Masuunikylässä kasvoi runoseppä, Saajon Heikku

28.5.2014 06:01 Heidi Rannisto-Jolma

 

Heikku täyttää 29. toukokuuta 79 vuotta. Onnittelut.

MASUUNIKYLÄ – Henrik Lantto, haukkumanimeltään Saajon Heikku, on Masuunikylän runoseppä. Heikku takoo sanoja, ei niinkään rautaa, vaikka ovat hänelle raudankin synnyt tuttuja ja tiedossa, onhan hän jo neljättäkymmenettä vuotta koittanut opastaa Masuunikylään osuneita turisteja.
Masuunikylä on aivan liki naapurissa, Ruotsissa. Matkaa Pellosta on noin kahden tiiman verran. Sole matka eikä mikhään! Mennään rajan yli Pajalan suuntaan, jatketaan siitä kohti Kiirunaa, ja jo kohta ollaan Rautajoen kanjonin kylässä.
Masuunikylästä alkoi Norrbottenin kaivostoiminta runsaat kolmesataa vuotta sitten. Siellä on vielä jäljellä vanhoja pruukirakennuksia ja museorakennus, joka on rakennettu 1674.
– Se alkoi näemä niin ette kaksi miestä tulivat ylös Isonkursun laitaa, jahtikaverit oravia pyytämässä. Orava istui kuusenlatvassa ja toinen ampui kohti rautakuulakärkisen nuolen, mutta ei osanu. Sen nuolen het löysivät hetin, mutta se oli tarttunu kallihoon ja niin pölästyit kauhiasti ja luulivat ette siinä kivessä oli piru joka piätti sitä nuolta kiinni.
– No, toinen miehistä, Lasun Lassi nimeltään, otti kuitenkin siittä lohkareita mukaan ja päätti viä net Tornihoon asti. Ja mehän tiemä mitä siittä sitten seurasi, Heikku kertoo.


Juuret Ylitorniolla
Henrik Lanton kauemmat juuret ovat Pessalompolossa, Ylitorniolla. Hänen kotipaikkansa Ojalan talon oli rakentanut Pessan Erkki omin käsin vuonna 1903. Tämä isoisän isä oli kotoisin Pessan talosta Pessalompolon rannalta.
Heikin isä elätti perheensä maanviljelyn lisäksi ajamalla pölkkyjä ja tekemällä erilaisia tilapäistöitä ympäri seutua. Ei ollut asiaa, mitä isä ei olisi osannut: hän teki nikkarin, maalarin ja lahtarin töitä. Hän neuloi paulakenkiä ja teki astiat ja saavit mitä tarvittiin, nahkasaappaat omien teuraseläinten nahasta.
Äiti hoiti lapset ja navettaelukat, kutoi vanttuut ja sukat, valmisti langat itse ja teki vaatteet, paikkasi ja parsi.

Tulkkina kolmella kielellä
Heikki on kotoisin monilapsisesta perheestä. Heikki oli syntymävuorossa vuonna 1935 kahdeksantena 18 lapsesta. Näin suuri lapsimäärä ei siihen aikaan ollut tietenkään kovin tavatonta.
– Työelämä alkoi niinku kaikila köyhilä. Kaheksan vanhana niityle. Kahentoista ikäsennä mettätöihin hevosen aihon. Kuueltatoista Kiirunan työmarkkinoile. Rakennustöihin 1952 naulanrepiäksi, palkka 95 äyriä tunnissa.
– Vuonna 1953 olin rautatien asemalla ja koska olin kotona oppinu englantin kielen, niin toimin joka päivä tulkkina kolmela eri kielelä. 1955 menin kaivostöihin ja olin sielä yheksän vuotta. Sitten aloin taas rakenushommiin.
Vuonna 1980 Heikki palasi vaimonsa Barbron kanssa kotikylään hoitamaan äitiä. Barbro on kotoisin Pajalan Sattajärvestä. Kaukaa ei ole puolisoa tarvinnut hakea. Lapsia heillä on kolme, Kerstin, Göran ja Peter.
Heikin äiti oli selvinnyt vanhuudessaan yksin jo useamman vuoden, mutta he näkivät, että tämä askel piti ottaa. Iso muutos se tietenkin oli, mutta kyllä omassa kotipaikassa viihtyy.

