumalla selviä. Joukon sisko Kaarina on niin ihana – olen saanut purkaa hänelle asioita ja hän on myötäelänyt niissä.
Sinikka uskoo, ettei ihminen saa osakseen suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa. Asiathan ovat nyt hyvin, kun kaikki ovat elossa ja kävelevät omin jaloin. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta, eikä Sinikka aio vetäytyä siitä syrjään.
– Ellen kykene enää palkkatyöhön, alan tehdä vapaaehtoistyötä. Käyn vaikka juttuseurana vanhusten luona.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net