Marja-Leena Erkheikki palasi kotikonnuilleen

10.10.2013 06:01 Kari Kaulanen

Maisuna tunnettu Marja-Leena Erkheikki kotisohvallaan. Seinältä hänen puuhiaan seurailevat isovanhemmat Kalle ja Alina Erkheikki.

KUIVAKANGAS – Marja-Leena Erkheikki asuu lapsuuskodissaan. Talo on rakennettu vuonna 1924 ja remontoitu lattiasta kattoon 60 vuotta myöhemmin. Remontin yhteydessä Marja-Leenan isä muurasi pirtin nurkkaan komean leivinuunin, jonka ulkonäkö pyöreine kulmineen kertoo, että kyseessä oli ammattimies.
Vuodesta 1981 aina 2000-luvun alkuun taloa asutti Marja-Leenan täti Saara puolisoinen. Miehensä kuoltua tämä muutti samassa pihassa olevaan tiilitaloon, joka on myös Eino Erkheikin muuraama. Saaran lisäksi talossa asuvat hänen 80- ja 91-vuotiaat sisarensa.
Syyskuun alussa Ylitornion hallintojohtajana aloittanut Marja-Leena Erkheikki on muuttanut pikku hiljaa tavaroitaan Tornion kodistaan vuodesta 2000 lähtien asumattomana olleen lapsuuskotinsa suojiin.
Sen olohuoneen ikkunasta näkyy viereiselle pellolle pystytetty Ämminpirtin valtauksen muistomerkki. Ämminpirttiä ei ollut enää Marja-Leenan syntyessä vuonna 1955. Nykyään ei ole myöskään sen takana seissyttä taloa, johon Eino Erkheikki ja hänen Elsa-vaimonsa muuttivat vuokralle Marja-Leenan ollessa kaksivuotias.
Marja-Leena itse jäi kuitenkin asumaan isovanhempiensa, Kalle ja Alina Erkheikin sekä isänsä sisarusten kanssa. Vanhempien asunto oli niin lähellä, että heidän luonaan oli helppo pistäytyä ja välillä viipyä pidempäänkin.


Kuusivuotiaana opintielle
Vaikka isovanhempiensa ja tätiensä kanssa asuikin, Marja-Leena ei ollut talon ainoa lapsi; Elina-tädin Anita-tytär oli vain vuoden nuorempi. Marja-Leenan sisko Ritva oli puolestaan pari vuotta nuorempi, joten samanikäistä seuraa oli jo omasta takaa. Tosin leikkikavereista ei ollut pulaa muutenkaan, koulussakin oli parhaimmillaan 70 oppilasta.
Marja-Leena itse aloitti kansakoulun kuusivuotiaana yhdeksän muun lapsen kanssa. Hän asui talvisin koululla keittäjänä toimineen Saara-tätinsä kanssa, joten koulumatkaa oli saman verran kuin oli etäisyyttä yläkerrasta alakertaan.
Keskikouluun pääseminen pidensi koulumatkaa, joka taittui Niskalan tupaten täysissä linja-autoissa.

Pakastin voitti telkkarin
Elämä ei kuitenkaan ollut pelkkää leikkimistä ja koulunkäyntiä. Marja-Leenan isä muurasi 1960-luvun loppupuolella pihaan ison navetan, jossa oli tilaa lähes 30-päiselle karjalle.
– Kesäsin riitti heinäntekoa, Marja-Leena muistelee.
Aina 1970-luvun puolelle saakka heinä kaadettiin pääasiassa hevosvetoisella niittokoneella, joskin naapurit kävivät joskus auttamassa traktorilla. Silloin, kun säät eivät suosineet, heinätyötä riitti pitkälle syksyyn, minkä Marja-Leenakin sai joskus kokea.
– Mie olen joskus syyskuussa joutunu vielä heinäpellole, ko olen tullu koulusta.
Heinänteko ei kuitenkaan ollut pelkästään talonväen varassa, vaan pari miestä huhki pelloilla palkan edestä.
Lehmien ja hevosen lisäksi talossa oli myös lampaita, kanoja ja tietenkin sika. Tarvittiin siis säilytystilaa.
– Meile tulit lypsykone ja pakastin ennen telkkaria, ja kyllä met lapset olima katkeria, Marja-Leena kertoo.
Tuo tapahtui joskus 1960-luvun alkuvuosina. Siihen aikaan lehmät vietiin kesäisin muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle kesäkentälle. Navetan lisäksi siellä oli kenttäpirtti, jossa Marja-Leenakin muistaa lapsuuskesinä asuneensa.

