Raimo Viiri on aatteellinen kylänrakentaja

20.4.2012 13:09 Minna Siilasvuo

LOHIJÄRVI – Syntyperäinen lohijärveläinen Raimo Viiri nautiskelee parhaillaan täysin siemauksin kotikylänsä tämänhetkisestä tilanteesta: kylään on saatu uusia asukkaita, perustettu uusia yrityksiä ja kauppakin on saanut jatkajat. Aina ei ole näyttänyt yhtä valoisalta.

– Lähdin vuonna 1969 Ruotsiin, Volvolle töihin. Pakko oli lähteä, sillä kotona oli silloin seitsemän nuorempaa sisarusta, ja leipä oli aika tiukalla. En ollut mennessäni vielä täyttänyt 19 vuotta, joten jouduin olemaan ensimmäiset kolme kuukautta alipalkattuna, Raimo muistelee.

Göteborgin rautatieasemalla oli vastassa venäläissyntyinen tulkki, jonka suomenkielestä Raimo ei saanut äkkiseltään mitään tolkkua.

– Kyllä mie ajattelin, että helvettiinkö mie olen joutunut – tällaistako tämä tulisi olemaan. Vähitellen asiat kuitenkin selvisivät ja suomenkielentaitoisiakin ihmisiä löytyi.

Takaisin Suomeen

Raimolle kävi kuten monelle muullekin: lyhyeksi suunniteltu työreissu venyi yli 20 vuodeksi. Parhaat voiman vuodet menivät Ruotsissa, mutta koitui retkestä myös jotain erityisen hyvää.

– Göteborgissa mie kohtasin vaimoni Katrin, jonka kanssa perustimme kodin. Menimme naimisiin vuonna 1989, kun Ruotsissa tuli voimaan lakimuutos, joka heikensi avoparien asemaa. Naimisiinmeno oli hetken aikaa suorastaan villitys.

Välillä Raimo päätti vaihtaa alaa ja opiskeli levyseppä-hitsaajaksi laivanrakennuskoulussa. Uusi työpaikka telakalla ei kuitenkaan tuntunut mieluisalta.

– Se oli niin paskaista työtä, että kun menin takaisin Volvolle, tunsin olevani herrojen hommissa.

Katrilla ja Raimolla oli Göteborgissa asunto hyvällä paikalla, maaseutumaisessa ympäristössä kaupungin ja meren välissä. Keskustaan oli matkaa 11 kilometriä.

– Palasimme Suomeen vuonna 1991 kun koti-ikävä alkoi vaivata. Molemmat vanhempanikin olivat vielä silloin elossa, ja tunsin perheen vanhimpana olevani vähän vastuussa heidänkin pärjäämisestään. Nyt äitini asuu viereisessä talossa.

Kurssilta toiselle

Paluumuuttajia kurssitettiin ahkerasti, kun työtä ei ollut kotimaassa edelleenkään tarjolla. Monia asia oli muuttunut Ruotsissa vietettyjen vuosien aikana.

– Tottahan me suomea puhuimme, mutta äidinkieli ei ollut oikein päivittynyt vieraalla maalla. Kurssit olivat varmasti oikein hyviä, mutta alussa en ymmärtänyt ollenkaan mitä siellä puhuttiin, enkä ujona poikana kehdannut kysyäkään. Täällä oli ruvettu käyttämään erilaisia lyhenteitä, jotka olivat minulle aivan outoja, kuten mutu ja MTK.

Kursseilta tarttui mukaan paitsi käytännön oppeja, myös uusia sanoja. Aina niiden käyttäminen ei kuitenkaan tehnyt kuulijoihin toivottua vaikutusta.

– Kursseilla käytettiin kovasti sanaa innovaatio. Kun sitten kerran käytin sitä vahingossa kyläyhdistyksen kokouksessa, Kokkosen Veikko sanoi, että ”sano äkkiä mitä se tarkoittaa, tai peru!” Silloin minun oli pakko selvittää hienolta kuulostavan sanan merkitys, Raimo naurahtaa.

Työtä kylän kohennukseksi

Ruotsissa Raimon ammattinimike oli autonrakentaja, mutta Suomessa hän sai työvoimatoimistossa uuden tittelin: rakennustyöntekijä.

– Itse asiassa se sopii aivan hyvin. Suomeen palattuani kävin kursseja kurssin perään, mutta hirsirakentaminen on noussut niistä tärkeimmäksi. Olen tehnyt muutamia laavuja ja tänne kotiin muun muassa saunan. Sitä paitsi voihan sen tulkita myös yhteiskunnan rakentamiseksi.

 Yhteiskunnan rakentamiseksi voidaan tulkita erityisesti Raimon uuttera toiminta kyläyhdistyksessä.

Alkusysäyksen antoi jo vuonna 1992 kyläyhdistyksen silloinen puheenjohtaja Mirja Kenttämaa, joka patisti Raimon Pelloon kylän kehittämistyön kurssille.

