Marjatta Kenttä tekee mitä tahtoo, muut mitä osaavat

1.11.2012 06:01 Minna Siilasvuo


Marjatta Kentällä on työhuoneessaan välineitä ja materiaaleja jos jonkinlaisiin käsitöihin. Tässä on tekeillä tilkkukala pojantyttären Hildan kolmivuotislahjaksi.

JUOKSENKI – Juoksenkilainen Marjatta Kenttä (s. Lapinniemi) on monipuolinen käsityön taitaja. On kutakuinkin sama, pitäisikö nyplätä pitsi, ommella takki vai punoa kori – katseen kestäviä tuloksia syntyy lähes joka materiaalista.
– Kenkiä en ole vielä tehnyt, mutta ajattelin aloittaa huopatossuista, Marjatta paljastaa.
Marjatan kädentaidot ovat äidin peruja. Äiti oli pellolaisten luotto-ompelija, joka piti kylän rouvat mukana muotivirtauksissa ompelemalla heille muotivaatteet vaikka pelkän lehtikuvan perusteella. Myös omat lapset – yhdeksän kaikkiaan – saivat aina ylleen sievät vaatteet.

– Se vähän harmittaa, että minä tarvitsen ompelemiseen aina kaavat. Äiti ei sellaisia käyttänyt, vaan otti asiakkaasta mitat, liikutteli mittaa kankaan päällä ja leikkasi sopivat kappaleet vaikka minkälaiseen vaatteeseen. Minullekin hän teki valokuvan perusteella muodikkaan, isonappisen jakun, Marjatta muistelee.
Lapsetkin oppivat tekemään käsitöitä, sillä äiti teki ompeluksensa poljettavalla ompelukoneella, joka teki vain suoraa ommelta.
– Me saimme yliluotella saumanvarat ja viimeistellä helmat aitapistoilla. Äiti kutoi myös kankaita, ja mattoja paukuttelivat meillä pojatkin.
Evakossa syntynyt
Marjatan äiti oli käynyt kotikylässään Joutsijärvellä käsityökoulun. Ylläsjokisuulta lähtenyt isä puolestaan oli koti-isänä ja teki tarvittaessa pieniä rakennus- ja korjaushommia. Perhe asui Pellossa, kunnes muutti evakosta tultuaan Kylävaaraan.
– Mie synnyin itsenäisyyspäivänä ollessamme evakossa, ja minut tuotiin lakanan mutkassa Kylävaaraan. Meillä oli Timo K. Mukan kanssa 11 päivää ikäeroa.
Ruotsalainen asemanhoitajan tytär oli halunnut välttämättä antaa evakkoretkellä syntyneelle tyttöselle nimen Karin, ja niin Marjatasta tuli Karin Marjatta. Pellossa kirkkoherra Astala pisti nimen kuitenkin uusiksi, ja Karinista tuli Kaarina.
Marjatta muistaa vielä, kuinka postitaloa rakennettiin. Niihin aikoihin Lapinnimet muuttivat Kylävaarasta parakkiin postitalon rakennustyömaan lähelle, ja siitä Välimaan talon pikkupuolelle. Välimaalta perhe muutti omaan kotiin Ylirannalle.
– Pellossa ei ollut silloin kovinkaan paljon taloja. Nyt kylä näyttää aivan erilaiselta.
Uneksijasta poikatytöksi
Marjatta muistelee olleensa pienenä oikea uneksija.
– Olin varmaan parin, kolmen vuoden ikäinen kun unohduin ruohikkoon istumaan ja kuuntelemaan luonnon ääniä. Kotiväki etsi minua ympäri Kylävaaraa.
Hiukan isompana Ylirannan kodissa meno oli jo aivan toinen.
– Vanhemmilla siskoillani oli pitkät hiukset, joita isäkin joskus letitteli. Niistä äidin oli helppo tarttua kiinni, kun tarvittiin kurinpitotoimia. Mie päätin, etten halua pitkää tukkaa, ja niin minulla oli aina lyhyet hiukset. Pidin yleensä poikien vaatteitakin, sillä naapurustossa oli paljon poikia ja viihdyin heidän riehakkaissa leikeissään.