Äidinkielen kieltolaki
Heikki kertoo, että koulu oli kilometrin päässä hänen kotoaan. Matka ei ollut pitkä, mutta tärkein asia mikä sieltä jäi mieleen, oli, että ruotsia piti oppia äidinkielen kieltolain kautta.
– Koulussa sotavuosina kielethiin minut puhumasta sitä kieltä mitä saatoin. Kouluun mennessä osasin lukea ja kirjoittaa, joten mulla oli isot toiveet koulunkäynnistä. Koulu oli kuitenkin suuri petos. Sielä opetethiin ette meänkieli oli jotaki likasta, vähemänarvoista kieltä, mitä ei saannu puhua koulussa eikä ees koulun pihalla.
– Vielä pahempi oli, jos työläislapsi oli oppinut ruottin kielen ennekö opettaja sen opetti. Niin met sen käsitimmä. Mie kuuluin siihen ryhmään mikkä saatoit ruotsia ennen koulua niinku pari muutaki niistä kolmestatoista lapsesta, jotka aloit kouluun vuonna 1942. Mie käsitin heti, ette on oppiva pitähmään suun kiini kahela kielelä.
– Mutta nyt on uuet aijat ja nyt met kirjotamma ommaa kieltä niin paljon ko on lystiä. Met rakenama ittele kirjakielen ja nyt on opittava tavvamhaan.
Heikki otti rohkean aloitteen tänä keväänä Kiirunassa kveenikansan kokoontumisessa ja lausui siellä muutaman runon Tornionlaaksosta ja meänkielestä. Ohessa niistä yksi näytille.
Kirjoittaminen on merkinnyt Heikille paljon. Hän olisi kirjoittanut kirjankin, jos vain olisi ollut jo varhain uskoa omiin taitoihin. Ei se tietenkään vielä myöhäistä ole. Heikki on ollut monessa mukana eikä kerrottava lopu kesken.
Tätä miestä on siunattu kertojan lahjalla, niin meänkielellä, suomeksi kuin ruotsiksikin. Hän muistaa vielä millaista oli elämä ennen ja osaa kertoa siitä elävästi ja nautittavasti.

Meän kielen uusi syntyminen

Kansa pohjan tähen alla
vaihto ennen sanan sallaa
kuiskasi ja viiskutteli
vaikka omassa maassa eli
kaunis oma äitin kieli
pahensi ruottalaisen mieli
kieltolain kouhlun laittoi
lapsilta oman kielen taittoi
viitti käyttää väkivaltaa
kaikilta löi jalat alta
kansa alistunnu ja siivo
eikä mikhään julma riivo
uskoi ette niin se on
taihvaan kieli ruotti on
oppi itteä häpeäähmän
kielettömännä kärsimäähän
monet nerot kuritetthiin
ittetunto lopetethiin
ei kirjottaa ei lukea
enempää ko sokea

Mutta viimen viihtoinkiihin
laaksossakin herättiihin
kansa alkoi kokkontuhmaan
jäseniksi järjestyhmään
ommaa lehteä painelehmaan
teatterissa näyttelehmään
kirjojaakin kirjottahmaan
laulujakin laulehlehmaan
rakkauesta runoilehmaan
kirkossansa rukkoilehmaan
Akaateemin oman laittoi
ruottin vallan suunnan taittoi
kieli on saannu uuen arvon
vielä käytäntö on liian harvon
mutta kyllä kuulu kaikkialla
eikä ennää paljon
kukhaan sallaa
ei juurensa, ei sukuperrää
kyllä kansa taisi herrää
Uusi pohjan tähti loistaa
sen voi tänä päivänä toistaa.

