Lauri Granath tuntee maantiet ja jäätiet

28.11.2013 06:01 Kari Kaulanen

 

Lauri Granath ja näkymä  keittiön ikkunasta Tornionjoelle, Muurassaareen ja Svansteiniin.

TURTOLA – Orava juosta viipottaa pensasaidan suojassa. Määrätietoisesti se suunnistaa pienen tuolin alle, missä on ruokaa kahdessa rasiassa. Orava ei häiritse tiaisia, jotka nauttivat evästä omasta, katoksen alle sijoitetusta ruokintalaitteesta.
Tornionjoelle on matkaa vain alle 20 metriä. Väylä on vielä osittain sula. Vasemmalla näkyy Muurassaaren pohjoispää ja sen oikealla puolella kimaltelevat marraskuun auringossa ruotsalaisen lähinaapurin rakennukset.
Kuvattu näkymä avautui viime torstaina ikkunasta, jonka ääressä Lauri ja Taina Granath usein istuvat seuraamassa lintuja ja oravia tai vain veden kulkua Tornionjoessa.
Heidän yhteiselonsa on kestänyt jo 60 vuotta, sillä joulukuun kolmantena 80 vuotta täyttävä Lauri oli alle kaksikymppinen nuorimies tavatessaan tulevan puolisonsa.

Suurperheen keskimmäinen
Lauri Granath ei ole aivan varma sukunimensä alkuperästä, mutta on kuullut sen viittaavan Saksaan.
– Isän äiti oli ruottalainen, mutta tämän rajan ylihän on menty puolin ja toisin, Lauri sanoo.
Hänen isänsä oli kotoisin Lohijärven Leukumaanpäästä. Äiti oli syntynyt Pasmajärvellä ja kasvanut vanhempiensa kuoltua tätinsä luona Konttajärvellä.
Granathien perhe ei ollut pienimmästä päästä, lapsia oli 15. Heistä kymmenen oli tyttöjä. Lauri sijoittuu sisarussarjan keskimmäiseksi.
Jos oli vilskettä kotona, riitti sitä Turtolan kylällekin.
– Koulussa oli parhaimilhaan 150 oppilasta, Lauri muistelee.
Sota-aika ei koulunkäyntiä lopettanut eikä muutenkaan siihen vaikuttanut lukuunottamatta ehkä sitä, että kuri oli tavallista tiukempaa.


Evakkoreissu Etelä-Ruotsiin
Koulunkäynti keskeytyi, kun tuli määräys lähteä evakkoon. Niin ihmiset kuin eläimet matkasivat Väylän toiselle rannalle ruotsalaisella lautalla, jonka Turtolan puoleinen päätepiste oli Ylimatin rannassa.
Lauri muistelee, että lähtö oli omalla tavallaan pelottava, vaikka isäkin oli jo kotiutunut rintamalta. Perhe kuitenkin hajaantui niin, että isä ja äiti jäivät nuorimpien kanssa Juoksenkiin, missä perheen kuopus myös syntyi. Isommat lapset sen sijaan matkasivat junalla Bollnäsin kaupungin pohjoispuolella, Porin korkeudella sijaitsevaan Lotteforsin kylään.
Junassa oli tupaten täyttä, ja Lauri kertoo, että hänet nostettiin tavarahyllylle nukkumaan.
Lotteforsissa heidät majoitettiin tyhjillään olevalle koululle, jonka lähellä oli muitakin evakkoleirejä. Laurin siskoista kaksi pääsi asumaan ruotsalaisperheisiin.
Koulunkäynti jatkui evakossakin. Opettajana oli turtolalainen Elsa Knuuti. Tieto Tornionlaakson polttamisesta saavutti myös Lotteforsin evakot niin uutisten kuin kirjeiden kautta.
Granathit pääsivät lähtemään kotiin muita aiemmin, jo helmikuussa. Lähtö ei kuitenkaan tapahtunut iloisissa merkeissä, sillä Lauria vuoden vanhempi sisko oli kuollut keuhkotautiin Sandträskin keuhkotautiparantolassa, ja toisten oli lähdettävä hautajaisiin.

