Marjukka Rissanen viettää leirielämää vuoden ympäri

17.9.2015 06:01 Minna Siilasvuo

TENGELIÖ – Kun pikkuinen Anna Marjukka Rissanen aloitti koulutiensä Tengeliön tunnelmallisessa kyläkoulussa, hänen elämänsä oli rauhallista ja turvallista, tavallisen lappilaisen pikkutytön elämää. Lyhyt koulumatka taittui pitkin soratietä, jolla taisi tulla useammin vastaan poro kuin auto.
Elämänmeno ei muuttunut juurikaan jännittävämmäksi kun Marjukka siirtyi käymään ensin yläastetta ja myöhemmin lukiota kirkonkylälle. Jos matkan varrella kuului joskus kaukainen pyssyn paukahdus, kyse oli todennäköisesti hirvenmetsästyksestä tai muusta perinteisestä tornionlaaksolaisesta metsästysmuodosta.
Nykyään Marjukan aamulenkillä voi kuulua hieman huolestuttavampia ääniä. Konekiväärin rätinä lähimaastossa saattaa nostaa lenkkeilijän sykettä ilman ensimmäistäkään juoksuaskelta. Muitakin eroavaisuuksia huomaa ihan hakematta. Esimerkiksi sen, että Etelä-Sudanissa on hieman lämpimämpää kuin Tengeliössä. Lämpötila laskee tuskin koskaan alle +20 asteen.
Tengeliöstä Etelä-Sudaniin. Kuinkas siinä niin kävi?

Opintoja maailmalla
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Marjukka lähti Luulajaan opiskelemaan valtio-oppia. Siellä vierähti vuosi, jonka jälkeen hän pääsi Tampereen yliopistoon opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa.
– Tampereella meni pari vuotta, mutta sitten lähdin vuodeksi Berliiniin Erasmus-vaihtoon. Sen jälkeen palasin ensin vähäksi aikaa Tampereelle ja tein kandintutkintoni valmiiksi, mutta lähdin sitten Indonesiaan suorittamaan maisterintutkintoon kuuluvaa työharjoittelua, Marjukka kertoo.
Harjoittelupaikka oli Suomen suurlähetystössä Jakartassa. Neljän kuukauden kuluttua tarvittava harjoitteluosuus oli tehty ja Marjukka päätti pitää tauon työssä ja opiskelussa.

– Reppureissasin vuoden ajan Kaakkois-Aasiassa, Nepalissa ja Intiassa. Suomeen palattuani muutin Helsinkiin ja kävin Tampereella vain viimeistelemässä kursseja ja osallistumassa graduseminaariin. Aloin tehdä gradua kunnolla vasta sitten kun palasin reissusta.

Opiskelijasta ammattilaiseksi
Marjukan gradun aiheeksi valikoitui Itä-Timor. Kiinnostus Itä-Timoriin syntyi Jakartassa, sillä se kuului Jakartan suurlähetystön alueeseen.
– Olin vajaan vuoden Helsingissä, mutta sitten minun piti tietysti lähteä Itä-Timoriin tutustumaan sikäläisiin oloihin. Vietin siellä pari kuukautta keräämässä aineistoa graduuni, mutta palasin kesäksi Suomeen.
Kesä ja syksy menivät gradun kimpussa, mutta marraskuussa 2011 kaikki oli valmista. Marjukasta tuli yhteiskuntatieteiden maisteri.
– Lähdin kohta valmistuttuani takaisin Indonesiaan, sillä sain saman tien työpaikan suurlähetystöstä. Työskentelin myös Euroopan Unionin delegaatiossa poliittisella osastolla, ja niiden välissä tein myös yhdelle konsulttifirmalle vähän free lancer -hommia etätyönä. Asuin Jakartassa kesään 2013 saakka.