Henrik Lantto

 

Kesän alkua siipivikatheen maassa

Paikoin tuntui kirsi läpi sammalheen ko met marsimma jänkälä, vaikka kesän tiaset jo lauloit ja joitaki sääskiäki lenteli aurinkopaistheessa. Met olima panemassa patoa kiinni yhelä vesiniitylä. Se oli tärkeä saaha aijassa vesi nousehmaan niityle ette heinä kasusi hyvin. Meilä oli kymmenkunta tämmesiä vesiniittyjä. Se lähti se loppu kirrestäki hopumasti ja heinä kasusi eritäin hyvin ko vesi makasi siinä jonku viikon.
   Met menimä sitten keitähmään kahvia yhen harjun pääle missä oli oikheen soma loikoila vähän aikaa. Luonon kevätkiima tuoksui ja hohti kaikkialla, ja elämän toive tuntui ilmassa niinku se olis ollu ensimäinen kesänteko mailmassa.
   Mie otin paijunoksan ja pruuvasin tehhä paijupiipun. Oli jo hyvä nila ja paijunkuori klupsahti irti ko mie vähän knakkasin sitä veittenvarrela. Siitä tuli hyvä piippu, melkein ko huilu, ja ko mie siihen puhalsin, niin tiaset heitit vähäksi aikaa laulaamasta, kuunteli tietenki ette mikä ilmiö sielä yritti viheltähmään. Se oli aika tavalista ette tämmestä tehthiin kesän alussa. Silla laila met pruuvasimma jos on hyvä aika alkaa repihmän paijunparkkia, mitä met myimä karvarille krannikylhän. Hän käytti sitä nahan valmistuksessa.
   Luonossa pittää varottaa näin kesän alussa ettei häiritte isoja eikä pieniä elukoita. Pienimmälläki tiasella saattoi jo olla munat pesässä, ja hirviemäki oli aivan viimisillänsä tiihneenä. Luonto oli heijän niinku meänki äitinhelma, ruokapöytä ja iänkaikkinen lepopaikka.
   Kotia tullessa tunsimma ko soopa haisi vastakuuratuista porthaista. Se oli kesän merkki. Kaikki oli niin rauhalista, niinku kaikin olisit laajamassa ylös voimia ja ahkeruutta niihin töihin mitkä pitkiin kessää piti tehhä. Ko mie istuin toisena aamuna porthaila niin huomasin ette tiaset olit kumman siivosti. Net olit tietenki panhet munat pesssiinsä ja makasit aivan rauhassa. Se tuntui ko luonto olis piättänyt henkensä syntymätouhuisansa.
   Talonväeläkin oli vähemmän töitä mutta mie kuitenkin lähin rantuahmaan koijuja. Rantu veethiin kirhveelä eli parkkirauvala kahele puolen koijuntyveä. Se oli hyvä kuivatamhaan koijun ko mahla osittain valosi ulos ja osittain meni kasuahvan lehtheen. Met kaaoima sitten puut ko rantuaminen oli valmis. Karsiminen ja läijääminen tapahtui syyskesästä.
   Joku alkoi valmistamhaan potatimaata. Potatit olit valhmiiksi itähnet, mutta maa ei ollu kylliksi lämminy ette kannatti istuttaa. Nauhrit oli kylvetty ja vähän muitakin kröönsaakkia siihen kryyimaahan. Eskelin kylmät olit olhet ja johanusviikola panthiin potatit maahan. Potatmaata ei saanut veltata eikä muulla mallila kääntää ennenko se oli ”härissä”. Se merkitti, ette ko rikkaruoho oli noussu vähän ja multanen maa vihotti, niin silloin oli korkea aika kääntää. Rikkaruoho meni sillä laila niin syyhän ette se ei kerinyt ylös ennenko oli myltaamisen aika.

Henrik Lantto

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net