Pilkheitä

Pakastaa

22.1.2015 06:00 Pasi Romakkaniemi

Voi kun pian tulis pakkanen, siitä suomalaiset tykkää... 
Sää on ainakin vanhempien ihmisten kesken takuuvarma puheenaihe. Sen avulla on helppo ja luonteva aloittaa porina oudommankin ihmisen kanssa. Liekö sitten perua vanhassa maatalousyhteiskunnassa asumisesta, mutta väitänpä useimpien meistä aamulla ensi töikseen vilkaisevan lämpömittaria – millainen keli ulkona on. Sää kun ainakin maaseudulla ennen vanhaa pitkälti määräsi myös päivän työtehtävät.
Näin sydäntalvella säästä puhuminen tarkoittaa paljolti samaa kuin pakkaslukemat. Työpaikalla aamun ensimmäinen puheenaihe tahtoo olla lämpömittarin lukemien vertailu ja väistämättä palataan aina vuoden 1999 ennätyspakkasiin.
Marraskuun loskakelissä on helppo kaivata kunnon kylmää, mutta harva meistä taitaa todella nauttia pidemmistä pakkasjaksoista. Monien mielestä niitä ei tarvitsi olla lainkaan. Niilläkin on kuitenkin oma, varsin tärkeä merkityksensä.
Metsäalan ammattilaisille maan kovettava pakkanen on odotettu, suorastaa elintärkeä kumppani. Ja maan routaantumisen kannalta tämän kumppanin olisi tultava ajoissa, ennen kuin maata suojaava lumipeite kasvaa liian vahvaksi. Viime vuonna routaa ei tullut, ja niin kävi tänäkin talvena. Suomi seisoo vieläkin pitkälti puujalkojen varassa, se on hyvä muistaa.
Metsäalan ammattilaiset tietävät senkin, että monet puita kiusaavat tuhohyönteiset eivät selviä pitemmistä pakkasjaksoista. Puiden lisäksi tällaisia kiusalaisia löytyy myös ihmiselle.
Hirvikärpänen on Etelä- ja Keski-Suomessa luonnossa liikkujien riesa. Loppukesän ja alkusyksyn inhottava, sitekähenkinen pörrääjä, joka takuuvarmasti löytää tiensä iholle ja hiuksiin suojaverkoista ja tiukasta vaatetuksesta huolimatta. Kuinka moni tietää, että ilman pakkasjaksoja se olisi myös meidän seuralaisemme täällä Lapissa?
Vaikka paukkupakkanen tarkoittaakin korkeampia lämmityskuluja ja inhottavan kankeita aamukäynnistyksiä autoilijoille, on kai uskottava, että ne kuuluvat meidän talveemme. Niillä on oma, tärkeä tehtävänsä luonnossa.
Pakkanen on sotilaalle vain kuri-, ei vaatetuskysymys. Tarinan mukaan tällaisella ylimielisellä tokaisulla saksalaiskenraali kuittasi toisessa maailmansodassa Lapin pakkaset. Asian oikea laita selvisi varmasti saksalaisillekin sotatalvien aikana.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net