Maarit Kivilompolo siirtyy valtuustosta vaihtopenkille

18.10.2012 06:01 Minna Siilasvuo


Maarit Kivilompolo voi olla huoleti, kun kodin turvamies seropi Zorro haukkuu vieraat ja tarvittaessa kotiväenkin.
PELLO – Pellolaisten tunteman työterveyshoitaja ja kunnanvaltuutettu Maarit Kivilompolon tyynen rauhallisen julkisivun taakse kätkeytyy monitaitoinen ja yritteliäs nainen, joka on täynnä yllätyksiä. Yksi yllätyksistä on se, että hän ei ole enää ehdolla tulevissa kuntavaaleissa.
– Olen ollut Pellon valtuustossa kolme kautta, mutta ehdokkaaksi asettuminen on ollut joka kerta miettimisen paikka. Ensimmäistä kertaa olin ehdolla vuonna 1996, kun olimme asuneet Pellossa vasta vuoden päivät. En olisi ehkä tullut vielä silloin ajatelleeksi ehdokkuutta, mutta Rundgrenin Lasse tuli pyytämään minua ehdokkaaksi.

Ensimmäisellä yrityksellä Maarit ei vielä tullut valituksi, mutta hän pääsi aloittamaan kunnallispoliittisen uransa ympäristölautakunnan jäsenenä. Seuraavissa vaaleissa vuonna 2000 heltisi jo valtuustopaikkakin.
Ajatus osallistumisesta kunnallispolitiikkaan ei ollut Maaritille vieras, sillä hänen isänsä Timo Uusitalo oli ollut aikoinaan SKDL:n edustajana Ylitornion valtuustossa. Maarit osallistui poliittiseen päätöksentekoon käyttämällä esityslistojen nurjan puolen piirustuspaperina.
– Itse asiassa arvoin aluksi SDP:n ja Vasemmistoliiton välillä, mutta lopulta vaaka kallistui kuitenkin sosiaalidemokraattien puolelle. Puolueen jäsen en tosin ole.
Vaikuttamisen välineet kotoa
Maarit kertoo kulkeneensa pikkutyttönä mukana pioneeritoiminnassa, mutta käyneensä myös partiossa. Kotona oltiin suvaitsevaisia eikä haluttu rajoittaa lapsen harrastuksia puoluepoliittisin perustein. Lapsille ei myöskään tuputettu vanhempien ajatusmaailmaa.
Kiinnostus yhteisten asioitten hoitamiseen lienee kodin perua, vaikka puoluekanta ei olekaan periytynyt: siinä, missä Maarit on siirtynyt demareihin, on vanhin veli tehnyt vielä radikaalimman liikkeen asettumalla kokoomuksen ehdokkaaksi Kemissä.
– Kaipaisin kunnallispolitiikkaankin hiukan avarakatseisempaa suhtautumista. Valtuustossa meidän kaikkien pitäisi edustaa Pello-puoluetta ja yrittää ratkoa ongelmia syyllisten etsimisen sijaan. Toivottavasti tuleva valtuusto onnistuu luomaan hyvän yhteishengen ja tavoittelemaan yhteistuumin Pellon menestystä. Hyvät ideat ovat aina tervetulleita riippumatta niiden esittäjän puoluekannasta.
Ei sillä, että yhteishenkeä olisi edellisiltäkään valtuustoilta puuttunut. Tosin Maarit toteaa tämän valtuustokauden olleen edellisiä selvästi raskaamman ja riitaisamman.
– Varsinkin kunnanhallituksessa meillä on ollut hyvä työilmapiiri, mutta kauden rankkuudesta kertoo varmasti jotakin se, että yhdeksästä kunnanhallituksen jäsenestä kuusi jättää valtuuston tulevissa vaaleissa omasta halustaan.
Kunnanhallitus kokoontuu kolmen viikon välein ja valtuusto vielä harvemmin, mutta valtuutetuilla riittää työtä papereihin perehtymisessä.
– Kun itsellä loppuu palo, on aika hengähtää. En silti pidä ollenkaan mahdottomana, että olisin taas joskus myöhemmin ehdolla valtuustoon.
Meltosjärveltä maailmalle
Meltosjärvellä syntynyt, kasvanut ja peruskoulunsa käynyt Maarit solmi tiiviin siteen Pelloon jo 17-vuotiaana Ponnen tansseissa, missä hän kohtasi tulevan aviomiehensä Rauno Kivilompolon.
– Ponnella kävi siihen aikaan hyviä esiintyjiä, ja pitihän sinne päästä Meltosjärveltäkin. Joskus tultiin linja-autolla, joskus liftillä ja toisinaan kerättiin porukka kokoon ja tultiin taksilla. Kun Dingo tuli esiintymään, Pellossa ihmeteltiin, että ”mikä ihmeen Bingo sieltä on tulossa”, eikä bändin suosioon osattu varautua. Kun valtava yleisö lähti vyörymään lavaa kohti, järjestäjille tuli kiire soittaa lisää järjestysmiehiä paikalle, Maarit muistelee.
Lukion Maarit kävi Ylitorniolla, ja sitten nuoret lähtivät tietysti maailmalle, kuten nuorilla on tapana. Maarit oli harjoittelijana Kolpeneella ja päiväkodissa, ehtipä käydä talouskoulunkin.
