Olavi Holmalan koiraharrastus sai komean tunnustuksen

27.2.2014 06:01 Minna Siilasvuo

 

Olavi Holmala sai ensimmäisen länsirajalle myönnetyn Kennelliiton kultaisen ansiomerkin.

PELLO – Eläkkeellä oleva rajavartija ja kaikkea muuta kuin eläkkeellä oleva koiraharrastaja Olavi Holmala on Tornionlaaksossa niin tuttu mies, että hän tuntuu jo kuuluvan kalustoon. Niin ei kuitenkaan ole aina ollut, sillä Olavi on viettänyt 18 ensimmäistä elinvuottaan Tampereella. Siellä myös koiraharrastus sai alkunsa.
– Koiraharrastus oli lähellä sydäntäni jo poikasesta lähtien. Ensimmäinen koirani Tampereella oli suomenpystykorva. Silloin en vielä metsästänyt, mutta koiran kanssa oli mukava liikkua luonnossa, Olavi kertoo.
Olavi kävi koirineen jonkin verran näyttelyissä, mutta harrastus oli suhteellisen vähäistä.
– Koirani menestyi niissä ihan hyvin, mutta itse en ymmärtänyt näyttelytoiminnasta vielä yhtään mitään.

Uusi suunta elämälle
Vähänpä Olavi osasi kuvitella, että hänen koko elämänsä suunta muuttuisi, kun hän astui vuonna 1965 armeijan harmaisiin Kymen jääkäripataljoonassa, Haminassa. Haminasta matka nimittäin jatkui kohti eksoottista Lappia ja aivan odottamatonta ammattia.
– Eräällä oppitunnilla komppanianjohtaja sanoi meille alokkaille, että jos jotakuta kiinnostaa lähteä armeijan jälkeen rajavartioston palvelukseen, voi tulla keskustelemaan asiasta hänen kanssaan. Minä otin heti vinkistä vaarin ja marssin oppitunnin jälkeen päällikön toimistoon.

Tamperelaisnuorukaisella ei ollut hajuakaan siitä, mitä rajavartiolaitoksessa tehdään, mutta hän arveli reippaasti, että tottapa sitä vuoden kestäisi. Mieluisaa sijoituspaikkaa tiedusteltaessa Olavi ilmoitti haluavansa Lappiin.
– En ollut käynyt juuri Tamperetta pohjoisempana, joten ajattelin, että tulisi samalla nähtyä vähän pohjoistakin Suomea.

Elämänkumppani etanapostilla
Rajavartiolaitoksen esikunnasta Rovaniemeltä Olavi Holmalan matka jatkui Ylitorniolle. Aavasaksa saattoi vähän houkutella, olihan paikka nimenä tuttu etelän asukillekin.
– Ensimmäinen vartioasemani rajavartiolaitoksen palveluksessa oli Lappeassa. Poikamiehiä siirrettiin silloin sinne tänne paljon helpommin kuin perheellisiä, joten en ehtinyt olla siellä pitkään ennen kuin minut siirrettiin Röyttään. Sieltä lähdin rajakouluun Immolaan kolmeksi kuukaudeksi.
Rajakoulun jälkeen Olavi palasi ensin Röyttään, mutta lähti sieltä Ivalon komppanian alueelle. Poikamiespäivätkin päättyivät, kun Olavi löysi vanhanaikaisen etanapostin välityksellä rinnalleen kellolaisen Anna-Liisa Annanperän. Perheen esikoinen Maarit syntyi Ivalossa vuonna 1970 ja kuopus Jukka seuraavana vuonna.
– Ivalossa olen kiertänyt vartioasemia, kunnes vuonna 1971 siirryin takaisin länsirajalle, ensin Kolariin ja sieltä Lappeaan. Muutaman vuoden sisällä muutimme seitsemän kertaa, joten emme ehtineet aina edes purkaa kaikkia laatikoita, Olavi muistelee.
Lappeassa Olavi viipyi, kunnes se vuonna 1974 lopetettiin. Siinä vaiheessa hän siirtyi Pelloon. Kun Pellokin lopetettiin, hän valitsi loppuajaksi Kilpisjärven rajavartioaseman.
– Halusin päästä eläkkeelle huipulta! Kaikkiaan tulin palvelleeksi rajavartiolaitosta 32 ja puoli vuotta.

