Marjut Tuomola on ahkeroinut muiden hyväksi

9.8.2012 06:01 Kari Kaulanen

Marjutin pionit ovat intoutuneet kukkimaan tosissaan.


YLITORNIO – Marjut Tuomola on syntynyt vuonna 1944 äitinsä kotikylässä Helsingissä, mutta asunut seitsemän ensimmäistä ikävuottaan isänsä syntymäpitäjässä Laihialla. Nauraen hän tunnustaa tunnistavansa itsessään laihialaisuuden sellaisena kuin suomalaiset sen tuntevat: ennen penninvenyttäjä, nyt sentinvenyttäjä.
Laihia jäi, kun Marjut muutti opettajaäitinsä työn vuoksi Satakunnassa sijaitsevaan Kiikoisten kuntaan.
– Yhteys Laihiaan säilyi, kun vietin joka kesä aikaa siellä olevassa mummolassa, Marjut kertoo.
Oppikoulunsa Marjut kävi noin 60 kilometrin päässä Porissa. Siksi hän tapasi tulevan miehensä, niin ikään Kiikoisissa asuvan Ossi Tuomolan vasta 17-vuotiaana, Ossi kun kävi koulunsa Huittisten Lauttakylässä.
Nuoret tutustuivat Kiikoisten seurakuntanuorten tilaisuudessa ja kihlautuivat seuraavana vuonna Marjutin päästyä ylioppilaaksi Porin suomalaisesta yhteislyseosta. Naimisiin he menivät seuraavana vuonna eli vuonna 1964.


Muutto tuntemattomaan
Helsingin yliopisto oli helppo valinta opiskelupaikaksi, koska Marjutin äidin koko suku on Helsingissä. Jo pienenä matemaattisesti lahjakkaaksi todettu Marjut valmistui luonnontieteiden kanditaatiksi pääaineenaan – niin, matematiikka.
Ossi Tuomolan eläinlääkäriopinnot veivät hänet kahdeksi vuodeksi Tukholmaan, ja sen ajan Marjut asui Helsingissä yksin. Valmistuttuaan Ossi sai heti myös töitä. Perhekin kasvoi: Taru syntyi vuonna 1966 ja Meri 1968.
Mieli teki kuitenkin kokea jotain muutakin, ja koska Lapissa oli pula eläinlääkäreistä, Ossi haki ja pääsi Ylitorniolle.
– Päätimme lähteä vain käymään ja palata viimeistään silloin, kun lapset menevät kouluun.
Tuomolan perhe saapui Tornionlaaksoon vuonna 1969. Ja jäi.
– Tulimme täysin tuntemattomaan, Marjut muistelee yli neljän vuosikymmenen takaisia aikoja.
– Meidät otettiin kuitenkin hyvin vastaan ja pienen varautuneisuuden jälkeen hyväksyttiin yhteisön jäseniksi.
Niinpä Ville (1971) ja Tuuli (1977) syntyivät ylitorniolaisiksi.


Eläinlääkärin ”sihteeri”
Jos eläinläääkärin työmatkat olisivat etelässä olleet lyhyitä, Ylitorniolla ne olivat sitäkin pidempiä.
– Suurin osa Ossin työstä oli kiertämistä navetoissa eri puolilla pitäjää, Marjut kertoo.
– Siihen aikaan ei ollut päivystysvuorottelua, vaan valmiudessa piti olla yötä päivää. Minulla oli aina tieto siitä, missä Ossi kulloinkin on. Jos silloin tuli uusi hälytys, tiesin, mihin taloon pitää soittaa, jotta hänet saa kiinni.
Tilanne helpottui, kun siirryttiin päivystykseen ja vielä enemmän myöhemmin matkapuhelinten tulon myötä.
Kun peruskoulu aloitti Lapissa vuonna 1972, Marjutille tarjoutui mahdollisuus harjoittaa myös koulutustaan vastaavaa ammattia eli hän pääsi opettamaan matematiikkaa muutaman tunnin viikossa. Hän toimi opettajana viisi vuotta kunnes Tuuli syntyi 1977.
Edessä olivat jälleen uudet haasteet.


