LoisteMarin Jatta Mäkikyrö palvelee maalaisputiikin tyyliin

20.8.2015 06:01 Karolina Ajanki

Marimekon tuotevalikoiman uutuudet ovat löytäneet tiensä Jatta Mäkikyrön maalaisputiikkiin. Suomalaisen designin valttikorteiksi yrittäjä nostaa ajattomuuden ja kestävyyden.


YLITORNIO – Jokivarren lahja- ja sisustus LoisteMarin Jatta Mäkikyrö puikkaa esiin Marimekon hyllyjen takaa. Myymälän uudet tilat ovat muuttaneet Alkkulanraitilla etelämmäksi ja samalla myymälä ottanut askeleen lähemmäksi kohti Mäkikyrön unelmaa maalaisputiikista.
LoisteMarin tilat ovat kokonaan uusitut ja muotoilija, visualisti Anna Brykmer on stailannut ja somistanut liikkeen.
Yrittäjyys on jotain, mihin useimmat kasvavat – niin myös Mäkikyrö, jolla molemmat vanhemmat ovat toimineet ja isä yhä edelleen, yrittäjinä. Mäkikyrö suorittaa parhaillaan kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoa samaan aikaan kahden muun ylitorniolaisyrittäjän kanssa.
– Meillä on oikein mukava porukka, joka kulkee yhdessä kontaktipäivillä. Suoritamme tutkintoa toisiamme tukien.
LoisteMarin avajaisista tulee pian kuluneeksi kolme vuotta. Kuun vaihteessa LoisteMarissa vietetään uuden myymälän avajaisia. Mutta miten yrittäjästä, entisestä sairaanhoitajasta tuli suomalaisen designin jälleenmyyjä ja puolestapuhuja?
Kutsumuksesta uuteen aluevaltaukseen
Mäkikyrö valmistui sairaanhoitajaksi, omien sanojensa mukaan kutsumusammattiin vuonna 2008 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulusta.

– Minulle on ollut selvää pienestä pitäen, että lähden hoitoalalle.
Mäkikyrö työskenteli sairaanhoitajana ja sitä ennen lähihoitajana opintojensa ohessa ylitorniolaisessa palvelukodissa. Hän osti myös osakkuuden palveluasumista tuottavasta Pihlajarinne Oy:stä. Osakkuuden oli tarkoitus olla sijoitus tulevaisuuteen, mutta universumilla oli toisenlaiset suunnitelmat. Muutos työtilanteeseen tapahtui vuonna 2011, jolloin kunta kilpailutti tehostetun palveluasumisen tuottajat ja Hoitoketju Coronaria Oy:stä tuli palvelukodin jatkava yritys.
 – Olihan se järkytys. Olin juuri jäämässä äitiyslomalle.
Aleksanteri syntyi maailmaan vuodenvaihteessa. Äitiyslomalla, kevättä kohti mentäessä kypsyi ajatus uudesta aluevaltauksesta, yrittäjyydestä. Yritysneuvotteluja käytiin kolmesta liikkeestä. Aavasaksan Sähkön myymälästä käydyt neuvottelut kantoivat hedelmää ja niin Mäkikyröstä tuli liikkeen jatkaja.
Kotimaisuus pitää pintansa
Ajatus myymälästä on pysynyt samankaltaisena. Suomalaisuus ja suomalaiset tuotemerkit ovat etusijalla. Tuotevalikoimassa ovat lisääntyneet Marimekon tuotteet.
– Halusin lämminhenkisen putiikin, missä on riittävästi tuotteita tarjolla.
LoisteMarin uusissa, noin 80 neliön myymälätiloissa neliöt on käytetty tehokkaasti. Liike on katutasossa ja sinne pääsee pyörätuolilla.
– Tämä on juuri sellainen, jollaista olen halunnut.
Mäkikyrö ei tunnusta erityisiä esikuvia, mutta ehkä yksi roolimalli on painunut lapsuudesta mieleen.
– Tiesin jo nuorena kun kävin Lisbet Muodissa, että jos minusta joskus tulee myyjä, haluan olla samanlainen myyjä kuin Katja Jaako.
Suomalainen design hehkuu Mäkikyrön yllä. Sitä löytyy myös sisustusfriikiksi osoittautuvan naisen kodista.
Tyylit sekoittuvat ja erottuvat
Kun Mäkikyrö kattaa kotona, pöydälle päätyy Teemaa, Marimekkoa ja Arabian Muumi-astiastoa. Muumituotteita hän myös keräilee.
– Mie tykkään niistä, hän hymyilee.
Kotimaisessa designissa Mäkikyröä puhuttelevat ajattomuus, kestävyys ja luotettavuus.
Nykydesignin lisäksi häntä ihastuttaa antiikki. Juhlapöytään hän nostaa Ulla Procopén Valencia-astioita, Myrnaa ja Maisemaa.
– Erilaiset juhlatilaisuudet kuten syntymäpäivät ja kastejuhlat. Silloin ne ovat käytössä ja sekoittelen.
Antiikkia Mäkikyrö keräilee nettihuutokaupoista ja antiikkikaupoista. Astioiden lisäksi antiikkihuonekalut ovat sydäntä lähellä. Talonpoikaisrokokoo on tyylisuunta, joka miellyttää silmää. Nykytrendin mukaan hän sekoittelee jonkin verran tyylejä, mutta Artekin design ja talonpoikaisrokokoo kuuluvat eri tiloihin.
– Tykkään modernista ja rokokoosta. Artek tietysti erotellaan omaan tilaansa.
Perhe on tuki, jota ilman ei pärjäisi
Perheessä riittää säpinää, sillä molemmat vanhemmat ovat yrittäjiä. Haasteita riittää etenkin ajankäytön suhteen. Kehitystä ja elämän eteenpäin menemistä tapahtuu työelämän lisäksi perheessä kun esikoinen Fanny on juuri aloittanut esikoulun.
Mäkikyrö jännitti koulun alkua paljon, lastaankin enemmän.
– Tietenkin jännitin, mutta Fannylla on mennyt hyvin ja hän on ollut hyvillään.
Eskarista palaavaa koululaista odottavat kotona vuoden ikäinen Felicia ja nelivuotias Aleksanteri.
– Onni on isoäiti, joka on hoitanut lapsukaisia, ettei ole tarvinnut kuskata heitä päivähoitoon. Lapset ovat saaneet olla kotona rauhassa.
Mäkikyrön elämässä on riittänyt muutoksia, mutta alanvaihtoa hän ei ole katunut. Yrittäjyys on tuntunut omalta. Aina riittää epäilijöitä ja kritiikkiä, joka kohdistuu yrittämiseen. Vaikka epäilijöiden mielipiteitä ei aina voi sivuuttaa, usko omaan tekemiseen on yrittäjältä löydyttävä.
– Jos et itse usko itseesi, ei kukaan muukaan usko. On pakko luottaa huomiseen ja tulevaan.
Uskoakin vahvempi tuki löytyy omasta lähipiiristä.
– Kiitos ihanalle perheelle, jota ilman ei pärjäisi.
Myymälän avajaisissa syksyn alkua juhlitaan musisoiden sekä vohveli- ja makkaratarjoilujen merkeissä.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net