Salli Mäki on innokas penkkiurheilija

18.7.2013 06:01 Taina Laitinen

Salli Mäki nauttii kesästä, kun lapset ja lapsenlapset tulevat käymään.

NUOTIORANTA – Lohijärveltä lähtöisin oleva Salli Mäki huristelee kahden talon väliä pienellä autollaan.
– Meillä on talo Nuotiorannalla ja navetta Lohijärvessä, hän nauraa.
Navetalla hän tarkoittaa vanhaa kotitaloa Lohijärvellä, missä hän asui miehensä Urhon kanssa pitkään.
– Meillä oli kaksitoista lehmää. Mies ajoi Valion autoja työkseen.
Jossain vaiheessa Sallista alkoi kuitenkin tuntua siltä, ettei hän halua olla navettapiika lopun ikäänsä.
– Mie menin Valiolle kysymään töitä. Sanoin että jos saisin vakituisen työpaikan niin lehmät lähtis heti.
Kaksi viikkoa myöhemmin Sallille soitettiin, että maanantaina pitäisi tulla töihin.
– Siellä Valion keittiöllä ehdin olla kuukautta vaille 20 vuotta ennen kuin Valio lopetettiin täältä.
Hän sanoo, ettei edes itku tullut kun lehmät lähtivät. Keittiöpuolen hommista hän oli haaveillut jo nuorempanakin ja tykkäsi olla keittiöllä emäntänä.
– Kyllä mie olin piika ja renki ja emäntä ja isäntäkin, kun mies oli muissa töissä.

Pyörällä pääsee!

