Pilkheitä

Otsikoinnin ongelmia

28.9.2017 06:00 Kari Kaulanen

Jokainen, joka lukee esimerkiksi iltapäivälehtiä netin kautta, on varmasti törmännyt esimerkiksi tämän tyyppiseen otsikkoon: ”Kuuluisa elokuvanäyttelijä jäi kiinni huumeista”.

Otsikko ei kerro näyttelijän nimeä, ei edes kotimaata. Sen tarkoitus onkin herättää lukijan uteliaisuus ja saada hänet klikkaamaan juttu auki. Näin mahdollisille mainostajille voidaan kertoa niin ja niin monesta klikkauksesta.

Kun lukee iltapäivälehtien otsikoita tarkemmin, huomaa suurimman osan niistä olevan niin sanottuja klikkiotsikoita. Eikä kyse ole enää iltapäivälehdistä, sillä jopa verovaroin ylläpidettävä YLE on sortunut samaan.

Oma klikkiotsikkojen lajinsa ovat ne, joissa vihjataan jonkun naisen, yleensä julkisuudesta tutun, pukeutuneen paljastavasti, jopa vilauttaneen, josta on tullut yksi tämän ajan muotiverbeistä.

Eipä sillä, olen itsekin sortunut saman tyyppiseen, joskaan en otsikoinnissa. Kun Kuukkelin nettisivut avattiin joskus 1990-luvun lopulla, ostin iltapäivälehdestä tilaa muutamalle ilmoitukselle. Ilmoituksissa hyödynnettiin Jullin tunnettuisuutta ja kerrottiin, että Julli on nyt verkossa.

Alpo Harju piirsi erilaisia kuvia, joissa Julli oli muun muassa sotkeentunut kalaverkkoon. Yhdessä mainoksessa oli nainen verkkosukissa. Ja kas kummaa, sitä katsottiin yli tuhat kertaa, kun muiden kohdalla klikkausmäärät jäivät alkutekijöihin.
Paikallislehdissä ei yleensä harrasteta klikkiotsikoita, eikä sillä paperilehdessä ole merkitystäkään.

Otsikolla kuitenkin on, joten mitä tahansa ei voi laittaa otsikoksi. Omalla urallani pahin moka sijoittuu Kuukkelin vuosiin.
Onni-niminen ikätoverini oli muuttanut takaisin kotiseudulleen ja rakensi taloa, jonka piti valmistua niin, että hän pääsisi perheineen viettämään siellä seuraavan joulun.

Haastattelin häntä, kerroin hänen vaiheistaan ja talonrakennuksesta.

Tenavat-sarjakuvassa oli aina silloin tällöin ajatelmia, jotka alkoivat ”Onni on...”.

Päätin fiksusti käyttää tuota ja otsikoin jutun ”Onni on päästä jouluksi kotiin”. Tietenkin minun olisi pitänyt olla vielä fiksumpi ja aloittaa otsikko ”On onni...”.

Mutta virhe oli tapahtunut. Kun lehti ilmestyi, minulta tultiin kysymään, että eikö se olekaan vielä varmaa, että Onnin talo valmistuu jouluksi.

Selitä siinä sitten, että kyllä se valmistuu, mutta kun Tenavissakin...

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net