Harrastuksena käyttökoirat
Koiraharrastus eli ja voi hyvin työvuosina, mutta koirat liittyivät myös rajavartijan työhön.
– Koulutin sinä aikana kaksi saksanpaimenkoiraa ja kumpikin niistä pääsi valioluokkaan. Tottelevaisuus- ja jälkienetsintäkoulutus olivat silloin tärkeitä, sillä rajavartiolaitoksen koiria käytettiin lähinnä ihmisten etsintään. Nykyään niitä käytetään ja koulutetaan moniin muihinkin tehtäviin.
Vuonna 1984 Olavi hankki itselleen ensimmäisen hirvikoiran, venäläiseurooppalaisen laikan.
– Koira toimi hyvin, mutta isäntä ei... Tein kokemattomuuttani kaikenlaisia virheitä ja hirvet pääsivät karkuun, mutta vähitellen minäkin opin, Olavi naurahtaa. Seuraavat koirat olivat norjanharmaita, joita Olavi on myös kasvattanut.
– Olen kulkenut paljon metsällä koirien kanssa. Näyttelyissäkin olen käynyt, mutta pääasiassa koirat ovat olleet käyttökoiria. Nytkin minulla on norjanharmaahirvikoira, jonka kanssa liikun päivittäin.
Olavi ja Anna-Liisa käyvät koiran kanssa joka päivä suurin piirtein tunnin lenkillä, josta hyötyvät kaikki osapuolet.
– Ei riitä, että koiraa liikutetaan valtavasti juuri ennen metsästystä. Sitten manaillaan, kun koira ei toimi. Ei tietenkään toimi, jos se on ollut suurimman osan vuodesta häkissä: eihän sillä voi olla kuntoa jos se ei ole saanut riittävästi liikuntaa.

Kultaa länsirajalle
Vuonna 1986 Olavi Holmala liittyi edellisenä vuonna perustettuun Länsirajan Kennelkerhoon ja sai heti kontolleen sihteerin pestin. Hän lähti mukaan myös kennelkerhon pystykorvajaostoon ja toimi vuosikymmenien ajan kennelkerhon rahastonhoitajana.
Uuttera harrastustoiminta koirien parissa ei ole jäänyt huomiotta, sillä pari viikkoa sitten Olavi kävi Helsingissä pokkaamassa itselleen Suomen Kennelliiton kultaisen ansiomerkin.
– Anna-Liisalla on iso osuus ansiomerkin saamiseen. Olemme olleet yhdessä järjestämässä suuriakin koiranäyttelyitä. Kaikkien rotujen koiranäyttelyitä on järjestetty täällä kolmet ja lisäksi lukuisia ryhmänäyttelyitä. Olemme olleet myös järjestämässä hirvenhaukku- ja linnunhaukkukokeiden arvokilpailuja, pohjalohkon valintakokeita, SM-tason kilpailuja ja niin edelleen.
Anna-Liisa on häärinyt yleensä keittiön puolella ja Olavi koe- ja näyttelytoiminnassa. Molemmat ovat olleet tehtävissään vetovastuussa.
– Yksin tällaiset hommat eivät todellakaan onnistu, mutta innokasta talkooväkeä on onneksi ollut aina helppo saada mukaan. Ihmiset ovat valmiita uhraamaan paljon aikaa ja vaivaa koiranäyttelyiden ja käyttökoirakokeiden onnistumiseksi, Olavi kehaisee.

Koirat haukkuvat, karavaani kulkee
Suuria näyttelyitä kuten kaikkien rotujen näyttelyä täytyy anoa jo kahta vuotta ennen tapahtuman varsinaista ajankohtaa. Kun näyttelyä anotaan paikkakunnalle, pyörä alkaa pyöriä kiihtyvällä vauhdilla, ja loppuvaiheessa tehdään helposti ympäripyöreitä päiviä.
– Alkuvaiheessa Anna-Liisa otti ilmoittautumisia vastaan, mutta se tehtävä ulkoistettiin jo vuosia sitten yritykselle, joka hoitaa sellaista toimintaa. Yhdistykselle jää tietysti vähemmän rahaa kun palvelusta pitää maksaa, mutta työmäärä on valtava. Ei semmoiseen enää löydy talkoolaisia.
Olavi Holmala on ollut vuodesta 1986 vuoteen 2008 mukana kennelkerhon hallituksessa. Matkan varrelle on mahtunut monenlaista, myös harminaiheita.
– Kylillä on liikkunut sitkeitä huhuja, että olisin käyttänyt väärin kennelkerhon rahoja. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Myös sekä kennelkerhon puheenjohtaja että ammattimainen tilintarkastaja tyrmäävät moiset puheet, Olavi hymähtää.

