Marjo ja Timo Perkkiö kotiutuivat Ylitorniolle

4.5.2016 06:01 Minna Siilasvuo

 

Laulaminen on Marjo ja Timo Perkiön yhteinen harrastus.

YLITORNIO – Yleensä ihmiset muuttavat paikkakunnalta toiselle työn perässä. Jotkut haluavat palata juurilleen, ja osa tulee entiselle kotipaikkakunnalleen viettämään eläkepäiviä. Marjo ja Timo Perkkiön perheeseen ei sovi yksikään näistä syistä. Tai ehkä sittenkin, jos ryhdytään kaivelemaan oikein tosissaan.

– Tätini Maila Rissanen oli aikoinaan opettajana Ylitornion kristillisellä kansanopistolla, ja minä kävin täällä melko usein lapsena, Timo muistelee.

Sen tiukempia siteitä ei löydy. Ylitornio on Marjon ja Timon yhteinen valinta kotipaikaksi.

– Kävimme täällä kesällä 2013 juhannusretkellä. Söimme eväitä Ainiovaarassa ja mietimme, että Ylitornio olisi oikeastaan aika kiva paikka asua. Se on rauhallista maaseutua ja silti sopivan lähellä Torniota, Marjo ja Timo muistelevat.

Lopulliset päätökset syntyivät nopeasti. Tornion koti pistettiin myyntiin. Se meni vastoin odotuksia kaupaksi viidessä päivässä, vaikka puoleentoista vuoteen varauduttiin. Samassa yhteydessä Ylitorniolta löytyi sopiva talo. Syksyn vaihtuessa talveksi Perkkiöistä tuli ylitorniolaisia.

Kanttorista kauppiaaksi

Marjo on kotoisin Rovaniemen maalaiskunnasta. Hänestä tuli torniolainen 1990-luvun lopulla. Timo puolestaan on lähtöisin Rovaniemen kaupungista, mutta hän muutti Tornioon jo vuonna 1987.

– Aloitin kanttorin työt jo 12-vuotiaana. Olin lähes kaikki viikonloput ja kesälomat soittamassa ja jatkoin sitä, kunnes muutin pois Rovaniemeltä.

Eiväthän ne kanttorin hommat muuttoon loppuneet. Työpaikka vain vaihtui, itse asiassa muutamaan kertaan.

– Kävin silloisen vaimoni ja lasten kanssa mutkan Ruukissa ja Kuopiossa ennen kuin palasin taas Tornioon vuonna 1992. Hoidin kanttorin virkaa, mutta jossain vaiheessa aloin miettiä, voisinko tehdä välillä jotakin muuta.

Pohdinta johti Timon hakemaan automyyjän paikkoja, sillä kaupanteko on aina kiinnostanut häntä, autoista puhumattakaan.

– Melkein pääsin, joskus 2000-luvun alussa. Siitä jäi semmoinen nälkä, että menin kokeilemaan myyntihommia Tatun Tarvikkeeseen. Se ei ollut kuitenkaan minun juttuni, se oli liian erikoistunutta. Siinä huomasin myös, että minun on helpompi olla kaupantekotilanteessa ostajan asemassa...

Elämää eteenpäin

Viitisen vuotta sitten molemmat erosivat tahoillaan.

– Ero ei ole koskaan helppo, eikä uusperhekään ole sitä. Siinä on paljon haasteita, Timo toteaa.

– Jotkut ihmiset ovat turhan kiinnostuneita toisten asioista. Meidät on tuomittu moneenkin kertaan hylkiöiksi ja huonoiksi ihmisiksi, koska olemme eronneet ja menneet vielä uudelleen naimisiin, Marjo jatkaa.

Timo arvelee, että heihin kohdistunut paheksunta johtuu osittain siitä, että molemmilla on vahva tausta vanhoillislestadiolaisuudessa.

– En tiedä, onko ero millään lailla hyväksyttävä, mutta se on tapahtunut tosiasia. Sitä ei voi pakittaa, joten elämää pitäisi katsoa eteenpäin. Siksikin täällä Ylitorniolla on niin mukava asua, kun täällä ei ole menneisyyden haamuja.

Kun Perkkiöt muuttivat Ylitorniolle, Timo tunsi kylästä vain kanttorin ja kirkkoherran. Marjolla ei ollut ensimmäistäkään tuttua.

– Kun muutimme, minulla ei ollut tietoa Pyykösen Pekan eläkesuunnitelmista. Päätimme lähteä mukaan kirkkokuoroon ja heti ensimmäisissä harjoituksissa Pekka kysyi, voisinko tulla tuuraamaan häntä, jos hän jäisikin vähän aikaisemmin eläkkeelle.

Timo tuurasi, haki virkaa ja saikin sen. Urut olivat mahtavat ja seurakuntalaiset mukavia, mutta loppujen lopuksi hän päätti palata virkaansa Torniossa.

– Olen ollut siellä jo niin pitkään, että seurakuntalaiset tahtoivat takaisin.

Sairaanhoitoa ja ompelua

Marjo on ollut sairaanhoitajan työssä sekä Haaparannalla että Torniossa. Kun Perkkiöt muuttivat Ylitorniolle, Marjo teki keikkoja sekä Ylitornion vuodeosastolla että Matarengissa.

– Vuosi sitten sain vakituisen paikan Haaparannalta, joten käymme molemmat töissä sillä suunnalla. Minulla on Haaparannassa 70-prosenttinen yövirka, Marjo selvittää.

Marjolle ja Timolle ei riitä pelkkä palkkatyö, vaan molemmat haluavat jotakin enemmän. Marjolle se jokin on ompeleminen, missä hän saa toteuttaa luovuuttaan.

