Pekka Pyykönen on musiikin sekatyömies

20.2.2014 06:01 Minna Siilasvuo

Ylitornion urkuhanke oli pitkä ja polveileva, mutta viimeisinä työvuosinaan Pekka Pyykönen pääsi nauttimaan uusista uruista. 

YLITORNIO – Musiikki on vienyt Pekka Pyykösen mukaansa jo poikasena. Ei siitä alun perin pitänyt tulla ammattia, hyvä harrastus vain, mutta toisin kävi.
– Aloitin pianonsoiton kuusivuotiaana Ylitornion silloisen kanttorin Paavo Seppäsen johdolla. Meillä oli kotona vain enoni hankkima harmoni, mutta 12-vuotiaana sain oikean pianon, Pekka kertoo.
Soitonopiskelun alkaessa Pekka oli asunut Ylitorniolla vasta muutaman vuoden. Hän syntyi Pohjois-Karjalan Liperissä, mutta muutti jo nelivuotiaana Ylitorniolle.
– Kun isä kuoli, tulimme äidin kotitaloon Nuotiorannalle. Olimme sitten samalla mummon kaverina.

Harrastuksesta ammatiksi?
Soittaminen tuntui mukavalta ja harjoittelukin kiinnosti. Niinpä Pekan soittotaidot kehittyivät siihen mittaan, että hän sai jo keskikoulu- ja lukioaikana säestää aamuhartaudet. Armeijan jälkeen kirkkoherra Timo Kökkö pyysi häntä kanttorin sijaiseksi.
– Ylitorniolla ei siihen aikaan ollut vakituista kanttoria, joten pestistä tuli noin vuoden mittainen. En ollut aiemmin soittanut urkuja, mutta osasin säestää virret ilman jalkiota, Pekka muistelee.
Vielä siinäkään vaiheessa Pekka Pyykösestä ei pitänyt tulla kanttoria, vaan tähtäimessä oli aivan toinen ala. Hän oli armeijassa ollessaan sattumalta pyrkinyt ja päässyt sairaanhoitajaopiston röntgenhoitajakouluun. Sinne hän myös meni ja valmistui aikanaan ammattiin.


Matkan varrella oli kuitenkin ehtinyt tapahtua jotakin.
– Lauloin opiskeluaikana sairaanhoitajaopiston kuorossa. Sen johtaja, musiikkiopiston rehtori Elias Palola ehdotti minulle, että hakisin musiikkiopiston sivutoimisia kanttori-urkureita kouluttavalle linjalle.
Pekka innostui ajatuksesta ja alkoi opiskella musiikkia iltatöinään muun opiskelun ohessa. Siltä tieltä ei ollut paluuta.

Kanttoriksi kotikonnuille
Valmistuttuaan röntgenhoitajaksi Pekka teki vähän aikaa alan töitä, ja toimi 1970-luvun puolivälissä kansalaisopiston rehtorin Mauri Gardinin pyynnöstä pari vuotta kansalaisopiston väliaikaisena musiikinopettajana. Mieli paloi kuitenkin vielä opiskelemaan.
– Pääsin Sibelius-Akatemian Kuopion yksikköön kirkkomusiikkilinjalle. Sain viisivuotiset opinnot puristettua kahteen vuoteen, sillä minulla oli osa opintosuorituksista jo tehtynä.
Kun Pekka valmistui Sibelius-Akatemiasta keväällä 1979, Ylitornion silloinen kirkkoherra Lauri Mustakallio kirjoitti ja pyysi häntä tulemaan kanttoriksi Ylitorniolle.
– Siinä vaiheessa vielä ajattelin, että jos jäisimme hiukan lähemmäksi opiskelupaikkoja, olisin voinut jatkaa opintoja. Perhe oli kuitenkin kasvamassa ja kotiseutukin veti puoleensa, joten päädyimme palaamaan tänne. Hyvä täällä on ollut olla.