– Ensimmäinen työpäiväni Kolpeneella oli niin rankka, että kotiin tultuani aivan itkin Raunolle, että en mie jaksa! Osastolla, jolla olin, oli erittäin vaikeasti kehitysvammaisia potilaita. Niin minä vain kuitenkin totuin siihen vähitellen.
Rankasta alusta huolimatta Maarit valitsi ammattinsa terveydenhuoltoalalta ja kouluttautui terveydenhoitajaksi. Hän valmistui vuonna 1992, laman ollessa syvimmillään.
– Olin vielä valmistuessani niin nuori, että Kemin kaupunki palkkasi minut vuoden ajaksi sairaanhoitajan työhön jollakin nuorille suunnatulla työllistämistuella. Kun se loppui, avoimista työpaikoista ei ollut tietoakaan.
Yrittäjänä Kemissä
Maarit ei jäänyt tuleen makaamaan, vaan perusti Raunon kanssa kioskin Kemin rautatieasemalle. Kioski oli auki aamukahdeksasta iltayhteentoista.
– Tykkäsin työstä, vaikka siinä oli tosi kiinni. Pidimme kioskia kahden vuoden ajan, mutta sitten minulle tuli pelko, että kynnys ryhtyä oman alan töihin kasvaa liian korkeaksi. Sain työpaikan Pajalasta ja muutimme Pelloon vuonna 1995.
– Pajalassa jouduin todelliseen tulikokeeseen, kun kaikki työkaverit puhuivat vain ruotsia. Muistan, että ensimmäisen raportin jälkeen sain kauhean päänsäryn kun yritin niin ankarasti seurata ja ymmärtää ammattisanastoa.
Kun ruotsi alkoi sujua, paljastivat työtoverit puhuvansa pääasiassa meänkieltä: ”Päätimme etukäteen, että puhumme vain ruotsia, sillä aiempien tulijoiden kohdalla homma on kaatunut kielitaidon puutteisiin.”
Maaritilla oli vakituinen virka Pajalassa, mutta vuonna 2004 hän sai työpaikan Pellon terveyskeskuksesta.
– Kun kello on Ruotsissa tunnin jäljessä ja työpäivän pituutta jatkaa vielä kolmen vartin ruokatauko, tulivat päivät liian pitkiksi. Rauno oli reissutyössä ja tyttäremme Saga päiväkodissa. Kun ehdin hakemaan hänet sieltä, oli nukkumaanmenoaika jo käsillä.
Kotihoidosta työterveyshuoltoon
Maarit aloitti työnsä kotihoidossa, mutta siirtyi muutama vuosi sitten vähitellen työterveyshuoltoon Marja-Leena Rundgrenin tilalle.
– Hoidimme aluksi tehtävää jonkin aikaa yhdessä, mutta kun Marja-Leena jäi eläkkeelle, jäin yksin. Tehtävään tottuminen otti oman aikansa: kun kotihoidossa oli oma työyhteisö, ei yhtäkkiä ollutkaan ketään, jonka kanssa vaihtaa ajatuksia. Terveydenhuoltoala on ollut minulle oikea valinta, mutta kaipaan kieltämättä työparia. Jos tämä työ on itsenäistä niin on se yksinäistäkin.
Vertaistuen saamiseksi Pellon, Kolarin, Muonion, Ylitornion ja Ranuan työterveyshoitajat kokoontuvat pari kertaa vuodessa keskustelemaan oman alansa erityiskysymyksistä. Tapaamiset ovat tärkeitä, ja niitä on haluttu pitää yllä, vaikka väki työterveyshuollossa on vaihtunut.
– Työparin kanssa kehittyisi itsekin työssä enemmän, mutta kun sellaista ei ole, otamme näistä tapaamisista irti kaiken mahdollisen tuen.
Opiskeleva yrittäjä
Viime vuoden aikana Maarit on suorittanut työn ohessa vastaanottohoitotyön erikoistumisopinnot. Lisäopinnotkin ovat mahdollisia.
– Jos aikoo opiskella lisää, se pitää tehdä suhteellisen nopeasti ennen kuin ehtii vieraantua opiskelusta liikaa. Ja jos haluaa tehdä muuta, sekin on vielä mahdollista...
Vaikka Maarit on selvästi omalla alallaan, saattaa hän yllättää vielä itsensäkin. Kodin alakerrassa kenkäkaupalta tyhjäksi jäänyt liiketila on Maaritin mielestä katukuvan kannalta tylyn näköinen, ja jokin erikoisliike saattaisi hyvinkin menestyä Pellossa. Tarvitaan vain hyvä idea, roppakaupalla rohkeutta ja ripaus onnea.
Menneisyys menestyvänä kioskiyrittäjänä on saanut viime syksystä alkaen jatkoa kuljetusalan yrittäjyydestä. Maaritin ja Raunon yhteinen kuljetusliike työllistää kaksi nuorta ja innostunutta miestä, jotka ajavat rautaa Ruukista Luulajaan viitenä päivänä viikossa.
Kuka uskaltaa edes arvailla, millaisia yllätyksiä Maarit seuraavaksi hautoo mielessään?

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net