Ansiomerkki velvoittaa
Olavi on edelleen sekä Länsirajan Kennelkerhon että pystykorvajaoston jäsen. Lisäksi hän on toiminut jo pitkään yhtenä Lapin kennelpiirin kolmesta näyttelyohjaajasta.
– Olen ollut myös Lapin kennelpiirin hallituksessa useita nelivuotiskausia ja toiminut kennelpiirin pystykorvajaostossa, viimeiset noin kahdeksan vuotta puheenjohtajana.
Esitys Suomen Kennelliiton kultaisen ansiomerkin myöntämisestä Olavi Holmalalle on tullut yllättäen kennelliitolta ja kennelpiiriltä. Olavi on syystä ylpeä kunniasta.
– Kennelliiton kultainen ansiomerkki on korkein huomionosoitus Suomessa, ja sen eteen pitää tehdä valtavasti erilaista työtä koiratoiminnan parissa. Täytyy täyttää vaadittavat kriteerit, jotta merkkiä voidaan edes esittää.
Olavi Holmalan saama ansiomerkki on ensimmäinen länsirajalle myönnetty kultainen ansiomerkki.
– Merkin saaminen ei tietenkään tarkoita sitä, että minun pitäisi lopettaa harrastustoiminta koirien parissa, päinvastoin. Merkki suorastaan velvoittaa jatkamaan.

Hiihtoa ja pyssyn pauketta
Koirien haukkaamasta leijonanosasta huolimatta Olavi Holmala on ehtinyt harrastaa muutakin, kuten vuosikymmenien ajan urheiluseuratoimintaa Pellon Ponnen riveissä. Siellä hän on osallistunut yleensä liikennejärjestelyihin ja pysäköinninohjaukseen. Anna-Liisa on taas touhunnut keittiössä.
– Olemme olleet talkoolaisina ja työmyyrinä aika monessa mukana.
Vuonna 1976 Olavi oli mukana perustamassa rajavartioston Metsästysseura Erä-Karhua, jonka puheenjohtajana hän toimi aluksi pitkään. Seura järjesti alkuvaiheessa paljon hirvenhiihtokilpailuja ja muuta toimintaa. Tärkeitä olivat myös poliisin, tullin ja rajan yhteiset PTR-hiihdot.
– PTR-hiihdoissa hiihdettin ensin Tuomovaaraan ampumaan. Lopuksi saunottiin – ja saunassa sitä vasta hiihdettiinkin!

Laulunlyömä karaokemies
Viimeisin, vaan ei suinkaan vähäisin harrastus on karaoke. Siihen Olavi tunnustaa jääneensä koukkuun ja yhtä hullusti on Anna-Liisankin laita.
– Karaokekärpänen on puraissut meitä oikein kunnolla!
Vuonna 2008 Margit Niku, Mari Sihvo ja Olavi Holmala perustivat Jokivarren Karaokelaulajat ry:n, jonka toiminta jatkuu vireänä omissa tiloissa Pellon Korkeakoululla.
– Käymme paljon muun muassa viihdyttämässä vanhuksia sekä Ylitorniolla että Pellossa. Ja joka kerta kun me lähdemme, meiltä kysytään, koska tulemme uudelleen.
Karaoken parissa aika kuluu rattoisasti. Yhdistyksen jäsenet osallistuvat silloin tällöin harrastusmielessä myös karaokekilpailuihin.
– Täytyyhän meidän välillä kokeilla, mihin rahkeet riittävät. Pääasiassa me kyllä vain laulamme yhdessä ja vietämme mukavaa aikaa ilman kilpailun jännitystä.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net