Takaisin kotiin
Surullisista tapahtumista huolimatta kotiinpaluuseen sisältyi ilo siitä, että kotitalo oli säästynyt polttamiselta. Niinpä perheellä oli katto päällä omasta takaa. Ahtautta kuitenkin riitti, sillä vain muutama kylän taloista oli enää pystyssä.
Koska koulu oli poltettu, ensimmäinen lukukausi evakon jälkeen käytiin Svansteinin puolella, edelleen Elsa Knuutin opetuksessa.
Uusi koulurakennus ei valmistunut heti, mutta sitä mukaa kun taloja rakennettiin, myös koulunkäynti siirtyi Suomen puolelle.
Eskon Maija taisi pittää kotonansaki koulua, Lauri kertoo.
Jälleenrakennusaikana apumiehiksi kelpasivat kaikki, jotka kynnelle kykenivät. Rakennustyömailla aloitti myös Lauri Granath työuransa.
Asevelvollisuuden hän suoritti Oulussa kranaatinheitinkomppaniassa.

Pariskuntana savotassa
Lauri lähti Marraskoskelle auttelemaan siellä asuvaa tätiään ja tämän miestä. Työnä oli niin tiilentekoa kuin puiden sahausta sirkkelillä.
Hän poikkesi myös kylän kaupassa ja tutustui siellä työskentelevään, Ala-Nammasta kotoisin olevaan Tainaan. Tapaaminen johti seurusteluun ja avioliittoon. Siihen piti kuitenkin kysyä äidin lupa, koska ikää ei ollut vielä riittävästi. Siihen aikaan täysi-ikäisyyden raja oli 21 vuotta.
Aluksi nuoripari asui Laurin kotitalossa, kunnes sai vuokratuksi oman mökin. Nykyinen koti valmistui Tornionjoen törmälle vuonna 1959.
Töitä riitti muun muassa metsähallituksen Kuiviomaan savotalla, missä Lauri teki metsätöitä ja Taina toimi kokkina.

Oman auton rattiin
Lauri kävi autokoulun Ylitorniolla ja muistelee jo silloin mielessään käyneen, että autoilusta voisi tulla ammatti.
Hän oli lastaamassa tukkeja Ekonojan Aatokselle ja päätti käydä kyselemässä Eino Aho Oy:ltä töitä.
– Ko oli tiossa, että sielä kohta tarvittas lissää kuskia.
Parin kuukauden päästä Ilmari Aho ilmoitti, että nyt olisi töitä tarjolla. Vuosikymmen oli juuri vaihtunut kuutosella alkavaksi.
Vuoden päivät Lauri ajoi Ahon autoa kuukausipalkalla. Sitten yhtiö esitti, että kuljettajat ostaisivat autot itselleen ja jatkaisivat ajamista niin sanotusti omaan piikkiinsä. Myös Lauri Granath tarttui tarjoukseen, ja siitä voidaan katsoa hänen yrittäjänuransa alkaneen.
Ajaminen jatkui kuitenkin Ahon väreissä pitkin länsirajaa aina Enontekiölle asti. Kelirikot vaivasivat alkuaikoina myös päätiellä, sivuteistä puhumattakaan, joten aina työ ei ollut kovin helppoa.
Vaikka päivät ja matkat olivat pitkiä, Lauri tuli lähes aina yöksi kotiin.

Polttoainetta maailmalle
Granathit ostivat lisää maata kotinsa vierestä.
– Ettei hautausmaa tule liian lähelle, Lauri sanoo ainakin puoliksi tosissaan.
Lisämaa mahdollisti myös huoltohallin rakentamisen pihaan. Tämä tapahtui 1970- ja 1980-lukujen vaihteen tienoilla.
Sen jälkeen Lauri vaihtoi päivittäistavaroiden ja muun rahdin kuljettamisen öljyntoimituksiin säiliöautolla.
Mäkikyrön Simo ja Kauvosaaren Lassi ostit säiliöauton ja met Buskan Taunon kans ostima sen niiltä.
Vuoden kuluttua Buska siirtyi kuljettamaan puutavaraa ja Esson väreissä oleva säiliöauto jäi Laurin huostaan. Alkuvaiheessa hän palveli edelleen Ahoa, joka teki yhteistyötä Esson kanssa.
Siinä vaiheessa, kun Lauri siirtyi ajamaan suoraan Essolle, matkat pitenivät.
– Silloin tuli alueeksi koko Lapin lääni, hän kertoo.
Hänen aloittaessaan säiliöauton kuljettamiseen ei tarvinnut lisäoppia, myöhemmin kyllä.
– Mieki olin ajanu jo toistakymmentä vuotta, ko jouvvuin koulunpenkile, että sain käsitellä säiliöautoa, Lauri nauraa.

