Peikko ja keiju lumosivat

24.1.2013 06:00 Satu Piispanen

 

Juha Laukkasen esitys vei lapset peikon ja keijun maailmaan.

TURTOLA – Oi, miten kaunis hän onkaan, sanoo Pessi -peikko nähdessään keväiseltä sateenkaarelta metsään tutustumisretkelle lennähtäneen Illusia -keijun. Pessi on ikuinen epäilijä, mutta toivoo hartaasti saavansa Illusiasta ystävän. Kaunis tarina kertoo erilaisuudesta, rakkaudesta, huolista ja huolehtimisesta, vaikeuksien voittamisesta ystävien avulla. Samalla pääsee mukaan metsän vuodenaikojen vaihteluihin.
Teatteria kirjastoauton kunniaksi
Näytös piti alunperin esittää uudessa kirjastoautossa Väylän Kulkurissa, mutta auto ei päässyt liikkeelle sairastapauksen vuoksi, ja niin esitys siirrettiin koulun sisätiloihin. Turtolan alakoulun oppilaat seurasivat Sytkyt Nukketeatterin esitystä hiiskumatta. Esityksen näytellyt helsinkiläinen Juha Laukkanen kyseli lapsilta, uskoivatko nämä peikkoihin?
– Eeei, tuli kuin yhdestä suusta. Samoin kiellettiin keijuihin uskominen.
– Ei se mitään, Juha lohdutti.
– Ei sadun kirjoittanut Yrjö Kokkokaan oikeasti uskonut. Mutta hän sanoi, että niiden avulla, mielikuvituksen voimalla, voi arjesta tehdä paljon mukavampaa!

Lue lisää Torkkarin sivulta 2.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät paikallisuutiset
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net