Pellon runottaret Eila ja Anja jakavat kulttuuripalkinnon

12.12.2013 06:01 Minna Siilasvuo

Anja Tornensis ja Eila Enbuske kiittivät saamastaan kulttuuripalkinnosta runomitassa, kuinkas muuten.

PELLO – Pellon tämänvuotisilla kulttuuripalkinnon saajilla on paljon yhteistä. Eila Enbuske ja Anja Tornensis ovat henkeen ja vereen hevosnaisia, vaikka ulkopuolinen tarkkailija ei sitä välttämättä heti huomaakaan. Molemmat vaalivat nimittäin kaikessa hiljaisuudessa runoratsua, joka kiidättää heitä tuulispään lailla tunnelmasta toiseen.
Yhteistä Eilalla ja Anjalla on sekin, että molemmat ovat tulleet Pelloon muualta. Muukalaisviha ei siis selvästikään kuulu pellolaisten ominaisuuksiin... Tunnustus uskalletaan tarvittaessa antaa sille, jolle se kuuluu.
Eila ja Anja tosin pohtivat perinaiselliseen ja vaatimattomaan tapaan, menikö palkinto sittenkään oikeaan osoitteeseen.
– Olisi hyvä, jos valitsijoissa olisi myös kulttuurin asiantuntijoita joltakin taiteen alueelta; maalaustaiteesta, esittävästä taiteesta, kirjallisuudesta, mistä vain, naiset toteavat.

Saima toi yhteen
Pellon runottarien yhteistyö alkoi viattomasti Tirrin Riitan – aiempia kulttuuripalkinnon saajia hänkin – puhelinsoitosta. Riitta houkutteli heitä mukaan tekemään yhteistä esitystä Saima Harmajan runoista ja päiväkirjamerkinnöistä runoilijattaren 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
– Mie ajattelin, että tämä ei ole minun juttu, mutta en saattanut sanoa sitä Riitalle. Saima Harmaja on jäänyt minulle vähän vieraaksi. Menin ensimmäiseen tapaamiseen, mutta en saanut vielä sittenkään sanotuksi, etten ala. Päätin, että seuraavalla kerralla ujuttaudun vaivihkaa pois, Eila muistelee.
Anjan mietteet olivat varsin samankaltaiset. Saima tuntui vieraalta, mutta vetäytyminen oli vaikeaa. Sitä paitsi Saima yllätti: ajatus runoillasta alkoi Eilan ja Anjan mielestä tuntua kerta kerralta paremmalta ja Saiman tarina vetävämmältä.


Vastahangasta voittoon
Kun teos oli lopulta valmis, oli pakko todeta, että vaivannäkö kannatti.
– Vastaanotto on ollut häkellyttävän mukava Pellossa, Matarengissa ja Rovaniemellä, missä olemme tähän mennessä käyneet. Riitan tekemät runo- ja päiväkirjavalinnat ovat vaikuttavia ja Anja taas on uskomattoman eläytymiskykyinen Saima: hän muuttuu esityksen aikana pikkutytöstä naiseksi ja siitä kuolevaksi potilaaksi, Eila kehuu.
Samalla molemmat saivat runosuosikkeihinsa uuden lisän: Saima Harmajan runot ovat maistuneet myös esityksen valmistuttua.
Eila ja Anja ovat tehneet satunnaisesti yhteistyötä aiemminkin, mutta eivät näin suuressa määrin. Saiman elämästä on näillä näkymin luvassa vielä yksi esitys Kolarissa.
– Saa nähdä, mitä sitten tulee kun me tuosta Saimasta päästään eroon...

Pitkä polku Pelloon
Ennen kuin Eila ja Anja siis saattoivat ottaa vastaan Pellon kulttuuripalkinnon, heidän piti tietysti tulla Pelloon. Se ei sujunut kummankaan kohdalla ihan mutkattomasti.
Eila syntyi Suomussalmella, mutta muutti jo kuukauden kypsässä iässä Kuusamoon, jossa aloitti aikanaan koulun. Kuusamosta perhe muutti Simoon ja sieltä Ouluun, missä Eila kävi oppikoulun.
– Pahimman murrosiän kourissa kapinoidessani puolittain karkasin mukaan MLL:n järjestämälle Lapin kiertueelle. Siltä reissulta löysin komean, lapinpukuisen lankojärveläismiehen, joka soitti kiertueella haitaria, Eila kertoo.
Ilman muuta sellainen mies vie tytönheitukalta jalat alta. Löytöä seurasi avioliitto, muutto Lankojärvelle ja kolme lasta; tyttäret Tiina ja Anniina sekä poika Petri. Kun lapset varttuivat ja lähtivät kukin vuorollaan Helsinkiin ja mieskin kulki töissä Kiirunassa, päätti myös Eila lähteä liikkeelle.
– Lähdin Sodankylään opiskelemaan kulttuurisihteeriksi ja hain sitten kulttuurisihteerin paikkaa Pellosta. En tullut valituksi, joten päätin jäädä töihin Sodankylään.