Yrittäjyys hyvää aikaa
Parhaimmillaan Lauri Granathin pihassa oli viisi säiliöautoa, joten vähintään saman verran piti olla kuskejakin. Yrittäjyys toi mukanaan omat velvoitteensa, mutta kaiken kaikkiaan Lauri on tyytyväinen omaan yrittäjäntaipaleeseensa.
Edes 1990-luvun alun lama ei häntä pahemmin hetkauttanut.
– Silloinki mie vaihtoin autoa, hän sanoo.
– Valuuttaluottoa tarjothiin, mutta onneksi joku varotti, että älä sekkainu niihin.
Itse työllä eli autossa istumisella oli kuitenkin seurauksensa, ja Lauri jäi sairaseläkkeelle ennen kuin oli varsinaisen eläkkeen vuoro. Sen jälkeen yrityksen peräsimeen astui nuorin poika Jyrki.

Kyläaktiivi ja kirkkokuorolainen
Kunnallispolitiikasta Lauri Granath on pysytellyt erossa. Yhden vuoden hän toimi kuitenkin lautamiehenä
Sen sijaan kylätoiminnassa hän on ollut aktiivinen jo 1970-luvulta lähtien ja toiminut myös kyläyhdistyksen puheenjohtajana.
Vaikka Lauri onkin ollut kokousten vakiokävijä, hänet on totuttu näkemään erityisesti siellä, missä tehdään jotain näkyvää.
Turtolan ja Svansteinin välinen jäätie tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 1994. Lauri oli tietenkin mukana, kuten on ollut joka kerta paria viime vuotta lukuun ottamatta. Siitä huolimatta jäätie on vaatinut myös hänen panostaan.
– Mie olen pitäny sitä raktorilla auki.
Myös tälle talvelle hänelle on kyseistä työtä tarjottu.
Latujenhoidosta Lauri kertoo päässeensä eroon pari talvea sitten myymällä moottorikelkan pois.
Kalastusta väylänrannan asukas on harrastanut pikkupojasta lähtien, mutta intohimo se ei ole koskaan ollut.
– Olen mie silti muutaman lohenki saanu, hän tunnustaa.
Pitkäaikainen ja rakas harrastus on ollut kirkkokuoro. Lauri kertoo laulaneensa siinä 40 vuotta – kolmen kanttorin aikana – mutta jääneensä tänä vuonna pois.
– Harjotukset ja esitykset on aina olheet päivän piristys, hän toteaa.
Harrastuksista ehkä tärkein on kuitenkin ollut hirvenmetsästys, jossa Lauri on ollut mukana Turtolan Jahtimiehet -seuran perustamisesta lähtien eli vuodesta 1971.
– Parisenkymmentä hirveä olen kaatanut, hän laskeskelee.

Lomat harvassa
Granatheilla on viisi lasta, jotka asuvat akselilla Inari–Turtola–Juoksengi–Turku. Lyhyen miettimisen jälkeen Lauri toteaa lapsenlapsia olevan yksitoista.
Yrittäjillä ei tunnetusti ole säännöllisiä loma-aikoja, ja Laurikin kertoo lomien olleen harvassa. Sehän ei ole varsinaista lomaa, jos auto on kotona remontissa, eikä isäntä sen vuoksi pääse ajoon.
Jotta kunnolla irtaantuisi töistä, on otettava etäisyyttä. Granathit ovat ottaneet sitä matkustamalla muutamia kertoja Thaimaaseen ja Israeliin.
Nyt on kuitenkin juhlan aika. Tiistaina 3.12. kahvipannu on Granatheilla lämpimänä kello 12 lähtien niin kauan kuin kävijöitä riittää.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net