Ruotsia luonnonmenetelmällä
Keskikoulun jälkeen Marja-Leena Erkheikki jatkoi lukioon, kuten tekivät hänen jälkeensä myös Anita ja Ritva.
– Meilä oli ruottin kielessä kotikenttäetu, Marja-Leena sanoo ja lisää vakuudeksi:
– Meän luokalta seittämäntoista kirjotti ruottista ällän.
Laudatureita tuottanut kielitaito karttui kuuntelemalla ruotsalaisia radiokanavia.
Yhteydenpito rajan yli oli tiivistä. Ruotsin puolella asui sukulaisia, jotka kansoittivat pihapiirin varsinkin juhannuksen aikaan, kun Aavasaksan juhlat olivat vielä voimissaan. Niskalan auto puolestaan kuljetti väkeä Matarenkiin kauppoihin hakemaan bitsockeria ja Gevaliaa.
Nuoriso kävi suomalaisten tanssipaikkojen lisäksi Matarengin Folkets Husilla.
– Erityisen hauska oli damernas tjuvdans, Marja-Leena muistelee nauraen ruotsalaisten erilaisia tanssitapoja.
Marja-Leena sanoo suhteen ruotsalaisiin naapureihin olleen kaikien kaikkiaan hyvä.

Lähtö maailmalle
– Ko pääsi ylioppilhaaksi vuona 1973, mailman piti aueta, mutta ei se auenukhaan, Marja-Leena toteaa.
Työttömänä hänen ei kuitenkaan tarvinnut olla. Kotona rakennettiin taloa, mikä tarjosi tekemistä yllin kyllin. Sen lisäksi Marja-Leena oli töissä Kuitusella sekä harjoittelijana kunnan sosiaalitoimistossa kunnes vuonna 1975 lähti Tornioon kauppaopistoon. Myös opiskelukesät hän työskenteli Kuitusella ja sosiaalitoimistossa.
Kauppaopiston jälkeen, vuonna 1977, Marja-Leena suuntasi Tampereen yliopistoon, mistä valmistui neljän vuoden kuluttua ekonomiksi.
Tampereelle kotiutumista auttoi se, että Ritva ja Anita olivat ehtineet asettua sinne jo aiemmin. Opiskeluajan henkeä kuvaavat muistot yliopiston alakuppilassa istuvista Juicesta, Mikko Alatalosta, Harri Rinteestä ja Veltto Virtasesta sekä heidän ympärillään pyörineestä sekalaisesta seurakunnasta.

Eino Ahon leipiin
Kesätöihin Marja-Leena palasi aina pohjoiseen. Kesällä 1979 hän työskenteli ensimmäistä kertaa Eino Aho Oy:llä Kaulirannassa.
Seuraavana kesänä hän pääsi, omasta aloitteestaan, Ahon ostamaan Rovaniemen Kauppa Oy:öön.
Siellä hänelle tarjottiin vakituista työtä, eikä vastausta tarvinnut miettiä, vaikka ala ei ollut aivan jokapäiväinen: atk-ohjelmien käyttöönotto ja ohjaus konsernissa
– Aho oli eeläkävijä atk:n yrityskäytössä, Marja-Leena sanoo.
Työ oli mielenkiintoista, mutta sitä jatkui vain vuoden verran. Kauppayhtiön konttoripäällikön paikka vapautui, ja sitä tarjottiin Marja-Leenalle, vaikka nuoria naisia ei yleensä sellaisilla palleilla nähty. Ei ennakkoluuloilta vältytty nytkään, mutta kun näyttöjä alkoi tulla, asenteet muuttuivat.
Rovaniemen Kauppa Oy harjoitti tukkuliiketoimintaa länsikairaa lukuun ottamatta koko Lapissa, joten tukolaiset kauppiaat tulivat tutuiksi.
– Mie rakastin niitä kauppihaita, joitten kans olin tekemisissä, Marja-Leena kertoo ja mainitsee esimerkkinä rauduskyläläisen persoonallisuuden, Ilta Uusikartanon.

