Näin son

Naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia

7.4.2016 06:00 Pasi Romakkaniemi

Maakuntalehdessä oli ajatuksia herättävä ja hämmentäväkin otsikko – ainakin miesnäkökulmasta: 365 päivää samassa mekossa vapauttaa vaatekriiseistä.

Hämmentävää siinä oli sana vaatekriisi.

En toki ole elänyt elämääni ihan niin pussissa, ettenkö olisi huomannut mikä ongelma naisilla ja jo pienilläkin tytöillä on aamuisin pohtiessaan mitä laittaa päälle. Mutta en ole ymmärtänyt, että se on vakavuudeltaan kriisin luokkaa.

Kyse voi olla omasta rajoittuneisuudestani, kun itse voin huoletta pitää päivästä toiseen samoja vaatteita. Uskon kuitenkin, etten ole ainoa laatuani. Ennemminkin kyse lienee naisten ja miesten välisestä erosta.

Näin maatiaisfilosofin kannalta ero ilmenee monella tavalla ja selitys tähän löytyy kuulemma aivojen rakenteesta. Kun miehet ovat suoraviivaisia putkiaivoja, muistuttavat naisten aivot tippaleipää. Eron huomaa jo varsin nuorena tai ainakin kokemukset koulumaailmasta tukevat tätä.

Kun iso joukko ihmisiä on päivästä toiseen yhdessä, seuraa väistämättä jonkinlaisia konflikteja. Poikien väliset ongelmat ovat yleensä varsin helposti ratkottavissa. Vaikka riita olisi yltänyt nyrkkien heiluttamisen tasolle asti, se on useimmiten selvitettävissä reilusti keskustelemalla. Kun lopuksi vielä pyydetään anteeksi ja lyödään kättä päälle, voi ongelman unohtaa.

Seuraavalla välitunnilla riitapukarit saattavat jo olla, jos ei nyt parhaita kavereita keskenään, niin kuitenkin toistensa kanssa sovussa.

Asia on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi, jos riidan osapuolet ovat tyttöjä. Mitä useampi tyttö on asiaan sekaantunut, sitä toivottomampaa sen selvittely on. Ennen kuin päästään ongelman alkulähteelle, voi takana olla pitkäkin keskustelu ja kyräily. Asian puiminen on paljon vaativampaa ja monimutkaisempaa kuin poikien kanssa, ja opettaja saa laittaa peliin kaiken psykologisen ja pedagogisen osaamisensa, ennen kuin ollaan edes laihan sovun asteella.

On turha luullakaan, että asia on selvitetty anteeksipyynnön ja halauksen jälkeen. Ehei, paljon puhuvat katseet kertovat, että kriisiryhmä tulee kokoontumaan vielä monta kertaa.

Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt niin, että naiset olisivat miehiä riitaisempia. Ei. Joku viisas (?) on joskus sanonut, etteivät mies ja nainen koskaan voi täysin ymmärtää toisiaan. Ehkä niin on tarkoitettukin.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net