Äiti oli ompelutöissään kiireinen. Sen lisäksi hän toimi lehtiasiamiehenä ja oli työn takia paljon poissa kotoa. Äidin poissaollessa isäkin saattoi ottaa mittoja asiakkaista, jotka kävivät tekemässä vaatetilauksia.
– En muista, olisiko äiti ehtinyt koskaan pitää minua sylissä, mutta isällä oli aikaa. Hänestä on jäänyt paljon lämpimiä muistoja. Meillä oli Ylirannan kodin kellarissa leivinuuni ja parakista tuotu pitkä pöytä, jonka ääressä me tytöt leivoimme piparkakkuja. Isäkin leipoi lippalakki päässään.
Kotona töissä
Marjatan äiti piti tärkeänä, että kaikki lapset käyvät keskikoulun. Kun jääräpäinen isoveli kieltäytyi, hänet lähetettiin tarpomaan opin polkua kansanopistoon. Marjatta kävi kiltisti koulunsa, ja päätyi 17-vuotiaana töihin Pellon Osuuspankkiin.
– Vuosi koulun päättymisen jälkeen menin kihloihin, vuosi siitä naimisiin ja vielä vuosi eteenpäin sain ensimmäisen lapseni. Niitä elämäni käänteitä en ole koskaan katunut.
Marjatta ja hänen puolisonsa Kauko Kenttä saivat kolme lasta, ja Marjatta vaihtoi työpaikan pankista omaan kotiin. Perhepäivähoitajalle riitti töitä, sillä lapsia syntyi ja äitiyslomat olivat lyhyitä.
– Joskus saattoi hoidossa olla kerralla neljäkin samanikäistä lasta.
Marjatan ja Kaukon lapset ovat asettuneet Oulun seudulle. Tytär Tiina asuu Kuivasjärven rannalla, Timo Haukiputaalla ja kuopus Tuomas Kempeleessä. Lapsenlapsia on jo seitsemän.
– Vanhin heistä, Tommi, on 23-vuotias päihde- ja mieleterveysalalle erikoistunut lähihoitaja ja nuorin puolivuotias Oskari. Kaikki jälkeläiset ovat enemmän tai vähemmän taiteellisia. Kauko on hyvä piirtämään ja minä teen käsitöitä – kyllä kädentaidot periytyvät.
Koulukäsityöt ovat kuitenkin oma lukunsa. Vielä koulussa Marjatta ei innostunut käsitöistä, vaan äiti joutui ompelemaan hänen esiliinansa valmiiksi. Hyvähän siitä tuli.
– Minä tein myöhemmin saman palveluksen Tuomakselle, jonka esiliinasta ei tahtonut tulla valmista. Tosin Tuomaksen opettaja, Wikströmin Raija, taisi epäillä jotakin, sillä hän lähetti pojan mukana minulle terveiset, että hyvin on ommeltu...
Harrastajasta yrittäjäksi
Marjatan äiti oli Pellon Marttojen perustajajäseniä, ja Marjatta kulki pikkutyttönä ahkerasti marttailloissa. Siellä hän oppi muun muassa nypläämään isosiskon nypläystyynyllä.
– Minulle sanottiin, että kun mantelin oppii tekemään niin sitten jo jotakin osaa. Opinhan minä sen mantelinkin!
Lovileikkausinnostuksesta Marjatalla on muistona peukalon arpi, mutta rukinlavat ja muut taidonnäytteet ovat päätyneet mikä minnekin. Sama kohtalo on ollut monella muullakin käsityöllä: ne on joko annettu lahjaksi tai myyty.
Käsityöharrastus johti myös oman yrityksen perustamiseen, kun perhepäivähoitajan työ oli tehty. Sysäyksen antoi sattuma, kuten usein tapahtuu.
