Mirja Romakkaniemi on kukoistavan kukkatarhan emäntä

22.8.2013 06:01 Minna Siilasvuo

Mirja Romakkaniemellä riittää rattoisaa puuhaa kukkien parissa.

RAANUJÄRVEN YLIPÄÄ – Meän Tornionlaakson lukijoilla on tapana kinata siitä, onko lehdessä ollut enemmän juttuja Pellosta vai Ylitorniolta. Kun jutunaiheena on Mirja Romakkaniemi, on pätevän mittaustuloksen saavuttaminen entistä vaikeampaa. Hän on nimittäin muuttunut ylitorniolaisesta pellolaiseksi siirtymättä itse paikaltaan.
– Siitä on varmaan kohta 30 vuotta kun kuntarajaa siirrettiin, mutta kyllä mie vieläkin ajattelen itseäni ylitorniolaisena. Taksiautoilijoina me vastustimme tietysti liitosta, sillä meillähän kyydit lyhenivät... Monet käytännön asiat hoidettiin joka tapauksessa Pellossa siihenkin saakka.
Vastustuksesta huolimatta Romakkaniemen tila isäntäväkineen ja karjoineen siirtyi yhdellä nuijankopautuksella Ylitorniolta Pelloon – ja elämä jatkui melkein entisellään.

62 vuotta navetassa
Mirja on emännöinyt maatilaa pitkään ja hartaasti. Ensin hän hoiti tehtävää puolisonsa Timon rinnalla ja isännän jäätyä eläkkeelle poikansa Karin apuna.
– Ehdin olla navetassa 62 vuotta. Viisi vuotta sitten poika pani karjan pois ja siirtyi kokonaan konehommiin. Mie menisin navettaan vieläkin, jos olisi mihin mennä. Tietäisipä aina aamulla, mihin lähteä ensimmäiseksi.
Vaikka navettaan ei tarvitse enää aamuisin sinkoutua, Mirja ei suinkaan ole epätietoinen siitä, mille alkaisi. Tai ei ainakaan siitä, alkaisiko millekään. Siitä pitävät kesäisin huolen kodin ympärillä leviävät kukkaistutukset.
– Tulin tähän taloon vuonna 1964 ja siitä lähtien olen kasvattanut ilokseni kukkia. Äidillänikin oli aikoinaan Songassa komeat kukkaistutukset.

Tuhat tainta
Mirjan pihamaan kukkaloisto on saatu aikaan hyvinkin omatoimisesti. Suurimman osan kukista hän kasvattaa itse, vieläpä itse keräämistään siemenistä. Tosin siinä kohdassa Timo pistää vaimon puuhia vähän ehdolle:
– Aina kun Mirja lähtee keväällä reissuun, minulla on tuhat kukantainta hoidettavanani. Se on kauhea homma, hän marisee naurunkureet silmissään.
Viimeistään huhtikuussa Romakkaniemien kodin olohuone muuttaa muotoaan ja käyttötarkoitustaan. Huonekasvit – joita niitäkin on paljonlaisesti – joutuvat evakkoon ja suurten ikkunoiden eteen kannetaan pöytiä. Vähitellen pöydät täyttyvät kalalaatikoista, joissa pienet kukantaimet ponnistelevat kohti valoa.
– Taimia on 21 isoa laatikollista. Kun ne vähän kasvavat, koulin ne purkkeihin ja siirrän vähitellen kasvihuoneeseen karaistumaan. Sieltä ne sitten päätyvät yöpakkasten mentyä kukkapenkkeihin, Mirja kertoo.
Kun kukat lähtevät ulkoilemaan, kasvihuoneessa kasvatetaan tomaatteja ja kurkkuja. Tuholaisia säikyttelee komea samettikukkien rivistö.
– Mie en itse syö tomaatteja, mutta aina niille syöjiä löytyy. Kerran onnistuimme kasvattamaan kasvihuoneessa peräti 678 gramman painoisen tomaatin.

Piha elää elämäänsä
Suuri pihamaa elää omaa elämäänsä. Jotkut kukat katoavat yhden kesän jälkeen, toiset putkahtavat esiin vuosi toisensa perästä. Yhdet eivät viihdy vierekkäin, toiset taas katoavat alta aikayksikön jänisten ja muiden kutsumattomien vieraiden suihin. Vaikka Mirja ahertaa istutusten parissa, luonto sanoo lopulta viimeisen sanan.
– Aina mie yritän kokeilla myös jotakin uutta. Kesälomareissuillakin minulla on aina astia ja pieni lapio mukana, Mirja tunnustaa.
Pihassa kukkivien lajikkeitten määrä on Mirjalle itselleenkin arvoitus, mutta varovaisestikin arvioiden sortteja on ainakin sata, ellei sitten satoja. Kukkien lisäksi siellä kasvaa myös kiviä, mikäli isäntään on uskominen.
– Mie olen kaivanut kivet pellosta ja Mirja on pilannut sen viemällä sinne kukkia ja kiviä kymmenien kilometrien päästä, Timo murahtelee silminnähden ylpeänä puutarhan loistosta ja emännän ahkeruudesta.
Paheksuntaa aiheuttavat kivet reunustavat kauniisti kukkapenkkejä. Jokaisen alle on kaivettu eräänlainen salaoja ja laitettu pieni sorapenkki. Kukat pysyvät siellä, missä pitääkin ja ruohon leikkaaminen ympäriltä on helppoa.

