Näin son

Kiitoksia hyvästä työstä

3.4.2014 06:00 Einari Rautio

Todistin taas viikonloppuna erään aikakauden loppumista, kun vuonna 2010 alkaneella Outotokaira Tuottamhan ry:n Meän kylät menossa maailmalla ja maailman menossa -hankkeella oli loppuseminaari.
Ennen seminaaria hanke oli järjestänyt perjantaista saakka jatkuneet Outokairan kyläpäivät ja opintomatkan Pellon kyliin.
Hanke on ollut erityisen aikaansaava ja kerrottavaa siitä on riittänyt usein mediassa saakka. Kolmeen kuntaan on perustettu kylien yhteiset neuvostot ja herätetty tekijät uinuvissa kylissä.
Toiminta on monin paikoin saatu vakiintumaan, mutta myös kasvamaan uusiin mittoihin. Oppia on käyty hakemassa ympäri Suomen sekä Virossa asti. Myös nuoret on kutsuttu mukaan kylien toimintaan ja heille on havainnollistettu, miten yhteinen hyvä palkitsee nuorta itseään.
Vaikka yksittäinen ihminen pystyy monesti muuttamaan kylissä ja kylähankkeissa vain itseään, on tästä hankkeesta nimettävä ihminen joka muutti koko Outokairan aluetta. Kyseessä on hankkeen projektipäällikkö Tarja Kinnunen, joka teki hankkeesta vaikuttavan.
Tarja Kinnusen suurin aikaansaannos on yhteistyön syttyminen kylien ja toimijoiden välille. Ennen Tarjaa kylät väijyivät omissa poteroissaan ja vahtasivat kateellisina, jos joku sai jostain jotain enemmän kuin oma kylä.
Toiminta olisi toki voinut jatkua mainitun kaltaisena hankkeesta huolimatta, mutta projektipäällikön pyyteetön persoona, avuliaisuus ja kuuntelemisen taito saivat kylät saman pöydän ääreen, lähtemään yhteisille matkoille ja tutustumaan toisiinsa.
Tarjan vaikutuksen myötä vahtaaminen on muuttunut kannustamiseksi ja poterot vaihdettu yhteiseen rakennusmaahan, jossa apua osataan ja uskalletaan antaa ja pyytää.
Ihminen ei tunnetusti elä pelkällä kiitoksella, mutta harvemmin siitä on haittaakaan. Kiitoksella on merkitystä kasvulle ja tasapainolle, sillä toisen kiittäminen kertoo arvostamisesta
Kun ihminen tekee työn tai tehtävän ja varsinkin silloin kun sen tekee hyvin, siitä kuuluu antaa kiitos. Kiitoksen saa usein esimieheltä, sekä lisäksi kumppaneilta, kollegoilta ja asiakkailta kun tekee jonkin asian hyvin. Vaikka henkilö tekisi vain työtään tehdessään jonkin asian hyvin, on tekijä silti kiitoksen ansainnut. Kiitos Tarja monen vuoden yhteistyöstä.

Jaa uutinen:  

 
Näin son viimeisimmät
Hae uutisista ja sivustolta
 
Meän Tornionlaakso
Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net
Asiakaspalvelu:
Tilaukset
Osoitteenmuutos
Palaute
Uutiskirje
Yhteystiedot
Tavathan
Facebookissa:
Grafu Oy


Alkkulanraitti 48
95600 Ylitornio
Puh: 020 743 3210
ylitornio(@)tornionlaakso.net