– Se oli tosi hyvä ja antoisa kurssi! Siellä oli hyviä opettajia, kuten esimerkiksi Tuomisen Lasse, joka sai minut innostumaan aiheesta kovastikin.

Lohijärven kyläyhdistys toimi ja teki rohkeita ratkaisuja. Yhdistys rakensi muun muassa kylälle viisi omakotitaloa säilyttääkseen koulun. Kylään palkattiin myös täyttä työpäivää tekevä kyläpiika.

– Koulu menetettiin yrityksistä huolimatta, mutta pitkäaikaisen kylätoiminnan tulokset syntyvät pikku hiljaa melkein huomaamatta. Ellei täällä olisi ollut toimintaa viimeisten 20 vuoden ajan, oltaisiinko kauppaankaan saatu jatkajia? Hiljainen toiminta tuottaa hedelmää, Raimo uskoo.

 Vaikka toiminta on tuottanut monessa suhteessa tulosta, ei kylien auta jäädä lepäämään laakereillaan. Monenlaisia hankkeita kylien kehittämiseksi on ollut, ja hankevetäjistä ovat jääneet mieleen erityisesti Outokairan huipputekijät Ritva Sauvola ja Kari Mäki. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää.

– Ensimmäisenä tulevat mieleen tietotekniikkayhteydet, jotka pitää saada toimimaan myös sivukylillä. Lohijärvellä on aloittanut ilmestymisensä myös kerran tai kaksi vuodessa ilmestyvä verkkolehti, jonka tarkoituksena on markkinoida kylää ja tiedottaa sen tapahtumista. Suunnitteilla on myös kyläesitteen tekeminen.

Musiikista harrastus

Kylätoiminnan ohella musiikki on Raimolle rakas harrastus – ja jossain elämän vaiheessa se on ehkä ollut enemmänkin kuin harrastus. Hän aloitti soittohommat Ruotsissa, ja ensimmäinen bändi kasattiin vuonna 1973.

– Ehdin soittaa siellä useammassakin erilaisessa kokoonpanossa, joista viimeisin oli yhdessä kymmenkunta vuotta. Olen kiitollinen harrastukselle, sillä se piti minut poissa monesta muusta pahasta. Liksat olivat huonot, mutta säästöhän oli moninkertainen, kun lähdin poikamiehenä ollessani kapakan sijasta keikalle, Raimo virnuilee.

 Lohijärvelle palattuaan Raimo jatkoi soittoharrastustaan. Lohijärven koulussa oli silloin opettajana Seija Keskitalo, jonka kanssa yhteinen sävel löytyi helposti. Yhdessä välissä Seija ja Mikset -yhtyeessä soittivat ainoastaan Seija, hänen miehensä Simo, Niina Keskitalo sekä Raimo. Myöhemmin mukaan tuli Raimon pikkuveli Reima.

– Jaakko Salonoja sanoi latotansseissa, että Keskitalot soittavat Viirit hulmuten, Raimo muistelee.

Palveluja läheltä

Raimo tunnustaa olevansa perusluonteeltaan sellainen, että haluaa tuoda esille muita, ja erityisesti kylätoimintaa. Oma kotikylä ja kotikunta ovat tärkeitä asioita, joiden arvoa ei voi aina mitata rahassa – eikä pitäisikään.

– Karsastan vähän sitäkin, että lähdetään ostoksille vaikka Rovaniemelle. Kaikkea ei saa omalta paikkakunnalta, mutta yhtä ja toista kumminkin, ja ellei palveluja käytetä, ne loppuvat. Täällä saa myös hyvää palvelua. Viime kesänä ostimme uuden pakastimen Ylitorniolta, ja kauppias kävi tuomassa sen tänne ja vei samalla vanhan mennessään.

Yksityiset ihmiset voivat tehdä oman osuutensa käyttämällä lähialueen palveluja, mutta samaa Raimo odottaisi myös kunnalta.

– Tuntuu hullulta, että päättäjät korostavat puheissaan, kuinka tärkeää on käyttää oman kunnan palveluja, mutta heti kun kunta rakentaa, lähdetään haahuilemaan ties kuinka kauas kilpailulainsäädäntöön vedoten.

– Sama homma se on muillakin: muutaman lantin tähden haetaan hienoja vehkeitä ties mistä, mutta kun jotain menee pieleen, haetaan apua oman paikkakunnan yrittäjältä, ilmaiseksi tietysti. Ei se ole reilua.

Lohijärvellä ainakin uskotaan omaan kauppaan ja kauppiaspariskunnan perustamaan Ravinteli Nälkäiseen Haukeen. Ravintola on ollut aina auki ollessaan täynnä, ja tavanomaiset kauppa-asiat hoituvat mainiosti omassa kaupassa.

– Minulla on tuuria, sillä kauppa on kävelymatkan päässä. Kaupassa on hyvä palvelu ja lisäksi siellä tuoksuu pulla...

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net