Mandi Vaara on tyytyväinen 90-vuotias

5.2.2015 06:01 Kari Kaulanen


LANKOJÄRVI – Ikkunan levyisellä siemenkaukalolla käy vilske, kun läheisissä puissa viihtyvät linnut pyrähtelevät hakemaan ruokaa. Tali-, sini- ja hömötiaiset sekä punatulkut istahtavat välillä ikkunalaudalle ja näyttävät katselevan sisään. Jos ne tosiaan katsovat, ne näkevät ikkunan toisella puolella Mandi Vaaran kasvot.
Lintujen seuraaminen on kutomisen ohella Mandin mielipuuhaa, joka korvaa television katselun. Radio sen sijaan on auki aamusta iltaan, ja nimenomaan se kanava, jolta kuuluu Lapin radio. Sielläkään musiikki ei ole niin tärkeää kuin haastattelut ja uutiset, joita Mandi seuraa tarkasti. Hän kantaa suurta huolta maailman tilanteesta.
– Ko Suomi ei vain ennään koskhaan joutus sothaan, hän huokaa.
Mandi on täyttänyt tammikuussa 90 vuotta, joten sodan ja evakon kokeneena hän tietää, mistä puhuu.

Koti järven takana
Mandi Vaara asuu Lankojärven Penkonniemessä entisen kotinsa yhteyteen rakennetussa eläkeläiskämpässä, kuten hän itse kotiaan kutsuu. Talon vanhemmassa osassa asuu hänen poikansa Teuvo. Lähin naapuri on toinen poika Heikki ja hieman kauempana asuu esikoispoika Tuomo. Myös Mandin kolme tytärtä asuvat Pellossa.
Penkonniemi on saanut nimensä Mandin appiukon, Benjamin Waaran mukaan.
Mandi on omaa sukua Harila. Hänen isänsä oli nimeltään Oskari. Auroora-äiti oli tyttönimeltään Juuso. Hariloilla oli 11 lasta, joista Mandi on toiseksi nuorin.
Hän kertoo isänsä joutuneen arvannoston perusteella kolmeksi vuodeksi Venäjälle sotaväkeen. Sieltä palattuaan hän meni Aurooran kanssa naimisiin, sai kruununtorpan Lankojärven itäpuolelta ja rakensi sinne talon.
– Pirtti, kamari ja eteinen, Mandi kuvaa kotiaan.

Töitä kotona ja kylässä
Mandin lapsuudessa ja nuoruudessa oli tehtävä töitä.
– Piti leipoa, lypsää, separoijja maitoa, pestä pyykiä...
Osaavalla tyttärellä oli kysyntää myös muualla. Kun miehet olivat talvisodassa, 15-vuotiaalla Mandilla olisi ollut töitä useammassakin paikassa yhtä aikaa.
Hän joutui mukaan myös synnytykseen, ei tosin kätilöä korvaamaan, vaan näyttämään valoa öljylampulla.
Mandin kerronta on niin eloisaa, että tapahtumat suorastaan näkee silmissään. Kuten erään matinlompololaisen, miehettömän talon navettatyöt.
– Ko navetanalusta oli täynä jäätynyttä sontaa, se mie sanoin lehmile, että älkää veikkosen sontiko ennään.
Kun Mandi hiihti Matinlompolosta viemään voita kaupalle, hän poikkesi samalla Penkonniemessä kuuntelemassa uutiset radiosta.
– Kyllä oli mukava viä ilosanomaa 13. maaliskuuta 1940, ko rauha oli tullu.

Hevosella evakkoon
Rauhaa kesti kuitenkin vain reilun vuoden, kun miehiä taas vietiin rintamalle kesällä 1941. Se tiesi naisille kovia aikoja kotirintamalla. Mandin siskot Ellen ja Alli lähtivät sotilaskotisisariksi.
Jatkosota loppui aikanaan, mutta Lapin ihmisillä varsinainen koettelemus oli vasta edessä.
Mandille aiheutti lisähuolta se, että hänen jalkansa olivat huonossa kunnossa.
– Tietää sen, ko olin ollu viikkkokausia heiniä sauraamassa ja kahlanu pitkin rapajänkkiä.
Jalkavaivaisena hän ei uskaltanut jäädä kotiin, vaan otti perheen hevosen ja lähti sillä vanhempiensa kanssa kohti Pelloa.
Kotiin palanneet Ellen ja Alli sen sijaan arvelivat, että saksalaiset eivät tulisi Lankojärven itäpuolelle ja jäivät. Asian varmistamiseksi he kävivät sopivalla tuulella työntämässä kaikki länsipuolen veneet vesille, jolloin tuuli kuljetti ne vastarannalle, mihin ne piilotettiin.

Evakoille leipää, hevoselle heiniä
Mandi hevosineen ei päässyt heti rajajoen toiselle puolelle. Hän nukkui yön Korteniemen pirtissä, ja seuraavana päivänä hänet määrättiin kuljettamaan näkkileipää Vuopion kaupasta rannassa ylipääsyä odottaville evakoille.
Ennen lähtöä hän kävi vielä hakemassa hevoselleen heiniä ladosta, joka sijaitsi jossain nykyisen hautausmaan paikalla.
Ruotsin puolella vastaan tuli uusi ongelma, kun hevonen säikkyi tiellä kulkevia autoja.
Lopulta Mandi oli perillä sukulaistensa talossa Valkeakoskella, mihin hänen vanhempansakin olivat jo ehtineet.
Sen kauemmaksi Hariloiden ei tarvinnut evakkoon lähteä. Mandi tosin jatkoi vielä matkaa Matarenkiin hoitamaan siellä asuvan sisarensa lapsia.
Lankojärven itäpuoli jäi saksalaisilta polttamatta, samoin muutama talo länsipuolella. Yksi niistä oli Mandin tuleva appela Penkonniemessä.

