Näin son

Oma maa mansikka

18.10.2012 06:00 Minna Siilasvuo

Olen viettänyt huikeat kolme viikkoa viime kesän kesälomaa 85-vuotiaan, nivelreumaa sairastavan äitini kanssa Espanjan lämmössä. Lähtöasetelmasta voi jo terävästi päätellä, että kyseessä ei ollut mikään löhöloma, semminkään kun äitini tarvitsee ajoittain pyörätuolikyytiä.
Meillä oli mukanamme tolkuttomasti tavaraa uimapuvuista villatakkiin. Uimapuvuille oli käyttöä, mutta villatakki sai odottaa, kunnes laskeuduimme jälleen Suomen kamaralle. Rikkana rokassa olivat välttämättömät pyörätuoli, rollaattori ja kyynärsauvat.
Kolmen viikon aikana hitaasti ja pienehköllä alueella liikkuvalla matkailijalla on kosolti aikaa katsella ympärilleen ja ihmetellä. Sattuneesta syystä huomioni kiinnittyi erityisesti esteettömyyteen. Sitä oli selvästi ajateltu, mutta asiaa ei ollut viety ihan loppuun saakka.
Meidän vuokra-asunnossamme saattoi liikkua sekä pyörätuolilla että rollaattorilla, mutta alaovella kohtasimme ongelmia. Ovelle oli rakennettu hieno, loiva luiska, mutta luiskan yläpäässä oli ovi, jota ei voinut pönkätä auki, sekä kynnys, joka oli taidokkaasti ylitettävä pyörätuolilla. Kyllä siitä ulos pääsi, mutta sisälle tuleminen oli hankalampaa.
Minun on tunnustettava, etten selvinnyt koitoksesta kertaakaan yksin. Ensimmäisen lomaviikon aikana, jolloin tyttäreni ei vielä ollut apuna, jouduin joka kerta huutamaan apua kadulta. Onneksi ihmiset olivat ystävällisiä ja auttavaisia aina kun heitä sattui olemaan lähettyvillä.
Toinen asia, mihin kiinnitin huomioni, oli ihmisten ahkeruus. Syyskuussa uutisoitiin, että Espanjan työttömyys on kivunnut Maailman työjärjestön mukaan maailmanennätyslukemiin. Työttömiä on 24,5 prosenttia työikäisistä, ja nuorison joukossa lukema on peräti 53,2.
Karmivat luvut eivät näy matkailijan silmiin. Kaduilla ei näy maleksijoita sen paremmin kuin pulloon tarttuneitakaan. Sen sijaan ne, jotka olivat onnistuneet saamaan työtä, näyttivät olevan aina töissä.
Samat ihmiset uurastivat – vieläpä ystävällisesti hymyillen – lähiympäristön kaupoissa ja ravintoloissa viikon jokaisena päivänä aamusta iltaan. No, kaupat olivat sentään sunnuntaisin kiinni. Naapuritalon kattoa korjaava mies oli töissä aina aamulla kun heräsimme. Ja koko ajan oli kuuma: kun yhtenä aamuna lämpötila oli vain 21 astetta, tuntui jo vähän viileältä.
Kun laskeuduimme Helsinki-Vantaan lentokentälle, tyttäreni loihe lausumaan: ”En olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta on ihanaa tulla Suomeen!” Oli pakko olla samaa mieltä.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net