Näin son

Nappi otsaan

17.9.2015 06:00 Minna Siilasvuo

Tätä kirjoittaessani odotan päätöstä äitini kohtalosta. Hän on tehnyt anteeksiantamattoman virheen, tai oikeastaan kolme.
Hän sai opettajalle kuuluvan hyvän eläkkeen. Virhe numero yksi. Lisäksi hän jatkoi työssään 68-vuotiaaksi. Virhe numero kaksi. Hän sairastui nivelreumaan ja jäi kitumaan sen sijaan, että olisi saanut jonkun nopeasti tappavan taudin. Virhe numero kolme.
Ensi viikolla juhlimme kakkukahveilla äidin 88-vuotispäivää. Sitä hän viettää palvelutaloasunnossaan, johon hänellä ei ole enää varaa. Juhlavalmisteluissa häntä auttaa hoitaja, johon hänellä ei ole enää varaa. Kakkukahvien jälkeen täytämme todennäköisesti yhdessä äidin toimeentulotukihakemuksen.
Miten ihmeessä tähän on tultu?
Kun äiti oli nykyistä paremmassa kunnossa, hänellä meni hyvin. Hänellä oli oma asunto ja lisäksi hän pystyi – onneksi – pistämään eläkkeestään jotain vielä säästöönkin.
Kunnon huonontuessa ja palvelutarpeen kasvaessa kävi ilmi, että hyvätuloisena eläkeläisenä äiti putoaa ilman muuta kunnallisten palvelujen ulkopuolelle. Yksityinen on päivän sana, eikä siinä tunneta kattoa.
Mikäpä siinä. Se maksaa, jolla on rahaa, mutta jossain vaiheessa hyvinvointivaltion pitäisi osoittaa olevansa nimensä veroinen.
Eläke menee yksityiseen palvelutaloasumiseen ja hoitoon, jota äiti tarvitsee selviytyäkseen arjesta. Hän pääsee omin avuin ylös sängystä tai tuolista vain erityisen hyvinä päivinä. Hän tarvitsee apua pukeutumisessa ja peseytymisessä. Hän pääsee alakerran ravintolaan vain pyörätuolilla vietynä.
Äidin saama hoito on erinomaista. On vain yksi ongelma: hyväkään eläke ei riitä siihen. Säästöt on syöty. Veljeni on maksanut kesästä saakka kaikessa hiljaisuudessa osan äidin kuluista.
Onko silkkaa suomalaista kateutta, että hyvästä eläkkeestä rangaistaan? Eikö riitä, että eläkeläinen käyttää menoihinsa kaikki tulonsa viimeistä senttiä myöten – pitääkö hänen vielä hakea viimeisiksi vuosikseen toimeentulotukea?
Hyvätuloisella eläkeläisellä taitaa olla vain kaksi vaihtoehtoa: tulla myydyksi huutolaisena vähiten tarjoavalle tai saada nappi otsaan. Pitäisiköhän minun varautua pahimpaan ja lopettaa työnteko välittömästi riskien minimoimiseksi? Nyt eläke jäisi turvallisen pieneksi.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net