Kun Salli oli rippikoulussa, hänen isoisänsä osti hänelle uuden pyörän.
– Minä en sitten halunnut laittaa sitä auton kyytiin vaan polkasin pyörällä Lohijärveen! Salli nauraa ja sanoo, että ennen aikaan pyörällä kuljettiin pitkiäkin matkoja.
– Kuohulle mentiin tansseihin pyörällä Se viisi kilometriä oli lyhyt matka.
Enää Salli ei pysty polkemaan, koska kihti vaivaa jalkoja.
– Kolmeen vuoteen en ole ollut pyörän päällä, vaikka kyllä se tuolla varastossa on.
Elokuun alussa järjestettävä mummopyöräilytapahtuma saa silti Sallinkin liikkeelle. Vaikkei hän itse pysty osallistumaan, on hän hengessä mukana.
– Kyllä mie menen sinne kyläkaupalle kannustamaan.
Elokuun kolmas päivä mummopyöräily käynnistyy aamulla Ylitorniolta ja mummot ajavat Kantomaanpään kyläkaupalle. Ylitornion Syöpäyhdistys on mukana tempauksessa.
Salli on touhukas ja aktiivinen muutenkin, hän on mukana muun muassa martoissa, seurakunnan kuorossa ja eläkeläisissä. Syöpäkerho on Sallin sydäntä lähellä, sillä hän on taistellut kaksi kertaa tuota tautia vastaan ja selvinnyt.
Laulutunneilla kutomassa
Maatilan työt tulivat tutuksi Sallille jo lapsena, vanhimpana lapsena hän oppi että töitä on tehtävä. Hän oli kahdeksan, kun joutui ensimmäisen kerran lypsylle.
– Mamma oli synnyttämässä Nuotiorannalla. Minun piti sitten papan apuna lypsää ja ruokkia lehmät. Siihen aikaan ei ollut maatalouslomittajia.
Rippikouluaikana Salli hoiti navettaa, kun hänen äitinsä katkaisi jalkansa. Kun Salli pääsi ripille, tuli taloon piika. Salli varoitteli piikaa talon lehmien tottumuksista.
– Lehmät oli tottuneet mamman helliin otteisiin ja minä kun otin vähän rouvimmin kiinni niin ne saattoivat potkia, hän nauraa.
Ripille pääsyn jälkeen Salli lähti serkullensa Kuopioon kotiapulaiseksi. Siellä tuli ajatus, että voisihan sitä tehdä muutakin kuin lypsää lehmiä.
– Minulla oli vähän haaveita parturikampaajan ammatista ja keittiöpuolesta.
Kun Salli sitten palasi kotiin Kuopiosta, hän ilmoitti äidilleen, että hakee kristilliseen opistoon.
– Sanoin, että menen jos pääsen. En jää iäksi piiaksi!
Niinpä siinä kävi, että Salli pääsi opistoon. Opistoaikoina hän hellusteli jo tulevan miehensä Urhon kanssa.
– Urho minut kihlasi, etten pääse enää karkaamaan. Opistolla kudoinkin jo Urholle villapaitaa. Laulutunneilla oli vähän pitkästyttävää, joten siellä varkain kudoin paitaa että sain ajan kulumaan.
Käsityöt ovat jääneet Sallin elämään. Hän on muun muassa kutonut kankaita kansallispukuihin itselleen ja siskoilleen.
– Lankoja jäi sitten vielä vähän ja kudoin oikein pienen puvun omalle tytölle.
Sallin itselleen aikoinaan tekemä puku on siirtynyt jo sukupolvelta toiselle.
– Kummasti se oli kutistunut tuolla kaapissa se kansallispuku, Salli hymyilee ja kertoo, että hänen pukunsa on mennyt oman tytön kautta jo tyttärentyttärelle.
Mutka Ruotsissa
Kuten monet muutkin, lähtivät Salli ja Urhokin aikoinaan Ruotsiin, Borlängeen. Siellä vierähti viisi vuotta ja reissulta jäi kaksi vanhinta lasta. Salli oli kesätöissä Ruotsissa puutarhalla istutustöissä.
– Se oli semmoista kilpailuhommaa, kun päivän päätteeksi piti ilmoittaa paljonko on istuttanut. Kyllä me suomalaiset oltiin aina oltu vähän reippaampia.
Toisena kesänä hän oli tehdasalueella siivoamassa piha-alueita. Muuten aika kului lasten kanssa: kaksi neljästä lapsesta syntyi Ruotsissa. Kielitaitoakin ehti karttua viiden vuoden aikana.
– Minä luin aina elokuvista tekstit ja opin sen verran, että nykyisinkin katson urheilua Ruotsin kanavilta ja pysyn kärryillä.
Vuodet vierivät Borlängessä ja lapset kasvoivat. Sallin mies alkoi puhua, että he lähtisivät takaisin Suomeen.
– Osasyynä siinä oli sekin, että lapset pääsevät tänne kouluun.
