Näin son

Kiusaaminen tapetilla

10.10.2013 06:00 Kari Kaulanen

Kiusaamisesta puhutaan enemmän kuin aiemmin, tässäkin lehdessä on siitä juttu. Kiusaamista on kuitenkin aina ollut. Lapsen ei ole tarvinnut poiketa kovinkaan paljon muista, kun häntä on jo ruvettu nimittelemään. Tuttu asia esimerkiksi meille, jotka jouduimme jo lapsina pitämään silmälaseja. Rillipäille.
Ei kiusaaminen suinkaan ole rajoittunut lasten keskuuteen. Kyläyhteisössä on voinut olla ihminen, jolla on ollut joku vamma, henkinen tai fyysinen. Siinäpä mainio syy kiusaamiseen, myös aikuisille.
Ennen kiusaaminen rajoittui kuitenkin pieniin piireihin, nykyaikana se voi olla jopa maailmanlaajuista.
Viime viikon keskiviikkona Ylitornion monialainen nuorten hyvinvointiryhmä järjesti tilaisuuden, jossa käsiteltiin lasten ja nuorten mediakäyttöä ja nettikiusaamista. Niistä olivat kertomassa Anitta Järvelin Mannerheimin Lastensuojeluliitosta sekä ylikonstaapeli Jari Seppälä Peräpohjolan poliisilaitokselta.
Kuulijoita oli kuitenkin vain kourallinen ja pieni sekin. Lisäksi monet heistä työskentelevät nuorison parissa.
Missä olivat vanhemmat, joita asia koskettaa? Sellaisia ovat kaikki, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia. Sulkevatko he silmänsä tosiasioilta, uskovatko sinisilmäisesti, että eivät meidän lapset vai kokevatko pelin jo menetetyksi?
Anitta Järvelinin mukaan on hyvä, että lapset ja nuoret käyttävät mediaa, sillä se antaa valmiuksia tulevaisuuden haasteiden kohtaamiseen. Mutta erityisesti internetin käytössä lapset tarvitsevat ohjausta. Ja vaikka millaisia ohjeita antaisi, on aina vaara, että he joutuvat näkemään sellaista, mikä ei ole tarkoitettu lapsen silmille. Eikä kenenkään muunkaan.
Netti on tuonut mukanaan myös nettikiusaamisen, johon saattaa osallistua jopa satoja ihmisiä, kuten Jari Seppälä kertoi Oulussa tapahtuneen.
Toisaalta nuoret – ja myös aikuiset – altistavat itse itsensä kiusaamiselle lataamalla omia kuviaan sosiaaliseen mediaan. Usein unohdetaan, että kun kuva tai teksti on sinne kerran laitettu, sitä on lähes mahdoton saada pois. Seppälä ja Järvelin kehottivatkin pohtimaan, haluaako jonkin kuvan olevan koko maailman nähtävänä vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Toivottavasti nykyiset lapset ja nuoret, jotka  oppivat elämään netti- ja somemaailmassa, pystyvät aikaa myöten kitkemään sieltä nuo ikävät ilmiöt.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
Ilmoitukset
pallonkorjuubn
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net