Pilkheitä

Se maaginen maa

10.7.2014 06:00 Anna Hyttinen ja Ida Kukkonen


Kansa, josta jo muinaisaikojen epiikat kertoivat. Kansa, jonka selkäranka ja rehellisyys vievät voiton rautakangeltakin. Mahtavan jylhä eukko, jota läntinen naapurikin kadehtii. Jopa niin paljon, että viikinkien keulaakin koristi tuo neidoista kaunein. Norjan notkojen, Ruotsin puuvillapeltojen ja Uralvuorten syleilyssä lepää tuo maaginen maa. Siellä elämä loistaa ja viina virtaa!
Tanska? Ei suinkaan, vaan Suomi. Kolmen s:n periaatteella toimiva maa: suomalainen, suomalaisuus ja salmiakki(kossu). Siitä se suomalainen identiteetti koostuu. Ei sillä merkitystä ole syntyykö tänne vai muualta muuttaa, kun suomalaisuus puree, se virtaa veressä.
Kuinka positiivista sitten on omistaa tällainen verijälki? Sitä saa miettiä. Ainakin maailmalla suomalainen erottuu, koira koiran tuntee -periaatteella. Oli kyse sitten käyttäytymisestä, sarkasmin viljelemisestä tai oman tilan kaipuusta. Vasta vieraalla maalla suomalaiset maneerit todella tulevatkin esiin.
Kohdatessaa ihmisiä avoimemmista kulttuureista suomalainen voi helposti rakentaa ympärilleen suojakuplan. Oman tilan, jossa ahdistutaan, jos joku tulee liian lähelle.
Ongelmaksi voi syntyä myös small talk. Asian ytimeen viekin se fakta, ettei suomen kieli tarjoa suoraa käännöstä fraasille. Mitä tässä turhia rupattelemaan ja käsiä heiluttamaan. Sanotaan, jos asiaa on.
Ei tätä jumalten ja saunatonttujen kansaa saa kuitenkaan liikaa lytätä. Jos rehellisyys maan perii niin tämä maa on kynnetty jo moneen kertaan. Syntyykö rehellisyys sitten suorasanaisuudesta vaiko osaamattomuudesta itse asian jauhantaan. Vaikka kyllähän niitä tuulimyllyjäkin löytyy.
Jos suomalainen sitten haluaakin vitsailla, ottaa hän käyttöön naapurin ystävän, rouva Sarkasmin. Sen avulla sitten muita hauskuutetaan. Jos joku pahastuu, niin tikulla silmään.
Selvää on siis, että suomalainen poikkeaa. Kyllä silti voi Suomessakin erottua ja värittää massaa. Ehkä meiltä uupuvat aksentit, mutta murteita on sitäkin enemmän. Ja sillä on myös kaunis Tornionjokilaaksomme erottunut. Ja totta viekhöön tullee erottuhmaanki. Solekko poronkusema Helsingistä pohjosseen.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net