Johdatus musiikkiin
Ylitornio oli ollut pitkään ilman vakituista kanttoria, eikä musiikin ammattilaisia ollut sen enempää kouluissa kuin kansalaisopistossakaan. Vastavalmistuneella musiikkimiehellä oli vientiä kohta liikaakin.
– Ensimmäinen vuosi oli aika tiukka, mutta sitten muista tehtävistä oli pakko hellittää.
Jälkikäteen tarkasteltuna Pekka Pyykönen näkee työurallaan selkeän johdatuksen.
– Aina on tullut ihmisiä, jotka ovat nyhtäneet minua johonkin suuntaan ja pyytäneet erilaisiin tehtäviin. Se on sitten johtanut tähän musiikkityöhönkin niin, ettei ole tarvinnut itse paljoa suunnitella, hän naurahtaa.
Kollegojen puute on pienellä paikkakunnalla jonkinasteinen ongelma, mutta siihen on löytynyt apua rajan takaa, Matarengista.
– Erityisesti Lindströmin Martin on ollut ahkera yhteydenpitäjä. Häneltä olen saanut kollegan tukea ja yhdessä tekemisen iloa. Hän teki tällä puolen sijaisuuksia, lauloi kuorossa ja järjesteli yhteisiä konsertteja.

Huippuhetkiä kuoron kanssa
Vaikka kanttorin työ on ollut tavallaan yksinäistä vastuunkantamista, ei kanttori pääse sentään unohtumaan urkupillien sekaan. Työtovereita on paljon ja monenlaisia, samoin yhteistyökumppaneita.
– Kirkkokuoro on ollut aina hyvin toimiva. Sen kanssa tehdyt konserttimatkat ovat olleet huippuhetkiä: olemme käyneet Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa, kierrelleet tässä rajalla ja vierailleet Vammalassa, Mäntsälässä ja Luulajassa.
Haastavimpia ovat olleet Lapin kamariorkesterin kanssa pidetyt konsertit ja kantaattiesitykset, joita on ollut useita.
– Onneksi niitä on nauhoitettu ja videoitukin, että voi vielä vähän muistella...

Pääsiäiskantaatista menestys
Alkuvaiheessa Pekka johti myös lapsi- ja nuorisokuoroja. 1980-luvun alussa kirkkokuoro, lapsikuoro ja nuorisokuoro tekivät yhdessä levynkin.
– 1980-luvun puolivälissä alettiin pyörittää pääsiäiskantaattia ja siitä kasvoi aika iso juttu. Kiersin viikoittain opettamassa ala-asteen oppilaita ja ennen esitystä myös yläasteella ja lukiossa.
2000-luvun alussa Pekka lopetti lapsilaulajien testaamisen ja kuoroon pääsivät kaikki halukkaat.
– Opettajille kuuluu suuri kiitos; he olivat niin innolla mukana kannustamassa ja harjoittamassa. Kun homman sai pyörimään ja samat laulut toistuivat vuodesta toiseen, oppilaat jo osasivat jotakin kun pääsivät kolmannelta luokalta alkaen mukaan. Kaikkea ei tarvinnut aloittaa ihan alkutekijöistä.
Parhaimmillaan kantaatin esityksissä oli parisataa laulajaa.
– Vuonna 2006 tai 2007 lopettelin sen homman, olihan se pyörinyt jo 20 vuotta. Moni on kyllä kaipaillut sitä jälkikäteen.

Kuorosta toiseen
Musiikki on seurakuntatyön muotona erilainen kuin muut. Moneen toimintaan voi ottaa mukaan kaikki, mutta kuoroon pitää vähän karsia.
– Kirkkokuoron taso on sen verran kova, että siihen on monen mielestä vaikea tulla, ellei ole laulanut. Siksi meillä on nimetön kuoro – työnimenä uusi kuoro – joka on tavallaan sisäänajokuoro. Siinä on edetty vähän hitaammin ja halutessaan siitä on voinut lähteä kirkkokuoroon. Tosin porukka kasvoi niin yhteen, ettei siitä kukaan halunnut lähteä, Pekka kertoo.
Kuoroja on syntynyt myös seurakuntalaisten aloitteesta.
– Mieskuoro sai alkunsa siitä, kun Riekkolan Viena kokosi toistakymmentä vuotta sitten miesryhmän laulamaan johonkin tilaisuuteen, ja sen jälkeen ryhdyttiin miettimään, miten ryhmä voisi jatkaa. Ylitornion Mieslaulajat on kokoontunut säännöllisesti ja esiintynyt ahkerasti erilaisissa tilaisuuksissa.
Samaan tapaan sai alkunsa myös uusi kuoro. Kun mieskuoro oli olemassa, kaivattiin kuoroa, jossa naisetkin voisivat laulaa. Sen keräsi kokoon Keisun Kyllikki.
– Kuorotoiminta on ollut aina kannustavaa. Se on ollut työssä se tuki, joka on rohkaissut uusiin haasteisiin. Jokaisen mukanaolo on ollut arvokas evankeliumin julistustehtävässä ja päämäärien saavuttamisessa. Ilman kuoroja kanttorin työ myös olisi melko yksinäistä.

