Pellon kunnanvaltuusto aloitti kautensa yksituumaisena

24.1.2013 06:00 Satu Piispanen

Taiteilija Tapani Rantala muisteli malliaan.

PELLO – Uuden valtuuston ensimmäinen kokous keskeytettiin heti alkuunsa. Onneksi syy oli sekä kokousväen että kokousta seuraamaan saapuneiden kuntalaisten mieleen: tilaisuudessa paljastettiin edesmenneen, monipuolisen paikallis- ja valtakunnan tason vaikuttajan Ossi Korteniemen muotokuva.
Tilaisuudessa olivat mukana Korteniemen tytär Marja Rantakokko sekä lapsenlapset Veera ja Eemeli Korteniemi, jotka pudottivat valkoisen vaatteen taulun yltä yhdessä kunnanjohtaja Sami Baasin kanssa.
Muotokuvan maalannut taiteilija Tapani Rantala piti aiheestaan lämpimän puheen.
– Olimme ystäviä pitkältä ajalta, muotokuvaan halusin tuoda mukaan Ossille tärkeitä asioita, hän kertoi.
– Kyllä yhdennäköisyys on omalta osaltaan tärkeää muotokuvassa, toki taideteoksessa on muitakin arvoja.
Muotokuvan paljastustilaisuuden päätteeksi tarjottiin kakkukahvit, mikä sopi tilaisuuden arvokkaaseen ja juhlalliseen henkeen.

Lue lisää Torkkarin sivulta 6.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net