Rovaniemeltä Tornioon
Marja-Leena Erkheikki työskenteli Rovaniemellä marraskuuhun 1988. Joulukuun ensimmäisenä päivänä hän aloitti laskentaekonomina Outokummulla Torniossa, eli kauppiaat vaihtuivat hehkuvaan teräkseen.
Seuraavan vuosikymmenen alussa hänen tittelinsä oli rahoituspäällikkö.
Vuonna 1999 markka kiinnitettiin euroon, joka tuli laskutus- ja raportointivaluutaksi, mikä tiesi paljon lisätyötä.
Marja-Leena oli aina viihtynyt asiakkaiden kanssa, ja heidän pariinsa hän kaipasi nytkin. Seurattuaan lähes yhdentoista vuoden ajan suuryhtiön rahavirtoja hän vaihtoi pankkialalle hakeutumalla Leonia Pankin Lapin yrityskonttorille rahoituspäälliköksi, aluksi Kemiin ja vuoden 2002 alussa Tornioon, missä oli koko ajan asunut.

Koukkaus rauta- ja maatalouskauppaan
Joulukuussa 2002 Jukka Lakkapää pyysi Marja-Leenaa J.J.Lakkapää Oy:n talouspäälliköksi. Se oli jälleen tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.
Yrityksellä oli toimintaa Ylitornion ja Tornion lisäksi Luulajassa. Ruotsin osalta muun muassa ohjelmistot, rahoitus ja tilintarkastukset poikkesivat suomalaisista.
– Ko otti selvää, niin äkkiä niihin pääsi sisäle, Marja-Leena kuittaa ja lisää:
– Talouen lait on kuitenki samat ja kirjanpito debetiä ja kreditiä.
Kävi kuten Outokummullakin, Marja-Leena alkoi kaivata asiakkaiden pariin. Kun Sampo Pankin Kemin konttorin johtaja tarjosi töitä, edessä oli paluu pankkimaailmaan henkilöasiakaspuolen palvelupäälliköksi.
Seuraava vaihe oli finanssipuolen asiakasvastuullisen johtajan paikka samassa talossa kunnes Marja-Leena valittiin Sampo Pankin Tornion konttorin johtajaksi.
Viime vuonna Tornion konttori lopetettiin ja Marja-Leena siirtyi takaisin Kemiin ja yrityspuolelle.

Yksityiselämän vaiheita
Kun kuuntelee Marja-Leena Erkheikin työuran hengästyttäviä käänteitä, herää väkisinkin kysymys, onko hänellä ollut muuta elämää laisinkaan. On tietenkin.
– Mulla on vuona 1986 syntyny tyär, Annukka, joka pääsi ylioppilhaaksi 2005, Marja-Leena kertoo.
– Nyt hän on kuutta kieltä puhuva kauppatietheen maisteri ja saanu vakituisen työpaikan Vaisala Oy:stä. Annukka assuu Helsingissä chileläisen poikaystävänsä kanssa.
Kysymykseen aviomiehestä Marja-Leena vastaa avoimesti:
– Ei ole koskhaan ollu.
Viimeiset kymmenen vuotta hän on seurustellut Auno Aittamaan kanssa. Yhdessä he ovat käyneet aina Etelä-Amerikassa ja Dominikaanisessa tasavallassa saakka. Nämä matkat ovat olleet seurausta Annukan Chilessä viettämästä vaihto-oppilasvuodesta.

Uudet haasteet odottavat
Marja-Leena Erkheikki myöntää, että kotiinpaluu oli yksi tekijä, joka sai hänet hakemaan Ylitornion hallintojohtajan paikkaa.
Suurempi syy oli kuitenkin kyllästyminen pankki- ja yritysmaailman myrskyihin. Marja-Leena tietää, että tyyntä keliä ei ole odotettavissa kuntapuolellakaan. Hän aikoo kuitenkin pitää kiinni perusperiaatteestaan: Erota asiat, joihin voit vaikuttaa niistä, joihin et voi vaikuttaa.
Hän otti hallintojohtajan pestin vastaan aikana, jona on odotettavissa pääasiassa ikäviä päätöksiä. Niiden vastapainona ovat kuitenkin asuminen lapsuuskodissa ja työpäivän jälkeen odottava, lämmin ruoka; pihan toisella puolella asuvat tädit ovat onnellisia veljentyttärensä kotiinpaluusta.


Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Raitti 300x250
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net