– Eräs tuttavani ompeli itselleen Aino-pukua, mutta kun Vuorelma oli lakannut tekemästä Aino-puvun helmanauhaa, hän pyysi minua tekemään sellaisen. Minä tein ja se poiki aina uusia ja uusia tilauksia eri puolilta maata. Nauha oli aika isotöinen, sillä se tehtiin punapoimintana. Minulla oli pitkään yhdet kangaspuut pelkästään siinä käytössä.
Mattoja Ylläkselle
Vuodesta 1987 vuoteen 1995 Marjatta kolkutteli kangaspuilla monenlaisia tilaustöitä ja mattoja. Napapiirin Palttinalla oli jopa oma sisustustekstiilimallisto. Sen suunnitteli helsinkiläinen Raija Jokinen, joka suunnittelee tekstiilejä muun muassa Jokipiin Pellava Oy:lle.
– Lopetin yrityksen, koska minun olisi pitänyt ruveta kiertämään messuja ja markkinoimaan tuotteitani enemmän. Ei minusta sellaiseen ollut, eikä käsityö lyönyt oikein leiville. Kudon silti edelleen omalla nimelläni esimerkiksi mattoja myyntiin Ylläkselle. Kaikki menee, mitä ehdin kutoa, Marjatta toteaa.
Yrityksen lopettamisen jälkeen Marjatta työskenteli mieluisissa tehtävissä toimintakeskuksessa, kouluavustajana ja jopa kyläasiamiehenä.
Vaikka kangaspuissa kutominen onkin Marjatan mielipuuhaa, ehtii hän puuhastella muidenkin käsitöiden parissa. Työn alla on aina monta käsityötä.
– Olen tehnyt lahjaksi muutamia kännykkäkoteloita kierrätetystä lammasturkiksesta tai pesukoneessa huovutetuista vanhoista villaneuleista. Niitäkin kysellään Ylläksellä. Vanhoista kirjoista olen tehnyt esimerkiksi korttitelineitä.
Sormustimien keräilijä
Paitsi käsityöläinen, Marjatta on myös keräilijä. Onneksi keräysinto ei kohdistu vanhoihin puimakoneisiin tai maamoottoreihin, vaan huomattavasti pienempiin ja käytännöllisempiin esineisiin, nimittäin sormustimiin.
– Sormustimet ovat minulle tärkeitä, sillä olen käyttänyt niitä niin paljon ihan lapsesta saakka. Olen saanut kaikki sormustimeni lahjaksi eri puolilla maailmaa käyneiltä ystäviltäni. Osa niistä on koristekäyttöön tarkoitettuja matkamuistoja, mutta suurin osa on aivan oikeita käyttöesineitä.
Kodissa näkyy taiteellisen käsityöläisen kädenjälki, mutta niin näkyy pihamaallakin. Kun kukkien aika on ohi, Marjatta koristelee kotipihan talvikuntoon sammalpalloin ja pajukartioin.
– Viime talvena kudoin terijoensalavan rungon ympärille ruskavärein sävytetyn sukan ja koristelin puun oksat tupsuilla ja köyhän miehen jouluvaloilla, heijastimilla. Joku ohikulkija oli vähällä ajaa ojaan kun yllätti minut ompelemassa vaatteita puulle, Marjatta nauraa.
Sukkamekkoinen puu olisi epäilemättä vieläkin korea näky, mutta aina ei voi voittaa.
– Orava, onneton, rupesi pesäntekoon. Se vei ensin puusta tupsut ja sitten repi sukankin sen ympäriltä!
Jossakin päin Juoksenkia asustelee nyt orava, jonka koti on sisustettu sävy sävyyn sopimaan yhteen käpyjen ja muun oravamaisen koristelun kanssa. Sopii vain toivoa, ettei siitä ala oravien keskinäinen kisa kauneimmasta kodista...

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net