Kolmannen polven suntio Pertti Rautio eläkkeelle: Suntio on näyteikkuna seurakuntaan

11.9.2014 06:01 Minna Siilasvuo

Pertti Raution aika ei käy pitkäksi eläkkeelläkään.

HYLLYKYLÄ – Kun Pertti Rautio oli pikkupoika, hän sai usein olla isän apuna Ylitornion hautausmaan monenkirjavissa hoitotoimissa. Pertin isä oli Ylitornion seurakunnan suntio, kuten hänen isänsä ennen sitä ja Pertti hänen jälkeensä.
– Nyt sukupolvien ketju katkeaa kun jäin eläkkeelle, sillä omat poikani ovat muissa ammateissa. Minulla tuli aikoinaan haetuksi paikkaa ja pääsin siihen, mutta nykyään työhön vaaditaan kaksivuotinen koulutus. Monessa seurakunnassa titteli on vaihtunut seurakuntamestariksi, mutta Ylitornio on päättänyt pitää vanhan suntio-nimityksen, Pertti kertoo.
Kolmannen polven suntiolla on paljon seurakuntaan ja erityisesti hautausmaan hoitoon liittyviä muistoja. Entiseen aikaan apuvälineet olivat huonompia kuin nykyään, ja oli isän visuudellakin oma osuutensa asiassa.
– Isä piti niin seurakunnan puolta, että teki mieluummin vehkeetkin itse kuin osti uusia, Pertti naurahtaa.