Kokeiluja seurakunnassa
1980-luvun alussa Ylitornio oli perhekirkon kokeiluseurakunta. Kokeilun jälkeen syntyi ajatus kokeilla ideaa myös normaalissa messussa, niin sanottuna kyläkirkkona kerran kuukaudessa. Koulussa oppilaat harjoittelivat lauluja ja kylältä kerättiin oma kuoro. Mikäli sellainen syntyi, he harjoittelivat jumalanpalvelukseen oman lauluesityksen.
Tekstin ja rukouksen lukijat, kolehdinkantajat ja muut etsittiin kylältä. Kyläläiset järjestivät kuljetuksen kirkkoon ja kirkon jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla. Siellä koululaiset esittivät vielä opettajien johdolla ohjelmaa.
– Jossain vaiheessa se kävi minulle ylivoimaiseksi, vaikka nyt muistelen sitä aikaa haikeana. Pääsiäisenä, kun oli kaikkien kylien yhteinen jumalanpalvelus ja väkeä tuli kaikilta koululta, saattoi kirkossa olla jopa 700 henkeä. Yhteisvastuulounaan jälkeiseen konserttiin saattoi tulla 400–500 henkeä.
Kanttorin työhön kuuluu maallikoille näkyvän osan lisäksi paljon näkymätöntä työtä. Soittaminen vaatii harjoittelua ja uusiin materiaaleihin täytyy ehtiä tutustua – vaikka sitten vapaapäivinä. Työllä on suuri merkitys alueen musiikkielämälle laajemminkin.
– Kanttorin työ on laaja-alaista ja vaativaa hommaa, mutta kanttorin viikossa ei ole sen enempää päiviä kuin muillakaan. Jos haluaa kehittää jotakin uutta, täytyy osata myös luopua jostain vanhasta, Pekka toteaa.

Vain yksi harrastus
Musiikki on täyttänyt Pekka Pyykösen elämästä niin suuren osan, ettei muille harrastuksille ole jäänyt sijaa. Aika on jaettu perheen ja musiikin kesken – ei välttämättä tasan, mutta parhaalla mahdollisella tavalla.
Pekka harjoittelee parhaillaan eläkeläisen askareita, joihin kuuluvat muun muassa soittaminen ja laulaminen, tietysti vain harrastusmielessä... Vaimo Minna pyörittää edelleen omaa fysioterapiayritystään, joten kovin mullistavia elämänmuutoksia ei ole vielä näköpiirissä.
– Minun on ollut hyvä tehdä töitä kaikkien työtovereitten ja yhteistyökumppanien kanssa ja olen heille kiitollinen. Työ on ollut mieluisaa, mutta vastuun jättäminen on tuntunut helpottavalta. Kaikki vuosikymmenet ovat tuntuneet Jumalan johdatukselta, ja toivottavasti olen saanut olla jakamassa evankeliumin ilosanomaa kirkkomusiikin välityksellä. Soittaminen kyllä jatkuu, ja jos kelpaan välillä tuuraajaksi, se varmaan virkistää.
Ennen kuin voi innostua täysin palkein harrastamaan musiikkia, siitä pitää voida irrottautua.
– Minua on pyydetty mukaan kuoroon, mutta ennen syksyä en ole luvannut edes harkita asiaa. Pitäähän minun tehdä välillä jotain muutakin!
Mitä se ”jokin muu” sitten voisi olla? Se selviää varmaan aikanaan, mutta ainakin lapset ja lapsenlapset odottavat käymään. Myös entisellä esimiehellä, kirkkoherra Matti Salmisella taitaa olla jotain mielessään. Hän on nimittäin luvannut voidella Pekan sukset.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net