Näin son

Se on täällä sittenkin

6.11.2014 06:00 Minna Siilasvuo

Nyt siitä on saatu lopullinen varmuus: ilmastonmuutos on meneillään, eikä kyseessä ole mikään maailmanlopun profeettojen märkä uni. Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä kasvaa hallitsemattomasti, eikä kasvun pysäyttäminen onnistu enää. Toivomme on kasvun hillitsemisessä.
Vaikka niin sanottu kasvihuoneilmiö on elämän edellytys maapallolla, ei ilmaston lämpeneminen tiedä meille hyvää. Jos joku vielä kuvittelee lekottelevansa tulevaisuuden Tornionlaaksossa palmun juurella ja siemailevansa kylmää valkoviiniä korkeajalkaisesta lasista, on edessä herätys kylmään todellisuuteen.
Elämän ehdot ovat kaventumassa kaikkialla maailmassa. Siellä, missä nyt tuotetaan jättisatoja viljasta, vihanneksista ja hedelmistä tai kasvatetaan halpaa lihaa meidän hampurilaispihveihimme, on odotettavissa kuivuutta, aavikoitumista ja niiden perässä hiipivää nälkää.
Jotkut ennustavat Saharan levittäytyvän vähitellen Espanjan puolelle. Kun aavikoituminen alkaa toden teolla myös Euroopassa, meidän palmujemme alla alkaa olla tungosta.
Ilmaston lämpeneminen tuo tullessaan sulavat napajäätiköt ja merenpintojen nousun. Meille lupaillaan sään ääri-ilmiöiden lisääntymistä: tukalia helteitä, raivokkaita myrskyjä ja rankkasateitten aiheuttamia tulvia. Taistelu puhtaasta vedestä ja viljelyskelpoisesta maasta kiihtyy ja verisiä selkkauksia syntyy.
Näillä mennään, vai mennäänkö?
Vaikka ilmastonmuutoksen etenemistä ei voida enää pysäyttää, sitä voidaan hillitä. Siinä meillä jokaisella on oma pieni kortemme kekoon kannettavana, vieläpä varsin helposti. Merkittävä osa kasvihuonekaasupäästöistä syntyy nimittäin kaatopaikoilla ja jätevedenpuhdistamoissa.
Lääkkeet meillä jo on tiedossamme, tarvitsee vain ottaa ne käyttöön. Jätteiden määrän vähentäminen, kierrätys ja kompostointi ovat pieniä, mutta toisaalta jättimäisen suuria asioita. Usein ne eivät vaadi tekijältään muuta ponnistusta kuin oivalluksen: tämän minä voin tehdä itse ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.
Moni lääke jää meiltä maaseudun asukkailta käyttämättä, sillä joukkoliikenne on arkielämässä meidän ulottumattomissamme. Kovin moni ei myöskään voi kävellä tai pyöräillä työmatkaansa, sillä työpäivälle tulisi muuten kohtuuttomasti mittaa. Tehdään siis se, mitä voidaan!

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net