Opettajana Sodankylässä
Eila teki Sodankylässä opettajan sijaisuuksia, joita riitti. Siinä sivussa hän suoritti approbaturin erityispedagogiikasta ja kasvatustieteestä.
– Olin opettajana kaikkiaan kymmenellä koululla. Se oli mahtavaa aikaa. Viimeiset viisi vuotta opetin pelkästään äidinkieltä ja nautin siitä niin paljon, etten varmaan mistään!
Piipahdus Sodankylässä venähti 17 vuodeksi, mutta sitten Eilan mies sairastui ja kuoli.
– Minun piti päättää, mitä teen Lankojärven talolle. Yllättäen mie päätinkin palata. Talo oli remontin tarpeessa, joten päätin pyytää avuksi tuttua miestä Sodankylästä.
Kaitsu tuli, remontoi talon – ja jäi.
– Kyläläiset sanoivat, että nyt se Eilan rantapoika tuli, Eilaa naurattaa.

Rakennusalan ammattilaiseksi
Anjan tie pellolaiseksi kulttuuripalkinnon saajaksi ei ole varmaan yhtään vähemmän mutkikas. Hän syntyi Enontekiöllä saamelaisperheeseen, ja oli lapsena ja nuorena tuskallisen ujo. Ei siis ollenkaan mitään esiintyjäainesta.
– Esiintyminen oli minulle aivan painajainen. En pystynyt pitämään koulussa esitelmiä, vaan sain luvan pitää ne kahden kesken opettajan kanssa. Varmaan siksi tämän lausuntaharrastuksen aloittaminen meni niin myöhään.
Peruskoulun jälkeen Anja kaavaili itselleen kartanpiirtäjän kiehtovaa ammattia, mutta ura tyssäsi alkuunsa puna-vihersokeuteen. Anja siirtyi piirtämään mustavalkoisia piirroksia ammattikoulun rakennuspiirtäjälinjalla Rovaniemellä.
– Minua alkoi vaivata kauheasti se, etten ymmärtänyt, miten piirtämäni rakennukset käytännössä syntyvät. Niinpä hakeuduin valmistuttuani Muonioon rakentajalinjalle perehtymään asiaan lähemmin. Siellä tapasin puolisoni, Anja kertoo.
Kun rakenteiden salaisuudet oli selvitetty, Anja hakeutui taas opiskelemaan Rovaniemelle, tällä kertaa teknilliseen kouluun.

Miehän en Pelhoon lähe
Ennen valmistumistaan rakennusmestariksi Anja sattui näkemään koulun ilmoitustaululla lappusen, jossa etsittiin suunnittelijaa Pellopuulle.
– Muutamat kaverit yllyttivät minua hakemaan paikkaa, mutta mie sanoin, että ”miehän en Pelhoon lähe”.
Sanat jäivät mieleen, sillä loppujen lopuksi Anja perui puheensa ja lähti Pelloon, tosin ensin vain kesätöihin.
– Silloin totesin, että Pellohan on kaunis paikka. Sain valmistuttuani työpaikan Pellopuulta, ja ehdin saada sieltä jopa 25-vuotisprenikan ennen kuin työ loppui.
Anjan lausuntaharrastus sai alkunsa Pellossa. Kun tyttäret Riikka ja Reetta olivat pieniä, Pallistajalla esitettiin Maria Alatalon satu Karhun uni. Anja päätti viedä ujot tyttäret harjoittelemaan esiintymistä, ettei ujoudesta tulisi heille riesa. Samalla voisi harjoitella itsekin...
Tiinaliisa Turunen, nykyinen Multamäki, opetti siellä ilmaisutaitoa. Se opetus auttoi meitä kaikkia, Anja pohtii.
Ilmaisutaidosta innostuneena Anja ilmoittautui myös Juoksengissa järjestetylle maskeerauskurssille, missä hän tutustui Tirrin Riittaan.
– Riitta puhui lausuntatilaisuuden järjestämisestä, ja mie sanoin hänelle, että minäkin haluaisin oppia lausumaan. Riitta lupautui ohjaamaan minua alkuun ja siitä se lähti.

Yhdessä ja erikseen
Eila ja Anja ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi niin Pellossa kuin kauempanakin. Eila on lausunut, juontanut, julkaissut neljä runokokoelmaa ja hänen runojaan on myös sävelletty. Muun muassa Souvareilla ja Eero Maggalla on ohjelmistossaan Eilan lauluja.
– Joskus minua komennetaan, että tee runo tästä tai tuosta, mutta en mie ole mikään kone, Eila väittää.
Anja on toista mieltä.
– Kun kuulimme kultturipalkinnosta, mie sanoin toiveikkaana Eilalle, että jos olisi joku kiitosruno esitettäväksi... Eila pisti ajatuksen ihan mahdottomaksi, mutta ei mennyt kuin hetki kun runo jo oli sähköpostissa. Kyllä sie olet kone!
Anja puolestaan on lausunut, näytellyt ja saavuttanut molemmissa myös menestystä. Hän on voittanut muun muassa Staalon teatterifestien yhteydessä Kittilässä järjestetyn ensimmäisen Staalo Poetry Slam -lavarunokisan viime syksynä.
Molemmilla naisilla on paljon omaa, mutta myös paljon yhteistä.
– Jaan palkinnon kaikkein mieluimmin juuri Eilan kanssa: hänen runonsa ovat niin meheviä ja sopivat tosi hyvin minun suuhuni, Anja toteaa.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net