Hikeä ja dynamiittia
Koska hautausmaan hoitokin kuului suntion tehtäviin, valjasti Pertin isä oman perheensä lisäksi koko suvun siivoustalkoisiin keväällä ja syksyllä. Välillä haukattiin evästä ja hörpättiin kahvit villasukkaan kätketystä pullosta. Työaika päättyi, kun työt tulivat tehdyiksi.
– Äiti ja vanhin veli auttoivat isää myös hautojen kaivamisessa. Äiti otti lisäksi itselleen hoitohautoja, joista hän huolehti kesäaikana. Minun tehtäviini kuului leikata ruohosaksilla ruoho sankarihautojen välistä. Se oli tarkkaa hommaa, Pertti muistelee.
Ennen suntion tehtävissä oli nykyistä enemmän jännitystä, sillä talvisaikaan haudan kaivamisessa käytettiin apuna dynamiittia.
– Isällä oli asianmukaiset luvat dynamiitin käyttöön, mutta kyllä me poikasetkin joskus posauttelimme pikku paukkuja omin lupinemme. Yleensä puoli pötköä dynamiittia riitti räjäyttämään routakerrosta sen verran rikki, että haudan kaivaminen onnistui.
Nykyään routaa sulatetaan lämpömaton avulla, mutta loppu hoituu entiseen tapaan lapiohommina.
– Uudella hautausmaalla haudat kaivetaan jo koneellisesti, sillä siellä käytetään syvähautausta. Ensimmäinen vainaja haudataan 2,10 metrin syvyyteen ja toinen 1,5 metriin edellisen päälle.
– Vanhalla hautausmaalla haudat sen sijaan kaivetaan edelleen käsin. Siellä olen vuodattanut monta hikipisaraa: kun talvella on metri lunta ja toinen routaa, saa kovallakin pakkasella hien pintaan tai ainakin kuuran naamaan.
Monipuolinen ammatti
Pertti siunattiin virkaansa kesällä vuonna 1986. Samassa tilaisuudessa siunattiin omaan virkaansa myös Ylitornion nykyinen kirkkoherra Matti Salminen, joka tosin ehti välillä tehdä mutkan Kolarissa. Pertti sen sijaan on pysynyt paikallaan pikkupojasta saakka.
Suntio on seurakunnan näyteikkuna, jonka tehtäviin kuuluu kaikenlaista. Suntio valmistelee ehtoollisen, huolehtii papin virka-asuista, tiskaa astiat ja siivoaa jäljet. Lisäksi hän huolehtii kellojen soitosta sekä saattaa papin kanssa vainajan haudalle ja hautaan, jonka on itse kaivanut.
– Kun olin lapsi, kirkkoherra oli niin iso herra, että lakki piti aina ottaa pois päästä kun hänet näki. Kelloja ruvettiin soittamaan kun kirkkoherra lähti kotoaan kävelemään kohti kirkkoa. Pimeän aikaan isä antoi tulitikulla merkin sedälleni Aatokselle kellotapuliin, kun kellonsoiton hetki oli käsillä.
Metsän poika
Ennen suntioksi ryhtymistään Pertin isä oli ammatiltaan muurari, mutta lisäksi hän osti kylän taloista eläimiä, teurasti ne ja myi lihat kauppoihin. Se homma ei periytynyt Pertille – tai no, ehkä sentään jollakin tavalla. Pertti on nimittäin innokas metsämies.
– Aiemmin pidin ajokoiraa ja kävin jänismetsällä, mutta kun neljäs koira loppui, purin häkin pois. On siinä oma hommansa, kun koiraa pitää liikuttaa ja jos tahtoo lähteä jonnekin, sille pitää hommata vahti, Pertti tuumii.
Haastattelupäivän aamuna Pertti oli samoillut kyyhkysmetsällä.
– Aamu oli hieno, mutta kyyhkysiä ei näkynyt.
Pian on edessä yksi vuoden kohokohdista, hirvenmetsästys. Syyskuun viimeisenä viikonloppuna kaikki kynnelle kykenevät metsämiehet ja -naiset tietävät, minne mennä: hirvijahtiin tietysti! Hirvenpyyntiaika jatkuu joulukuulle, mutta aloituksessa on oma, erityinen hohtonsa.
Luonnonantimia ruokapöytään
Tietysti tornionlaaksolainen mies käy myös kalassa. Pertti on heittänyt lohiverkot kahdesti kesän aikana, mutta muikkuverkoilla hän käy huomattavasti ahkerammin.
– Käyn kalassa Vietosella. Kun muikkuja tulee pari ämpärillistä, se on juuri makeimmillaan. Enemmän kanssa ei oikein pärjäisi, kun ne pitää päästää irti verkosta. Nuottaajilla homma on vähän erilaista. Sirkan kalasatamasta saa ostaa jäitä, joten muikut saa hyvin säilymään kotiin saakka.
Pertti ei hylkää verkkokalastusta talvellakaan. Silloin Vietosesta nousee muun muassa kuhaa. Perhe pysyy kalassa ja saattaa jotain liietä naapurillekin. Ajan mittaan loheen kyllästyy, mutta kuha on hyvää. Yksi on kuitenkin ylitse muiden:
– Muikku on paras kala, siitä ei ole epäilystäkään.
Kalaa ja lihaa tarvitaan, mutta niitten lisäksi pitää tietysti kerätä omat marjat. Siinä tosin vaimo Seija on ahkerana kaverina.
– Viime vuonna keräsimme hilloja myyntiinkin, mutta tänä vuonna emme käyneet edes katsomassa. Kun kaikki sanoivat, ettei hilloja ole, niin minähän uskoin...
Pertti on ollut jo kuusi vuotta osa-aikaeläkkeellä, harjoittelemassa varsinaisia eläkepäiviä varten. Niinpä hän pyöräyttää esimerkiksi herkulliset sapuskat Seijalle, kun tämä palaa töistä. Tietokonehommiin hän ei sen sijaan aio ryhtyä.
– Siinä puutuu takapuoli. Somempi se on olla ulkona, tai tehdä vähän remonttia.
Hedelmistään puu tunnetaan
Seijalla ja Pertillä on kaksi poikaa ja kolme pojantytärtä. Vanhempi pojista, Tero, asuu perheineen Rovaniemellä ja työskentelee hälytyslaitteiden huoltajana. Nuorempi, Tomi, opiskeli alun perin eräoppaaksi ja teki sitä työtä Harrinivassa kymmenkunta vuotta ennen kuin hautausmaat alkoivat houkutella häntäkin.
– Tomista ei tullut suntiota, mutta hän tekee kaiverruksia hautakiviin. Hänellä on ollut oma yritys viitisen vuotta, ja minäkin olen joskus lähtenyt ihan hauskan vuoksi matkaan hänen työreissuilleen, katsomaan miltä muut hautausmaat näyttävät.
Molemmat pojat työskentelevät koko Lapin alueella, aivan ylämaihin saakka. Tomin työ tehdään pääasiassa kesällä.
– Hän tekee jonkin verran eräopaskeikkoja talvella, mutta pääosa vuoden tuloista on tahkottava kesän aikana. Molempien kohdalla on todettava, että kun työnsä tekee hyvin, se kantaa jossakin vaiheessa hedelmää, Pertti toteaa.
Ensimmäinen ja viimeinen
Pertti on hoitanut oman työnsä hyvin, sitä ei käy kiistäminen. 28 vuoden ja yhdeksän kuukauden mittaisen työrupeaman aikana hän laskee kaivaneensa muun muassa noin 2000 hautaa. Ylitorniolla haudataan keskimäärin 70 vainajaa vuodessa ja Meltosjärvellä noin 15. Kiireisimmän vuoden aikana on saatettu yli 90 vainajaa maan poveen.
– Tämän ammatin edustajia on yleensä yhdessä kylässä aika vähän. Työn jatkajaksi tuli hyvä ja työtä pelkäämätön suntio, Holsterin Matti, joka on viime vuodet ollut suntiona Meltosjärvellä. Hän saa nyt kaupan päälle Ylitornion. Ennen Matin tuloa olin talvet yksin, mutta viime vuosina olemme voineet vuorovuosina pitää pääsiäisen tai joulun vapaana.
Pertti toteaa, ettei seurakuntalaisilta ole tullut isommin valituksia suntion tehtävien hoidosta.
– Suntio tulee aina paikalle ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä. Olen aina yrittänyt hoitaa asiat viimeisen päälle, mutta kesän kukkahommat ovat melko arvaamattomia. Niistä tulee yleensä eniten soittoja.
Niinpä. Seurakunta liikkuu ehkä suntion kellon mukaan, mutta säille ei paras ja toimeliainkaan suntio voi mitään.

Jaa uutinen:  

 
Naamatusten viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
Saajoturkis
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net