Lappi tutuksi kaupparatsuna
Tuomolat päätyivät liike-elämän pariin puolittain vahingossa hankittuaan enemmistön Rovaniemellä sijaitsevan kristillisen kirjakaupan osakkeista. Sen yhteydessä toimi matkamuisto-ompelimo, joka tarvitsi jatkajaa.
Ylitornion silloinen kunnanjohtaja Hannu Sillanpää ja Kristillisen kansanopiston rehtori, siihen aikaan kansanedustajana toiminut Lauri Impiö ehdottivat, että Marjut alkaisi vetää ompelimoa, johon työntekijät koulutettaisiin Ylitorniolta.
Niin tehtiin, ja Marjut Tuomolasta tuli Lapintokka Oy:n vetäjä, jonka vastuulla olivat tuotteiden markkinointi ja myynti. Mutta.
– Pian selvisi, että se ei hoitunutkaan puhelimella, vaan minun oli ruvettava kiertämään Lappia kaupparatsuna.
Niinpä Marjutin auton mittariin kertyi vuosittain yli 60 000 kilometriä.
Pelkkä Lappikaan ei riittänyt, sillä tuotteita meni niin Helsinkiin kuin Ahvenanmaalle. Se tiesi ainakin paria Etelä-Suomen reissua vuodessa.
Lapintokka työllisti vuosikaudet viisi ompelijaa. Koska Marjut oli paljon poissa ja Tuuli vielä pieni, Tuomolat palkkasivat myös kotiapulaisen.


Pikku hiljaa Ylläkselle
Lappia kiertäessään Marjut tutustui eri puolilla toimiviin yrittäjiin ja sai hyvän kuvan elinkeinosta.
– Se oli minun kouluni Lapin matkailuun, hän sanoo.
Lisäoppia hän sai toimiessaan kolme vuotta Aavasaksan laskettelukeskuksen vetäjänä.
Ylläsjärvi oli 1980-luvulla kehityksensä alkuvaiheessa, mutta vauhti oli kova. Ylläsjärven Tunturihotelli oli kuitenkin ainoa kylässä toimiva, ruokapalveluita tarjoava yritys, ja sekin oli avoinna vain osan vuodesta.
– Ympäri vuoden oleva, tavallista ruokaa tarjoava paikka puuttui, samoin matkamuistomyymälä, Marjut kertoo havainneensa.
Siirtyminen Ylläkselle tapahtui pikku hiljaa; ensin Tuomolat ostivat sieltä itselleen mökin.
– Kun Tarukin oli hotelli- ja ravintolakoulussa, ajattelin, että tännehän pitää ruveta rakentaan.
Tuomolat ostivat Juho ja Felix Ylläsjärveltä tontin tunturiin vievän tien risteyksestä. Kesken ollut kaavoitus esti isomman rakentamisen, mutta vuonna 1988 tontille nousi kuitenkin Tuomoloiden grillikioski, joka toimi ympärivuotisesti. Sesonkiaikojen ulkopuolella pääasiallinen asiakasryhmä olivat rakennusmiehet, joita Ylläksellä siihen aikaan riitti.


Uusi Tokka
Kaavan valmistuttua oli aika käydä tositoimiin. Tontille nousi iso päärakennus, jossa oli kahvilaravintola, matkamuistomyymälä ja majoitushuoneita, jotka oli myöhemmin tarkoitus muuttaa liiketiloiksi. Lisäksi rakennettiin majoitustiloja kolmeen neljän huoneiston mökkiin.
Yllästokka valmistui keväällä 1991 laman ollessa syvimmillään.
– Meidät otettiin Ylläsjärvellä avosylin vastaan, Marjut kiittelee.
Aktiivisena ja positiivisena ihmisenä hän oli vahvasti mukana myös Ylläksen yhteistyökuvioissa. Marjut ei kaunistele noita aikoja.
– Silloin piti revetä joka paikkaan. Jos työntekijä sairastui, joutui tekemään hänenkin työnsä. Miten sitä on jaksanut ja pystynyt, hän syystä ihmettelee.
Laman mukanaan tuomat huippukorkeat korot pitivät talouden tiukalla, ja ikään kuin sekään ei olisi riittänyt, Marjutilla todettiin rintasyöpä vuoden 1995 lopulla, onneksi ajoissa. Syöpähoitojen myötä Marjut sai myös ensimmäisen loman vuosiin ollessaan viisi viikkoa sädehoidossa Oulussa. Tai loman ja loman, olihan hänellä tietenkin täysin varusteltu toimisto Syöpäsäätiön tiloissa.