Palkitut monitoimiyrittäjät
Maalaistalossa riittää aina tekemistä, jopa eläkkeellä ollessa. Ennen eläkkeelle jäämistään Mirja ja Timo puuhailivat karjankasvatuksen ohessa monenmoista.
– Meillä oli lehmien lisäksi poroja, kettutarha, taksi, kirjolohenkasvatusaltaat sekä maatilamatkailua ennen kuin koko sanaa oli keksittykään, Mirja naurahtaa.
Ilmankos Ylitornion kunta palkitsi Romakkaniemet monitoimiyrittäjinä vuonna 1987, kun kuntaraja oli vielä vanhalla paikallaan. Vuonna 1995 Mirja ja Timo saivat toisen palkinnon Kotipuutarha-lehden valtakunnallisessa pihakilpailussa, eivätkä suinkaan ansiotta.
– Kun vuosien varrella voittaneet pihat koottiin yhteen juttuun, oli vuoden 1995 voittajaksi mainittu meidän pihamme. Kuvakin oli meiltä. Ilmeisesti me olimme liian kaukana ja syrjässä saadaksemme voittoa, Mirja hymähtää.

Elokuvia sukkakutomossa
Viime viikkoina Mirja on puuhastellut myös puusavotassa. Hän on latonut Timon kanssa entiseen pihattoon sieviin pinoihin puolitoista rekkakuormallista polttopuita kuivumaan tulevien talvien varalle.
Syksyn vaihtuessa talveksi pihatyöt vähenevät, mutta Mirjalla ja Timolla riittää tekemistä. He ovat – ymmärrettävistä syistä – kysyttyä talkooväkeä, mutta lisäksi kummallakin on kotona oma ”tuotantotila”. Takametsien teollisuuslaitoksessa syntyy monenlaisia käsitöitä silkinsileistä puuesineistä pehmoisiin neuleisiin ja kudonnaisiin.
– Mie käyn joskus markkinoilla myymässä poppanoita. Leikkaan niihin kuteet itse vanhoista kankaista sellaisella tekniikalla, ettei niihin tule ollenkaan käännöskohtia ja möykkyjä.
Iltaisin television ääressä valmistuvat sitten sukat ja lapaset melkein huomaamatta koko perheen tarpeisiin.
– Mie olen sellainen televisionkatsoja, etten pysy ollenkaan hereillä, ellen kudo koko ajan jotakin, Mirja tunnustaa.
Ihmekös tuo, jos ylös noustaan joka aamu puoli viideltä.

Porokisoja ja teatteria
Mirjan ja Timon huushollissa on paitsi kukkia ja käsitöitä, myös paikallisten yhdistysten varastot. Tilaa riittää niin metsästysseuran, maamiesseuran kuin Formula Poron tarpeellisille tavaroille.
Varastoista voi jo päätellä jotakin pariskunnan kodin ulkopuolisista harrastuksista, mutta onpa Mirjalla vielä ainakin yksi tärkeä harrastus, teatteri. Hän on Napapiirin Teatterin aktiivinen jäsen.
– Meiltä kysyttiin eläkeläisissä, kuka haluaisi olla mukana näytelmähommassa. Tietysti mie halusin, olinhan mie harrastanut näyttelemistä jo nuorena. Näytteleminen on oikea piristysruiske minulle kun asumme näin syrjässä. Väliin kierrämme ympäri maakuntaa esiintymässä, Mirja toteaa.
Harrastuksessa on toinenkin eduksi laskettava puoli:
– Muisti ei karkaa, kun pitää opetella vuorosanoja. Ennen mie muistin sen sata puhelinnumeroa, mutta nykyään niitäkään ei tarvitse muistella kun ne ovat tallessa puhelimessa.

Iltasatuja isännälle
Liekö asialla yhteyttä näytelmäharrastukseen, mutta Mirja on myös innokas ääneenlukija – ja hyvä, kehuu Timo. Aikoinaan makuuhuoneen ja lastenhuoneen väliin tehtiin ”satuovi”, mutta nykyään Mirja lukee iltasatuja pääasiassa Timolle.
– Olen jo lukenut hänelle jo kaikki mahdolliset metsästysaiheiset kirjat ja paljon muuta, Mirja myhäilee.
Naapurissa asuvan pojan nuorimmat lapset Milla ja Eemeli pyörähtävät mummolassa harva se päivä milloin milläkin asialla tai ihan muuten vain. Milla kelpuuttaa papan joskus tuuraamaan itseään koirien hoitamisessa, mutta niin luotettava pappa ei ole, etteikö hänelle olisi tarpeen antaa kirjalliset ohjeet ruokinnasta.
Tietokonetta taloon ei ole vielä hankittu, varmuuden vuoksi. Moinen vekotin kun on kuulemma mahdoton aikasyöppö. Niinpä Eemeli tietääkin, mikä on mummon ja papan suhde monen jokapäiväiseen seuralaiseen:
– Mummo ja pappa eivät ymmärrä Facebookista hölkäsen pöläystä!

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net