Pellolainen kuvanveistäjä Essi Korva valittiin vuoden jazztaiteilijaksi

16.4.2015 06:00 Karolina Ajanki


JARHOINEN – Pellolainen kuvanveistäjä Essi Korva on valittu kuvataiteilija Hanna Kannon kanssa vuoden jazztaiteilijaksi. Vuoden jazztaiteilija liittyy Torniossa järjestettävään Kalottjazz & Blues festivaaliin. Aineen taidemuseo valitsi jazztaiteilijan 18. ja viimeisen kerran.
– Oikein hyvältä tuntuu. Olen innoissani näyttelystä, Korva toteaa.
Korvalta tulee 25. kesäkuuta avattavaan yhteisnäyttelyyn puu-, betoni- ja pieniä kasvoveistoksia.
Korvan mukaan yhteisnäyttelyssä määrittävä piirre on muun muassa se, miten työt keskustelevat keskenään.
– Meillä molemmilla on töissä samaa mystiikkaa ja henkisyyttä, vaikka työt ovatkin erilaisia. Kannon maalaukset seisovat omilla jaloillaan ja minulla on yksittäisiä seinälle ripustettavia veistoksia.
Essi Korvalla on ollut yhteisnäyttelyitä muun muassa Norjassa, Meksikossa ja Ruotsissa. Korva on yksi Oranki Artin taiteilijoista ja hänen veistoksiaan on muun muassa Raahen, Rovaniemen ja Oulun kaupungin kokoelmista. Tällä hetkellä Korva työstää Vossin kaupunkiin Norjaan luonnollisenkokoista muotokuvaveistosta kutsuttuna taiteilijana. (KA)

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net