Pilkheitä

Olomuodosta toiseen

24.4.2014 06:00 Minna Siilasvuo

Kotiini kertyvä tavarapaljous ahdistaa minua aika ajoin. Siitä huolimatta tavarasta luopuminen on ihmeen vaikeaa.
En ole – ainakaan vielä – siinä pisteessä, että joutuisin kulkemaan kodissani varoen horjuvien lehti-, laatikko- ja kuittipinojen keskellä. Ei se aika taida tosin kaukanakaan olla, pelkään pahoin.
Tähän asiaan on tulossa muutos lähiaikoina. No, lähivuosina. Katselen jo pöydille kertyneitä läjiä sillä silmällä. Joskus onnistun perkaamaan jonkun röykkiön, mutta tavara hiipii salakavalasti takaisin. Ehkä ei juuri se sama tavara, mutta saman kaltainen.
Tilanne olisi varmasti vielä pahempi, jos olisin hanakka ostelemaan vaatteita. En ole. Sen sijaan menetän arvostelukykyni kirjakaupassa, ja miehelläni on valitettavasti sama vika.
Kesäisin istun joskus iltapäivän auringossa ulkoportailla ja leikkaan matonkuteita. Käyttökelvottomiksi kuluneet vaatekappaleet saavat jonakin päivänä uuden elämän räsymattona, niin ainakin uskon. Ehkä innostun myös kokeilemaan virkkausta matonkuteilla.
Kirjojen kanssa on vaikeampaa. Olen nähnyt hienoja, vanhoista kirjoista askarreltuja pöytäkoristeita, korttitelineitä, käsilaukkuja ja ties mitä, mutta itse en pysty siihen. En voi leikata, repiä enkä taitella kirjaa, vaikka se olisi kuinka hyödytön ja tarpeeton. Sehän on kirja!
Muukin paperi tuottaa hankaluutta. Kaikki mainoslehdykät joutuvat suoraan postilaatikosta paperinkeräyskassiin ja sinne päätyvät aikanaan sanomalehdetkin, mutta aikakausilehdistä luopuminen vaatii jo tiukkaa itsekuria ja luopumisen taitoa.
Niiden taitojen hankkiminen on vielä työn alla.
Oma lukunsa ovat ne monituiset paperit, joita ei mielellään jättäisi paperinkeräykseen niiden sisältämän arkaluontoisen tiedon takia. Ne voivat toki muuttaa olomuotoaan uunin pesässä, mutta mihin kaiken sen tuhkan kanssa joutuu? Se ei taida kelvata edes kasvimaan lannoitteeksi.
Olisi epäilemättä helpointa yrittää padota kotiin hyökyvän tavaran tulva, vaikka ei sekään helppoa ole. Samalla voisi suunnitella, miten pääsisi eroon kaikesta turhasta tai saisi siitä aikaan jotain tarpeellista. Tai miten saisi edes sen tarpeellisen pysymään jotenkin hallinnassa.
Tässä taitaa nyt vierähtää tovi, ehkä toinenkin. Huomenna järjestän yhden pöydän, se on varma se.

Jaa uutinen:  

 
Viimeisimmät Pilkheet
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net