Vihdoin turistina
Taistelu jatkui, mutta velat osoittautuivat liian suuriksi, ja edessä oli väistämätön konkurssi vuonna 1998.
– Kiitos hyvien kirjanpitäjien ja hyvän tilintarkastajan kaikki oli tehty oikein, joten saimme ostaa majoituspuolen itsellemme.
– En kokenut konkurssia niin pahana, koska tiesin yrittäneeni parhaani enkä ollut tehnyt mitään laitonta, Marjut painottaa.
Myös välit työntekijöihin ovat säilyneet hyvinä.
Pankki myi siis yrityksen kahdessa osassa. Nykyisin päärakennuksessa toimii erilaisia liiketiloja, kuten ravintola, matkamuistomyymälä ja pizzeria, juuri kuten Marjut aikoinaan suunnitteli.
Omista huoneistoistaan Tuomolat muodostivat kiinteistöyhtiön, ja möivät ne osakkeina. Itsellään heillä on tällä hetkellä yksi huoneisto. Marjut toimi kuitenkin kiinteistöyhtiön isännöitsijänä kunnes pesti tämän vuoden heinäkuussa päättyi.
– Vasta nyt voin käydä Ylläksellä turistina, hän toteaa.
Yllästä enemmän he viettävät aikaa vuonna 2007 Vietosen rannalta hankkimallaan mökillä, mutta Ylläksellä ja eritoten Ylläsjärvellä on iso sija Marjutin sydämessä. Hän pitää yhteyttä alueen yrittäjiin, jos ei muuten, ainakin Facebookin kautta, ja iloitsee siitä, että nuori polvi on ottanut vastuuta Ylläksen kehittämisestä.
– Kunpa he vain jaksaisivat, Marjut huokaa.


Isän ikävä
Marjutin elämää varjosti pitkään suhde isään.
– Sota aiheutti vanhempieni avioeron, hän aloittaa ja kertoo kuulleensa, että on aivan pienenä istunut kerran isänsä sylissä Laihian mummolassa.
– Viisitoistavuotiaana olin äitini ja tätini kanssa kahvilassa, kun siihen tuli kaksi miestä juttelemaan. Kun he lähtivät, äiti sanoi, että toinen oli sinun isäsi.
– Miksi silloinkin vasta jälkeen päin? hän ihmettelee vieläkin.
Marjutin isä työskenteli vakuutusyhtiössä Seinäjoella, ja Marjut oli vakaasti päättänyt mennä häntä tapaamaan. Isä kuitenkin kuoli yllättäen vain 49-vuotiaana, ja tapaaminen jäi.
Joskus 35–40-vuotiaana Marjut tajusi olevansa asian vuoksi täysin hukassa itsensä kanssa, ja lähti selvittämään isänsä jälkiä. Hän kiersi henkilöltä toiselle kysellen tietoja.
– Olen ikuisesti kiitollinen sille autokauppiaalle, joka sanoi minut nähdessään, että aivan kuin Matti Kallio olisi herännyt henkiin: eleet, puhetyyli ja temperamentti ovat samanlaiset. Se oli helpottava tieto; silloin tiesin, miksi olen sellainen kuin olen.
Marjut haluaa kertoa asian painottaakseen sitä, että lapsen on kaikissa tapauksissa saatava tietää, kuka on hänen oikea isänsä tai äitinsä.
– Vaikka se ei lapsena tai nuorena ehkä kiinnosta, se tulee jossain vaiheessa elämään tärkeäksi, hän tietää.
Ja miksei tietäisi, kun on asian itse henkilökohtaisesti elänyt.


Oma osa tehtynä
Marjut ja Ossi asustavat kahdestaan Ylitorniolla. Marjutin molemmat lonkat on vaihdettu onnistuneesti, ja terveys on muutenkin mallillaan.
Lapsetkin ovat menestyneet maailmalla. Kaikki tytöt asuvat Rovaniemellä ja Ville Helsingissä. Lapsenlapsia on neljä.
Ei siis ihme, että vaikka Marjutilla on takanaan vuosikymmenet työtä lähes vuorotta ja sen ohessa koviakin kokemuksia, hänen naurunsa helähtää yhtä iloisesti kuin aina ennenkin.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net