He palasivat Lohijärvelle ja vaikka Salli oli ajatellut, että perhe on nyt kasassa, syntyi heille vielä kaksi lasta. Nyt Sallilla on jo lapsenlapsiakin yksitoista ja kolmannessa polvessakin kaksi pienokaista.
– Yhdellä lapsella on kuusi sijaislasta.
Penkkiurheilua ja käsitöitä
Salli on aina ollut kiinnostunut urheilusta. Hän on harrastanut kaikenlaista ja vähän kilpaillutkin. Kun Salli muutti 1970-luvulla Ylitorniolle Taroniemeen, hän teki hiihtolenkkejä.
– Saatoin panna potut kattilaan ja kävin hiihtämässä mukan sillä aikaa Ainiovaarassa.
Nykyisin liikkuminen on jäänyt vähemmälle, mutta autolla Salli huristaa paikasta toiseen sujuvasti. Sairastelut ovat jättäneet jälkensä, eikä enää voi harrastaa niin kuin ennen.
– Mutta kyllä minä liikuntaa saan ihan tarpeeksi, kun kesällä ulkoilutan ruohonleikkuria ja talvella kolaan lumet pihasta.
Urheiluinnostus ei kuitenkaan ole laantunut, sillä Salli seuraa innokkaasti urheilua televisiosta. Penkkiurheilijalle kelpaa melkein mikä tahansa laji.
– Jalkapallo on ainut mitä en seuraa.
Salli ei ole koskaan ollut lukuihminen. Hän nauraakin, että katekismus taitaa olla ainut kirja jonka hän on lukenut.
– Lapset kyllä lukee minunkin edestä ja sehän on hyvä.
Kolmisen vuotta sitten Salli jäi yksin, kun hänen miehensä Urho menehtyi.
– Kyllä elämä on muuttunut, kun jäin yksin.
Harrastukset pitävät kuitenkin Sallin kiireisenä. Yhdistyksissä ja kerhoissa mukana olo pitää virkeänä ja saa lähtemään liikkeelle. Salli kävi saman viikon aikana kaksi reissua Ranualla, kun eläinpuistoon järjestettiin retkiä.
Lapset ja lapsenlapset käyvät lomilla mummon hoivissa. Vaikka lapset asuvat kaukana, ei Sallin aika käy yksinäiseksi.
– Kun alkaa kahvihammasta kolottaa, niin menen naapuriin kylään ja saan päiväkahvit.
Salli kertoo, että on vähentänyt kahvin juontia. Myös perunoista hän on alkanut luopua diabeteksen takia.
– On siinä osaksi vähän laiskuuttakin syynä, hän nauraa ja sanoo, että vielä hänellä on pieni kasvimaa pihalla ja mansikkapenkkejä.
– Lohijärvellä on myös mansikoita.
Posliininmaalaus on yksi rakas harrastus, jonka Salli aloitti jo 1990-luvun alkupuolella. Käsillä tekeminen on hänelle tärkeää.
– Olen nyplännytkin ja sukkia kudon paljon. Jouluksi kudoin 30 paria sukkia ja nostin laatikon olohuoneen lattialle ja sanoin, etten ole paketoinut, mutta jokainen voi siitä valita mieleisensä.
Suvussa on taiteellista vikaa, joten ei ole ihme, että Sallin posliininmaalaustyöt ovat todella taidokkaita teoksia.
Kotiparturi Salli
Nuoruuden haaveet parturikampaajan urasta eivät ole nekään jääneet unholaan. Salli tekee itselleen kotipermanentit ja myös muille.
– Minulla on yksi asiakas jolle olen tehnyt permanenttia jo 35 vuotta.
Ajatus parturin urasta on Sallin isoisän ansiota. Sallin ollessa lapsi isoisä tuli aina keväisin kylään.
– Pappa sanoi, että nyt aletaan Salli tekeen papalle kesätukka. Pää piti parturoida kokonaan kaljuksi.
Vaikka urheilu ja liikkuminen ovat aina olleet Sallin sydäntä lähellä, uimisesta hän ei niin välitä.
– Kuljin minä yhden vuoden hallilla uimassa ja lapsenahan sitä tuli uitua.
Isovanhempien heinäpellolla Salli oli lapsena heinätöissä. Pellot olivat Lohijärven rannassa ja lapsilla oli aina kova hinku järveen.
– Kun kahvit tuotiin pellolle niin me karkasimme uimaan. Meitä vähän siitä nuhdeltiinkin, kun joka välissä piti sinne järveen päästä.
Salli kertoo, että kun on kasvanut hiekkakankaalla, ei veden läheisyyteen ole oppinut. Hänen miehensä Urho sen sijaan oli kova uimari vanhuuden päiville saakka.
– Onhan minulla vielä yksi mukava harrastus, Salli sanoo ja kaivaa valokuva-albumit esille. Hän kuvaa kaikkea mahdollista.
– Sain ensimmäisen kameran jo rippikouluikäisenä ja siitä asti olen kuvannut.
Hän on tehnyt lapsille ja lapsenlapsille ottamistaan kuvista albumeita lahjaksi.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net