Aasiasta Afrikkaan
Elokuussa 2013 Marjukka vaihtoi sekä työpaikkaa, maata, että maanosaa. Kaakkois-Aasiaan sijoittuva Indonesia sai jäädä, kun Marjukka muutti Afrikan uusimpaan itsenäiseen valtioon, Etelä-Sudaniin.
Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011 kansanäänestyksen jälkeen, ja jo samana vuonna maahan saapui YK-joukkoja turvaamaan rauhaa. Kesällä 2013 maan suurinta etnistä ryhmää eli dinkoja edustava presidentti erotti toiseksi suurinta ryhmää, nuereja, edustavan varapresidentin ja koko kabinetin. Joulukuuhun mennessä levottomuudet olivat yltyneet sisällissodaksi.
– Työskentelen siviilinä YK:n United Nations Mission in South Sudan (UNMISS) -rauhanturvaoperaatiossa. Ensin olin vuoden verran raportointitiimissä Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa, mutta pääsin sitten ”kentälle” maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Malakaliin.
Itse asiassa Marjukka ei asu Malakalissa, vaan UNMISS-leirissä kaupungin tuntumassa.
– Taistelut Malakalissa ovat olleet aika kovia, ja kaupunki on melkein tyhjentynyt. Leirissä asuu YK:n rauhanturvaajia ja muita työntekijöitä, ja sen vieressä on humanitääristen avustusjärjestöjen leiri. Niiden yhteydessä on leiri, jossa asuu teltoissa yli 45 000 maansisäistä pakolaista, jotka hakevat turvaa YK:n joukoilta.

Kodikkaasti kontissa
Malakalin elämä on keskittynyt lähes kokonaan pakolaisleiriin, eikä kaupungissa ole esimerkiksi toimivia elintarvikeliikkeitä. Ruoka-, juoma- ja muut ostokset tehdään Jubassa, missä Marjukka pääsee käymään viisipäiväisen lomansa yhteydessä kuuden viikon välein.
– Vaatii vähän tottumista, kun pitää osata tehdä kerralla ostokset kuudeksi viikoksi. Ostokset toimitetaan sitten rahtikoneilla leiriin.
YK:n leirissä ei asuta pakolaisleirin tapaan teltoissa, vaan työntekijöillä ovat käytössään kontit. Naapurileirin oloihin verrattuna konttiasuminen on lähes ylellistä.
– Olen yrittänyt sisustaa konttini viihtyisäksi ja laittanut sinne jopa verhot. Aika pienihän se on, mutta eipä siivoaminen vie sitten aikaa, Marjukka naurahtaa.
Leirin asukkailla ovat käytössään yhteiset käymälät ja suihkut. Lisäksi leirillä on kuntosali ja uutuutena mahdollisuus katsoa elokuvia valkokankaalta muovisella puutarhatuolilla istuen.
– Iltoja ei siis tarvitse istua yksin kontissa, Marjukka vakuuttaa, mutta jatkaa:
– Tosin leiristä ei voi juuri poistua iltaisin ja päivälläkin vain työasioissa. Se ei ole turvallista. Asuin Jubassakin kontissa, mutta siellä elämä kontin ulkopuolella oli erilaista. Jubassa oli esimerkiksi kauppoja ja ravintoloita. Malakalissa elämä keskittyy enemmän työn ympärille. Leiriyhteisö on hyvin tiivis.

Askel kohti rauhaa
Vaikka leirielämässä on rajoituksensa, aika ei käy pitkäksi. Työtä nimittäin riittää aamusta iltaan.
– Kun palaan vapaalta leiriin, ajattelen usein, että miten tätä taas jaksaa. Tosiasiassa ajan kulkua ei juuri ehdi edes huomata. Päivät ovat pitkiä, puhelimet soivat koko ajan ja tehtävät ovat vaihtelevia. Raportoimme alueen tapahtumista, vahvistamme raportteja ja ristiintarkistamme niitä – ja yhtäkkiä kuusi viikkoa on taas mennyt.
Tällä hetkellä työhön kuuluu raportoinnin lisäksi myös paljon koordinointia, sillä alueella on runsaasti erilaisia toimijoita, kuten rauhanturvaajia ja poliisin edustajia.
Malakalin alueella on ollut taisteluja useaan otteeseen, mutta huhtikuusta 2014 alkaen oli noin vuoden kestänyt rauhallisempi jakso. Myyntikojuihin alkoi tulla tavaraa ja alueen talous alkoi osoittaa elpymisen merkkejä, kunnes huhtikuussa 2015 turvallisuustilanne taas heikkeni. Nyt eletään taas levotonta aikaa.
– Elokuussa taistelevat osapuolet allekirjoittivat rauhansopimuksen kansainvälisen painostuksen tuloksena. Edistyminen on hidasta, mutta ensimmäinen askel kohti rauhaa on kuitenkin otettu. Luottamuksen syntyminen ja traumoista toipuminen ottavat aikansa.