Hellu vastarannalta
Mandi Harila ja Erkki Vaara olivat olleet yhtä aikaa kansakoulussa, mutta eri luokilla, koska Erkki oli kaksi vuotta vanhempi.
– Rakhautta ei kuitenkhaan ollu ennenkö se tipahti ko taihvaasta, Mandi sanoo nauraen.
Mandi muistaa tarkoin, miten seurustelu alkoi vuonna 1946.
– Kylälä olit lavatansit 12.10. Mie olin yötä minun Mari-siskon tykönä ja Erkki saatto minut sinne.
Seuraavana vuonna he menivät kihloihin ja Mandi sai ruuanlaittaja-siivooja-talonmiehen paikan Lankojärven koululta, joka oli valmistunut salaman kesällä 1944 polttaman koulurakennuksen tilalle.
– Lauantaina piti koulun jälkhin kantaa ensin vesi kaivosta saunanpathaan, lämmittää siinä ja kantaa yläkerthaan, että sai luututa laattiat.
Maaliskuussa 1949 Erkki ja Mandi kävivät vihillä. Mandi oli siihen asti asunut koululla. Häiden jälkeen he muuttivat Penkonniemeen. Appelan tuvassa syntyi myös esikoinen.
– Tuomo on ensimäisen kerran pesty Lankojärven veelä, Mandi kertoo.
– Mie olin luullu, että lapsenteko on helppoa, mutta kyllä mie seuraavilla kerroila menin laitokselle, hän nauraa.

Kahden työn syksy
Mandi ja Erkki rakensivat talon Erkin kodin lähelle. He saivat kuusi lasta, jotka syntyivät kahdeksan vuoden aikana. Erkki hankki leivän perheelleen metsätöillä, ja savotat saattoivat joskus olla kaukanakin.
Lankojärvi sai sähköt vuonna 1955, mikä hieman helpotti elämistä.
Vuonna 1968 Mandi palasi koulun siivooja-talonmieheksi. Samana syksynä aloitettiin Rovaniemen tien oikaisu. Sitä varten Kankaan talossa itäpuolella asui mittausporukka, jonka ruuanlaittajaksi Mandia pyydettiin.
Mandi kulki koulun ja Kankaan talon väliä polkupyörällä. Vesi piti kantaa sisään ja ulos ja ruoka valmistaa puuhellalla. Pesti kesti pitkälle marraskuuhun ja päivät venyivät 14-tuntisiksi.
Lisäksi Mandin perhe hoiti naapurissa asuvaa ämmiä, Erkin äitiä.

Ikuinen ikävä
Maaliskuussa 1969 Erkki sai veritulpan, joka tuhosi neljänneksen hänen sydämestään. Se tarkoitti metsätöiden loppumista.
– Jos heinäseiphäissiin vuoli tikkuja, niin piti välilä panna maata, Mandi kertoo.
Se tarkoitti myös lehmistä luopumista.
– Ko mie jouvvuin vasikankarsinaa tekheen navetassa, mie aattelin, että nyt tuli lehmile lähtö.
Koululta Mandi jäi eläkkeelle vuonna 1988.
Pari vuotta myöhemmin Erkki sairastui ruokatorven syöpään. Se leikattiin Oulussa, ja Erkki tuli Pellon sairaalan kautta kotiin.
Tauti ei antanut periksi, mutta eivät Vaaratkaan. Tutun lääkärin kautta Erkki pääsi ensin Diakonissalaitokselle ja sieltä syöpäosastolle sädehoitoon. Kotona Mandi syötti miehelleen velliä nenän kautta laitetulla letkulla.
Mikään ei auttanut. Jouluaattona 1991 Mandi hyvästeli miehensä Pellon sairaalassa. Hän ihmettelee vieläkin, mistä ihminen saa voimaa tuollaisessa tilanteessa ja vastaa itse:
– Kyllä sitä ylhäältä annethaan.
Erkki haudattiin tammikuussa, ja hautajaisiin osallistui lähes 250 henkeä.
– Mutta ei sitä ikävää ossaa sanoa, ko oma kaveri otethaan pois.

Joulupukin apurina
Kun Mandilta kysyy lapsenlapsista, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä:
– Kolmanessa ja neljänessä polvessa 27, viienessä polvessa kaks.
Tarvittaessa hän luettelee myös kaikkien nimet, asuinpaikat ja ammatinkin, jos sellainen jo on.
Mandin lempipaikka on tuvassa oleva keinutuoli, jossa hän istuu kutomassa.
– Mie olin joulupukin apulaisena ja tehin 18 paria sukkia.
Ja uusia syntyy jo, onhan jouluun enää vajaat 11 kuukautta.
Mandin jalat ovat huonot, joten liikkuminen on vaikeaa. Niinpä hän ei juurikaan kylästele, mutta sen sijaan iloitsee siitä, että hänen luonaan käy usein vieraita.
Kaikesta näkee ja kuulee, että Mandi on tyytyväinen elämäänsä. Hän myöntää sen itsekin:
– Mulla on kaikki hyvin.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net