Näin son

Sananvapaus on arvokas asia

22.1.2015 06:00 Kari Kaulanen

Terroristien isku ranskalaisen satiirilehden toimitukseen on saanut ihmiset ottamaan kantaa sananvapauteen, puolesta ja vastaan. Niinpä siihen on jälleen kerran palattava tälläkin palstalla.
Sananvapaus on merkittävä osa länsimaista demokratiaa, mutta voiko sen nimissä tehdä mitä tahansa? Eikö riitä, että ottaa kantaa virkamiesten tai poliitikkojen päätöksiin, mielellään vaihtoehdon esittäen? On selvää, että väärinkäytöksistä pitää kertoa, mutta onko kajottava niiden tekijöiden henkilökohtaisiin ominaisuuksiin?
Onko viisasta ärsyttää tahallaan islaminuskoisia, varsinkaan, kun on nähty, mitä siitä seuraa? Huomattavasti pienemmässä mittakaavassa se on sama asia kuin mennä kiusaamaan pahansisuista ja arvaamatonta kaveria.
Kilttinä suomalaisena on yleensäkin vaikeaa ymmärtää esimerkiksi ranskalaista tai englantilaista perinnettä pilkata kaikkea mahdollista. Joskus ottaa lujille katsoa jopa Yle Leaksia, jonka satiiri on kuitenkin sangen mietoa mainittuihin verrattuna.
Toisaalta, eduskuntavaalien ehdokaslistat alkavat olla täynnä. Tuskin sinne sellaiset pyrkivät, jotka pelkäävät pilkan kohteeksi joutumista. Vai kuinka on?
Kuten ennenkin olen tullut maininneeksi, paikallislehtityössä joutuu usein miettimään, mitä voi sanoa ja mitä ei, eivätkä sananvapauden rajoittamisyritykset ole suinkaan harvinaisia. Yleisin tapa on tilauksen peruminen tai ainakin sillä uhkaaminen. Syynä voi olla esimerkiksi omalla nimellään ja kuvallaan kirjoittavan kolumnistin mielipide.
Myös ilmoittamisen lopettaminen lehdessä on yritys rajoittaa sananvapautta. Näissä tilanteissa joutuu miettimään, antaako periksi vai seisoako sanojensa takana. Kokemuksesta tiedän, että jälkimmäisen vaihtoehdon kanssa on helpompi elää.
Oman lusikkansa – vai pitäisikö sanoa kauhansa – sananvapauskeskusteluun tuovat netin keskustelupalstat.
Yleensä asiallinen keskustelunavaus saa pari asiallista kommenttia. Sitten alkavat vastaväitteet, jotka nopeasti karkaavat käsistä, ja koko keskustelu saa aivan toisen suunnan kuin sen aloittaja tarkoitti.
Keskusteluissa ei tietenkään näy kirjoittajan oikea nimi, kuvasta puhumattakaan. Silti myös niitä puolustellaan sananvapaudella.
Loppujen lopuksi sananvapaus on kuitenkin arvokas asia. Niin arvokas, että sitä ei pitäisi käyttää väärin.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net