Työtä vuorotta
Malakalissa työpäivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, mutta kuntoa täytyy pitää yllä urheilemalla sen minkä ehtii. Toimintakeskuksessa ollaan kuitenkin jatkuvasti valmiustilassa.
– Yritän yleensä ottaa parin kuukauden välein vapaapäivien yhteyteen vähän vuosilomaa, että voin olla pari viikkoa lomalla ja pääsen käymään myös maan rajojen ulkopuolella. Yritän käydä Suomessa kolmesta neljään kertaa vuodessa.
Arki menee nopeasti työssä ja vähäinen vapaa-aikakin tulee käytetyksi hyvin. Marjukka on saanut leiristä ystäviä, joiden kanssa voi vaikka käydä lenkillä tai yrittää purkaa työn mukana seuraavia tuntoja.
– Malakalissa ei pääse mitenkään pakoon ihmisten kärsimystä. Se on koko ajan siinä silmien edessä.

Reppureissaajasta juurien kasvattajaksi
Marjukka on ollut jo aika monta vuotta repun kanssa maailmalla. Hän ei ole aikeissa punoa itselleen majaa Etelä-Sudaniin, mutta arvelee haluavansa jo ehkä lähitulevaisuudessa oman tukikohdan – josta tosin voi vielä lähteä jonnekin palatakseen taas.
– Mikään paikka ei ole vielä sytyttänyt minua niin, että olisin ajatellut jääväni sinne. Haen koko ajan muitakin töitä, mutta kieltämättä YK:n tehtävät kiinnostavat minua. Haluan myös edetä urallani tavalla tai toisella. Kaikki vaihtoehdot ovat vielä pöydällä.
Marjukka on erityisen tyytyväinen siihen, että hän on onnistunut teoreettisten yliopisto-opintojen jälkeen valjastamaan hankkimansa tiedot ja taidot käytäntöön.
– Tuntuu hyvältä, että olen löytänyt opintojen jälkeen polun, joka tuntuu omalta. Onhan se iso juttu, että saa tehdä työtä, joka kiinnostaa.

Ylpeä suomalainen?
Maailmalla Marjukka on aika vaikea nimi, joten Marjukka on ollut siellä jo vuosien ajan Anna. Kotona Tengeliössä hän on kuitenkin edelleen Marjukka, paitsi pienelle siskonpojalle Nuutille. ”Aijukka”, Nuutti hihkuu innoissaan ja vaatii seuraamaan, miten leikkijuna etenee radallaan.
– Olen ehkä vähän levoton sielu ja viivyn varmaan vielä maailmalla, mutta haluan käydä täällä mahdollisimman usein jo Nuutinkin takia. Hän kasvaa niin nopeasti! Täällä käydessäni ihastelen aina raikasta ilmaa ja luontoa. Täällä ei pöly lennä juostessa.
Marjukka toteaa olleensa aina ylpeä Suomesta ja omasta suomalaisuudestaan, mutta nyt käynnissä oleva pakolaiskeskustelu on saanut hänet hämmentymään.
– Toivoisin voivani olla ylpeä vielä tämän pakolaiskeskustelun jälkeenkin. Kun on nähnyt itse sen hädän, on ehkä helpompi kuvitella miltä tuntuu, kun joutuu jättämään kodin ja pakenemaan henkensä edestä. Toivoisin suomalaisten tuntevan enemmän inhimillisyyttä toisia kohtaan.
Vihapuheista tulee pettynyt olo, mutta toisaalta Marjukka toteaa, että suurin osa niin sanotuista tavallisista ihmisistä on kuitenkin valmiita auttamaan.
– Ennakkoluulot ja vihapuheet tulevat vain nykyään paremmin kuuluviin, vaikka niitä kylvää pieni vähemmistö. Vieraasta maasta tuleminen ei ole helppoa, joten voisimme olla avoimempia tulijoita kohtaan ja toivottaa heidät tervetulleiksi.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net