– Minulla on oma toiminimi, jonka kautta teen ompelutöitä. Lähinnä ompelen lastenvaatteita, mutta teen myös erilaisia korjauksia, ompelen vetoketjuja ja sen sellaista.

Lisäksi Marjoa kiinnostaa tuunaaminen. Vanhoista vaatteista syntyy vaikka mitä!

– Ompelin meille valkoisen päiväpeitteen, johon käytin esimerkiksi paloja vanhoista pitsilakanoista. On siellä Timon vanha työasun paidan etumuskin, sillä paitaan liittyi mukavia muistoja.

Autot ja pianot kuntoon

Timollakin on työn vastapainoksi kouriintuntuva harrastus, tai itse asiassa kaksi.

– Mietin, mitä sellaista voisin tehdä, mikä ei katoaisi saman tien taivaan tuuliin. Kun menen kanttorina johonkin tilaisuuteen, olen aina satasella mukana. Ajattelen, että juuri tämä tilaisuus voi olla jollekin täysin ainutkertainen. Sävelet ovat hetken ilmassa ja sitten ne häipyvät.

Onneksi sopiva harrastus oli näköpiirissä: Timo on aina ollut kiinnostunut autoista. Hän on vaihtanut niitä tiuhaan tahtiin – nyt lienee meneillään noin kolmaskymmenes oma auto – ja pitänyt ne myös siisteinä. Kotona asuessaan hän puunasi isän autoa.

– Siitä syntyi semmoinen kipinä, että ryhtyisin tekemään sitä vähän enemmän ja rupeaisin fiksaamaan autoja muillekin.

Toinen, omaa ammattia sivuava homma on pianonvirittäjän työ.

– Olen oppinut homman mestari-kisälli-menetelmällä laillistetulta pianonvirittäjältä, mutta minulla ei ole pianotehtaan valtuutusta. En siis koske pianoihin, joissa on vielä takuuaika voimassa.

Puts ja plank

Myös Timolla on oma toiminimi, jonka nimissä hän virittää pianot ja fiksaa autot.

– Kun auto tulee fiksattavaksi, sen maalipinta käsitellään. Ensin se pestään huolellisesti ja suolan aiheuttamat vauriot tasoitetaan puhdistussavella. Sitten hiotaan kerta kerralta hienojakoisemmalla aineella tarvittaessa jopa kolmeen kertaan, kunnes pintanaarmut katoavat. Lopuksi auto vahataan.

Kun pinta on käsitelty kunnolla ja vahattu, sitä on helppo hoitaa. Lika ei tartu entiseen malliin, mutta lähtee helposti pois.

– Ylläpitokiillotus ja -vahaus eivät sitten olekaan enää niin työläitä. Yleensä kun olen mennyt vaihtamaan autoa, se menee aika äkäisesti kaupaksi.

Moni auto päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Timon verstaassa autolle ei käy niin.

– Teen myös autojen sisäpesuja höyrypesurilla tai tavallisella tekstiilipesurilla. Jos autoon on jäänyt hajuja, puhdistan sen pesun jälkeen otsonoimalla. Siinä häipyvät jopa homeet.

Epäsiisteyteen tottuu, mutta kun auton saa puhtaana ja siistinä käsiinsä, ajaminen voi tuntua suorastaan nautinnolta.

Pientä pintaremonttia

Timon isä on käsityöläissuvusta. Isän isällä veljineen oli aikanaan Haapavedellä Suksipaja Veljekset Perkkiö. Omena ei ole pudonnut kauaksi puusta.

– Muut tekevät mitä osaavat, mutta me Marjon kanssa tehdään mitä halutaan, Timo virnuilee, mutta toteaa heti, että jossakin kulkee raja:

– Koneremonttia en enää rupea tekemään. Se on liian sotkuista hommaa.

Marjo ja Timo ovat taitavia käsistään ja nauttivat siitä, että pääsevät joskus näkemään työnsä jäljet. Se näkyy myös kodissa, jota remontoidaan tarpeen vaatiessa omin voimin.

– Me olemme remontoineet jo niin monta asuntoa, että mietimme, pitäisikö ruveta mainostamaan sitä. Pientä pintaremonttia... Timo nauraa.

– Jälki on hyvää. Timo on niin tarkka, Marjo kehaisee.

Veroeurot kotikuntaan

Marjo ja Timo ovat hyvin paikkakuntauskollisia ja he käyttävät aina paikkakunnan palveluja. He tekevät jopa ruokaostokset Ylitorniolta, vaikka kulkevat töissä Haaparannassa ja Torniossa.

– Sukset, pyörät, huonekalut, polttoaineet – pyrimme ostamaan ne kaikki omalta paikkakunnalta, samoin erilaiset palvelut kuten sähkö- ja putkityöt. Asioimme mielellämme yrittäjävetoisissa liikkeissä, koska silloin veroeurot jäävät paikkakunnalle. Olemme sillä lailla yrittäneet antaa tänne päin kaiken minkä voimme.

Perkkiöt kuulostavat olevan sitä mieltä, että muuttohommatkin pitää tehdä tosissaan. Jos alkaa ylitorniolaiseksi, sitä pitää olla kunnolla.

– En ole vielä kyllästynyt työmatkaani. Kun maisema alkaa polveilla töistä tullessa, tunnen tulevani kotiin. Olemme molemmat luontoihmisiä. Ylitorniolla on luonto lähellä, mutta niin ovat myös palvelut. Kun Torniossa lähti vaikka postiin, piti lähteä oikein vasiten. Täällä voi vain piipahtaa asioille, Timo vakuuttaa.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net